torstai 29. syyskuuta 2011

oli kaunis päivä sateesta huolimatta:

10,5 tuntia unia vedenneidoista
hymyilin isälle aamulla pitkästä aikaa
aamupala ja blogien lukeminen
hänen tuoksunsa yhä paidassani
löysin pullon karpalontuoksuista shampoota
huone kiiltää siisteyttään
mansikkarahkaa

sinun päiväsi hymyt? kerro.

tiistai 27. syyskuuta 2011

joskus olivat aamut kalpeanraikkaita
nyt varjot saapuvat säteissä auringon
unettomien öiden jälkeen hengittäminenkin vaikeaa
kanelipuurossa puun makua

löysin reitin hylättyyn puutarhaan
viininpunaiset köynnökset lähes haudanneet portin
vielä joskus kaukaisuuden haavehattaroissa
puutarha luunvalkoisten perhosten valtaama

perjantai 23. syyskuuta 2011

nälkä raatelee kurkunpäätä
näiden vuosien aikana se on aina mykistänyt minut
niin että toisten puhuessa olen yhtäkkisen vaitonainen,
käsissä simpukan helmiä,
eikä kukaan tiedä ei,
kuinka vaellan kohti meren puutarhoja ja koralliniittyjä
kallioita, joissa kuolleiden meritähtien pölyä


en muistanutkaan miltä tuntuu polte tämä

keskiviikko 21. syyskuuta 2011

syksyn yo-kirjoitukset ohi
pitäisi huokaista helpotuksesta
en osaa

pimenevät aamut saapuvat
pian nurmi peitossa jääruusujen
hänkään ei istu enää sängylläni usein
niin kuin joskus yöttöminä öinä 
kun tervapääskyt kirkuivat riitasointuja

ei nähdä iiriksien särkynyttä pintaa,
ei haaleita tiikerinraitoja käsivarressa

soluni vailla unihiekkaa

lauantai 17. syyskuuta 2011

kultaista valonhohdetta
iho kimmeltää auringossa tsirkoneja
tänään ensimmäinen päivä viikkoon ilman sadetta

voisi juosta jälleen kosken rannassa
punalehtisten lehtipuiden varjossa
nähdä tutut kalastajat
niin että sydänlihas repeää
ja jalkapohjat repaleista pintaa planeettojen
iho kaipauksesta luumunsinertävää




psst. tervetuloa uudet lukijat, saatte minut hymyilemään.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011

öisin ei uneta
enää ei edes persikanpunaisia auringonnousuja,
jotka säteilevät läpi sälekaihtimien,
joita odottaa kuin kosketusta rakkaan
vain myrskytuulen koputus ikkunaa vasten
kalpenevat sormet
ja melatoniinin kuolema

hän sanoo että minun pitäisi soittaa aina,
mutta en kuitenkaan koskaan 

kunpa tämä yö ei olisi sellainen,
kun kuulee naapurin kahvinkeittimen napsahduksen
aamubussien unettavan hyrinän

viikko siihen kun kaikki alkaa taas

tiistai 13. syyskuuta 2011

vaikka luin pääni hajalle kielistä
epäonnistuin kuunteluissa
täydellisesti
suljin puhelimen konservatiivisilta sukulaisilta,
jotka utelisivat vain eximioista

punaiset silmät näyttivät suurempaa lukua

ja nyt
kahden vuoden jälkeen
mustelma puuterin alla


kävellessäni pitkin vaahteransiirapin tahraamaa katua
rahkasammalmetsä kuiski minulle tuulen mukana
-
olisin voinut juosta syvänteiden viileään kosketukseen
suojaan vaahtopäiden

perjantai 9. syyskuuta 2011

suodatinkahvia
coca cola zeroa
hedelmäteetä
solujen joukkotuho aspartaamilla
makeutusaineet syövät reikiä kudoksiin
kuvottaa
vapisen lailla kuolevan kultasiiven

muistikuvia, haaleita välähdyksiä menneisyyden
voimattomuus
kun ei jaksa astua eteenpäin
mutta askeleet pakottavat
pelko raitiovaunukiskoille vaipumisesta
murskautuneet haaveet sinertävässä ruumiissa

rakasauta

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

juoksen nilkkaterät kipeiksi
vesikellojen paratiisiksi,
verestäviksi
punaiset pedonsilmät hehkuvat
päivä päivältä suurempia numeroita
vajoan 
kun en tunnekaan merivuokkojen sivelyä iholla

ehkä lihassolut rasvasolut lisääntyvät

liian usein johtaa polkuni joen rantaan
oranssiksi värjäytyneiden puiden suojaan
siellä kukaan ei näe,
kuinka silmäni muuttuvat valtameriksi
eikä kuule,
kuinka kaunista onkaan sadepisaroiden lyödessä pintaan veden

lauantai 3. syyskuuta 2011

yö tulee aina
tähdet sädehtivät tumman harsopeiton alla
kastanjapuissa väriloistoa katulampun valaistuksessa
ihmisiä lämpimissä kaulahuiveissa
ja niin kuin kaksi viime syksyä
minä putosin
pelkään
mitä jos nytkin

eilen mietin otanko pakastimesta suklaajäätelöä
äitikin sanoi minun pitäisi,
mutta join vettä
kääriydyin suojaan peittojen,
vaikka elimistö huusi
kelluin pehmeisiin uniin
-
aamulla pelottava olo
peilistä hymyili tyttö,
jonka pupilleista heijastui valtameren huokuva kutsu
lohjenneilla, puolukanpunaisilla huulilla suolapisaroita

torstai 1. syyskuuta 2011

korvissa meritähtien kuisketta
meren kohinaa
en saa rauhaa
yksikaksikolmeneljäviisikuusiseitsemänjavieläyksikilogrammaa
riisu irti päältä luiden
ole taas tavoittamaton 
katoa, huku

olen kaunis, terve, niin kuulen sanottavan
silti kuiske
joka ei lakkaa

jos vain ihan vähän
ei, älä tee sitä

en osannut olla ilman sanoja
palasin luoksenne
kaipasin