sunnuntai 6. marraskuuta 2011

istuit ikkunalaudalla
aurinko kuulsi raidat hiuksiisi
pyysit jäämään
hetkeksi vain
sanoin että minulla on äidinkielen tunti, en voi
kysyit oletko varma
nyökkäsin, vaikka sydän oli raastinrautaa

vasta vuoden kuluttua
kun kävelin ohitse saman ikkunalaudan
ymmärsin että silmäsi olivat silloin lasinkirkkaat,
kauniit

on niin vaikea käsittää
mikään ole pysyvää
kaikki hajoaa helmenvalkeaksi tomuksi 

valun meripihkaa mustaa ja ihoa viiltävät neulanterävät korentojen siivet
sillä olisi pitänyt jäädä kanssasi iltapäivän valoon,
kuparinhohteeseen

2 kommenttia:

  1. kauneinta mitä olen pitkään aikaan lukenut...♥

    VastaaPoista
  2. Kirjoitat todella kauniisti :) Ihailen sinua ♥

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.