tiistai 31. tammikuuta 2012

vaanivien pedon silmien hohtaessa täysikuussa
olen valmis

olen matkalla jonnekin,
minne lyhtyni kadotin;
alle kivilattian
alle lumihangen
alle multamaan

sinne,
missä maahiset kuiskuttelevat sulosanojaan

lauantai 28. tammikuuta 2012

Se tulee istumaan sängylle viereeni. En pysty katsomaan sitä silmiin, vaikka ne ovatkin ensimmäistä kertaa avarat ja aallottomat. Painaudun kylmää huokuvaa kiviseinää vasten ja puristan luomeni kiinni. Kellon viisarit liikkuvat eteenpäin, mutta tämä mielentila ei; se on taas tässä. Vaellan sameassa tuiskussa, jolla ei ole loppua. Tyhjäsilmäiset sudet ulvovat tunturin takana, tähdet halkailevat pakkasen kylmyydestä, revontulet raatelevat raajojani. Minä muistan kaiken, muistan aivan liikaa.

Sanon, että menen keittämään kofeiinitonta teetä. Se rauhoittaa, on aina rauhoittanut, pakko nytkin. Mutta se ottaa minusta kiinni epävarmoin elein ja sanoo:
"Mä olen pilannut sun elämän."
Äänihuuleni vapisevat ja sanon, että et sinä ole, vaikka tiedän, että minusta ei olisi ehkä koskaan tullut tällaista, jos olisin voinut valita toisin.

tiistai 24. tammikuuta 2012

vaihtoehtoja on vähän,
kun sieluni kasvaa metsää;
varislinnun sulkia, vanamonruusuja, valkokuusia

vaikka silmissä polttelee unijauhe,
saan yhä useammin katsoa hänen tummanpuhuvaa katsettaan,
en aio periksi antaa
käännän kaiken sen valonlähteekseni,
mikä joskus minuun tulihaudan kaiversi

stressi syövyttää, mutta aion lukea itseni ylioppilaaksi, jotta voisin joskus tehdä sitä, mitä oikeasti tahdon, enkä vain sitä, mitä yhteiskunta tahtoo ja vaatii

lauantai 21. tammikuuta 2012

vaihdan satamaa:
avonaisin haavoin,
kovettunein katsein
jatkan,
vedän keuhkorakkuloihin ilmaa

en minä ole se, joka halusi olla vahvin
olen vain se, joka katsoo, kuinka elämä peittyy sabotaasilla ja sairauksilla
se, joka koittaa taikoa tähtinauhoja tuleen
se, jonka mustuaiset kääntyvät kohti aamunsarastusta

 se, joka opettelee yhä syömään ja -
elämään

perjantai 13. tammikuuta 2012

kuljen tiheässä sumussa

kaikki on niin kuin ennen;
kylmää, tunteetonta, valotonta, viiltävää
vain kuoreni muuttunut normaaliksi

eilen piirsin repalaisen ruusun verisuonettomaan ranteeseeni
ei kadonnut paha sielustani
söin juustoa niin paljon kunnes suola kirveli suuta
ja odotin nousevaa aurinkoa,
mutta nukahdin ennen helakanpunaista valonkajoa

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

yön aikana olivat kinokset vaimentaneet maiseman

itkin koko päivän
koska elämäni mustanvalkea filminauha katkeamassa

illalla kävelin pitkin kapeita kujia;
valkoisia taloja,
symmetrisiä koristepensaita,
välkehtiviä jouluvaloja

ja itkin 
koska kaikki olikin hetken niin kaunista

lauantai 7. tammikuuta 2012

en käsitä miten viiden tunnin syömättömyys saa jo melkein pyörtymään
serotoniinitasot romahtamaan
verenpaine putoaa
magnesiumin puute suonet kalkkeuttaa

hän vetää lähelleen, turvaan
ei mitään hätää, itke vain pois se paha, mikä sinuun on juurtunut,
köynnösruusuina kasvanut
ja minä teen hänen paidastaan täplikkään,
kyynelistä märän,
kunnes olen tyhjä

hetkeksi nälän aukinaiset haavat sulkeutuvat

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

vaikka olin kaupungissa,
jossa elämä virtaa kaduilla;
neonkeltaisia taksin valoja,
pastellinpurppuraisia ruusuasetelmia
kahviloiden ikkunat maalattu amaryllis-kukilla, luumuilla
pienistä kupeista siemaillaan cappuccinoa -
elämä jatkuu hopeanauhana

hämärsi lääkeaine tajuntaani
en osaa enää tuntea, ajatella, nauttia
vain mustia aaveita

syön märänsokerisia munkkeja
katson peilistä pinta-alaa suurentunutta 
revin tulivuoreksi ihoa 

joskus on niin vaikeaa olla minä


ps. teitä on tullut taas lisää. kiitos, että jaksatte seurata tarinaani