perjantai 26. marraskuuta 2010


miltä se tuntuisi;
jäädä seisomaan lumeen,
hautautua valkoiseen peitteeseen,
kimaltaa lumitähtien kanssa kilpaa
kunnes
kylmyys sinertäisi ihon,
pakkanen halkoisi luut,
selkärangan nikamat,
sormen nivelet

mutta miltä tuntuisi,
kun huudot leikkaisivat kirpeää ilmaa kahti
ja joku olisikin oikeasti kaivannut

4 kommenttia:

  1. kiitos rohkasusta :)

    kyllä mulla oikeesti on ihania ihmisiä, jotka haluaa kuunnella. Oon vaan maailman huonoin kertoon mitään omasta elämästäni kellekään. Ja toi kirjotus, mitä kommentoit.. Se on kyllä täyttä totta, noin mä tunsin sinä päivänä, mutta monet muut päivät mun elämässä on oikeesti täynnä iloa ja toivoa!

    voimia sulle

    VastaaPoista
  2. anteeksi.

    nettini katkesi, eikä se suostunut korjaantumaan vaikka vartin tuhlasinkin siihen. :/

    kuitenkin, tänään aurinko taas nousee vuoksesi. :)

    VastaaPoista
  3. jep ja mun elämäs muutenkin kaikki on nyt tosi hyvin :)<3

    Mut eihän mullakaan oo kun vuos siitä, ku mun rukouselämä oli sitä, että illalla yks sana ja aamulla kaks: "auta" ja "anna voimaa".

    Mutta Jumala kanto mua kaiken sen läpi. Ja taisteli mun puolesta, ettei se pimeys saanut mua lopullisesti valtaansa.

    Opin myös jälleen uudestaan, mitä se usko on. Ei se pohjimmiltaa oo sitä, että me yritetään, tsempataan, rukoillaan ja hymyillään. Se on sitä, että me tunnetaan Hänet henkilökohtasesti, joka meitä kantaa, kun me ei jakseta.

    Mun yks kaveri rukoili sillon mun puolesta. se tuntu hienolta. mäkin rukoilen nyt, tämä aamuna :)

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.