keskiviikko 22. joulukuuta 2010


hedelmäkakusta tähden palasia,
joulutortuista torneja,
pipareista taloja

pöydässä muutan muruset numeroiksi
ja mietin pakosuunnitelmia
tuhansia reittejä
yömustiin kujiin
metsän polkuihin,
että jos vain voisin karata
juosta niin kauan
kunnes jäämeri olisi edessä
kaikuva tyhjyys
pohjattomuuden kuilu,
jossa ei ole mitään muuta kuin aaltoihin jäätyneet kalat

mutta täällä on pakko olla jotain enemmän
sillä sydämeni haluaa säihkyviin valoihin.


haluan toivottaa teille kaunista joulua.

maanantai 20. joulukuuta 2010




maa lepää paksun lumipeitteen alla
jääkiteet kuusen oksilla
helkkyen putoavat marenkimatolle

purppuranmustat illat
metsän läpi kulkiessa
niin värisyttäviä yksin
kylmyyden rikkoessa ihoa
kofeiinieuforiassa
jos vain olisit täällä
voisimme etsiä yhdessä katulamppuja,
lähimpiä kaupunkeja,
jonne paeta tähtien sammumisia

maanantai 13. joulukuuta 2010


haluan siihen tyhjään tilaan, kun mikään ei enää tunnu missään, vaikka kuinka yrittävät herättää eloon,
yrittävät nostaa suonsilmäkkeistä
ja kun he sanovat että voin puhua aivan mistä vain
mutta kenelle avaisin nämä tuhannet solmut
ja verkot, joissa kuolleita meritähtiä
ehkä sinulle

mutta täällä
olen vain näkymätön
soluja,
jotka lamautan liialla tekstimäärällä
ja vettä
puutostauteja,
numeroita päiväkirjoissa
ja tilanteita,
joissa koskaan en ole tarpeeksi

ja taas kysyn että miksi mikään ei koskaan riitä

sunnuntai 12. joulukuuta 2010


yö levittää siipensä,
värjää puut siveltimellään silueteiksi
viereisessä talossa palaa yksi lamppu
silmissä sakeita kyyneleitä

kellon lyödessä kaksi
maalaan tähdet valkoisiksi
rakkaudella
sydän hakkaa sinfonian tahtiin
mahtipontisiin tummiin sointuihin

aamulla lakanalla irronneita korvakoruja,
turkooseja jalokiviä,
katkenneita hiuksia
ja kaipuu,
varjoinen todellisuus

sunnuntai 5. joulukuuta 2010


pakkashuuru supistaa keuhkoputket
tulikärpästen siipien värinä hautajaismelodiaa,
vaikka äänimaailmaa ei ole enää
tämä on vettä,
jossa aallot kuolemankelloina
lyövät joka puolelle

ja minä
en enää koskaan kuule enkä näe

mitään

keskiviikko 1. joulukuuta 2010


seinien takana puhuvat tytöstä,
jolle kasvoi hauraat verkkosiivet
ja ilmassa leijailevat kysymykset
mitä on tapahtunut
eikö vieläkään parantunut

eikö kukaan näe
jos kerrankin pelkkää kuunvaloa
taivaanmustat linnut haalistuvat ranteista pois
iholla helmeilee kimalletta

hymyilen peittojen alla
kirjoitan tarinoita timanttimetsistä
enkä ajattele yökorennon siipiä selässä,
sillä silmissäni tuhansia valonhäivähdyksiä

onneksi lumihiutaleet muuttuvat vielä joskus hopeatähdiksi