tiistai 4. lokakuuta 2011

et ollut koskaan samassa satamassa,
seissyt vieressäni pohjoistuulen repiessä ihoa
silmäsi myrkynvihreät,
kaksi sokerimarmorikuulaa kaipasivat kaupunkia

aavelaiva kuljetti minut saareen
jossa metsänhaltijoiden juhlat ikuiset
lyhtyjen liekit sytyttivät nilkkaterät tuleen

varjosi jäi seuraamaan minua 
en anteeksi anna

2 kommenttia:

  1. On tultava kertomaan, että kirjoitat käsittämättömän upealla tavalla. Salaperäisesti, surullisesti, sanoen vähällä paljon enemmän kuin kirjaimina on luettavissä.

    Kumpa et kadottaisi itseäsi.

    VastaaPoista
  2. Yhdyn Vaiennut-nimimerkkiin! :) Kirjoitat niin kauniisti. ♥

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.