sunnuntai 12. joulukuuta 2010


yö levittää siipensä,
värjää puut siveltimellään silueteiksi
viereisessä talossa palaa yksi lamppu
silmissä sakeita kyyneleitä

kellon lyödessä kaksi
maalaan tähdet valkoisiksi
rakkaudella
sydän hakkaa sinfonian tahtiin
mahtipontisiin tummiin sointuihin

aamulla lakanalla irronneita korvakoruja,
turkooseja jalokiviä,
katkenneita hiuksia
ja kaipuu,
varjoinen todellisuus

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.