maanantai 5. joulukuuta 2011

kermakakkua
välissä pistävänmakeaa mansikkahilloa
hän viiltää kermakuoren, leikkaa ison palan
syön ja se tuntuu helpolta
luulen olevani elossa

juostessani kotiin täyttyvät kadut kiteytyneistä hattarapalloista,
tuuli repii ripsiä ja hiuksia,
villatakin suomuihin takertuu raesokeria,
jäinen vesi sivelee ihoa
silloin muistan miltä tuntuu olla tasaisia lyöntejä vailla,
vatsalaukussa undulaattiparvi huutava


kermavaahto kiemurtelee kitalaessa, ruokatorvessa, sisäreisien pinnalla, pohkeissa
kylkiluut hautautuvat merenhiekkaan, alle rasvan

on vain hetkestä kiinni milloin vajoan, olen aivan liian väsynyt tähän taisteluun ja niin yksin tummien lintujeni kanssa

3 kommenttia:

  1. Kirjoitat surusi kauniisti.

    Mutta muista, että osa tuosta on vain mielikuvitusta. Et sinä kermakakusta tule pahaksi tai suurene.

    Pidä kiinni elämästä, älä lakkaa syömästä. On pakko syödä, että jaksaa olla elossa. Tiedät sen.

    VastaaPoista
  2. Älä lopeta syömistä tyttöpieni :(

    (Mä luovun mun punaisista hiuksista perjantaina ja se hirvittää. Onneksi saan ne takaisin hiihtolomalla)

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.