keskiviikko 29. helmikuuta 2012

valtameritaivas ja helmikuinen aurinko,
metsä ja oksiin pakkautunut lumi,
kaupunki ja graniittiset betonikuutiot
k a a t u v a t hartioilleni

"tiesinhän minä, että epäonnistut kuunteluissa ja tekstitaidossa."
"olet säälittävä."
"jos et seurustelisi, saisit parempia arvosanoja."
"syömishäiriöinen."


miksi en saanut valita elämääni, ihmisiä, tapahtumakulkuja,
mitä minusta tulee
milloin psyyke räjähtää korjaamattomiin p a l a s i i n


mutta ihan sama, minusta tulee kirjailija, ja silloin kukaan ei kysy, mitäs saitkaan saksan kuuntelusta


ps. toivepostaus syömishäiriöstarinastani on tulossa aivan pian. oi, teitä on taas tullut lisää. 

lauantai 25. helmikuuta 2012

kello 01.14 
          03.20
            05.48
             06.05

uni luomilta repeilee
kuuntelen levotonta lumipyryä

lauantaiaamuna klo 07.14 
nousen
puen
siistin huoneen ja sängyn
luen saarikosken runoja
keitän mustaa teetä inkiväärillä
syön puuroa ja appelsiinin

en ole kyennyt nukkumaan tällä viikolla k a t k e i l e m a t t a enkä enempää kuin kuusi tuntia yössä. sillä yöt ovat olleet kohisevia virtoja, syvää, kipeää kaipausta.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

hän tulee luokseni
väripaletti käsissään

maalaa yönmustia kyyhkyjä
käsivarsiini
 ne kirkuen karkaavat
 lähtevät
  l e   n    t    o    o     n

yhtäkkiä menetän jälleen kaiken toivoni, vaikka pitäisi olla se, joka näyttää, mistä suunnasta aurinko nousee. mutta entä jos sitä ei näekään, sillä pilvet ovat niin paksuja ja sakeita. 

tiistai 21. helmikuuta 2012

tähdet huuhtoutuvat tuuleen
eksyvät lintuparven sekaan
ne yhdessä tanssivat
uuvuksiin
voimattomiin
kunnes vain kultaista h i e k k a a
-

sinussa on se,
joka pyyhkii kaiken pois 
minusta
kaiken

uskallan jo myöntää, että osaan nykyään syödä tarpeeksi hyvin, eikä se ahdista enää usein. minä tunnen. minä elän. kiitos rakas. ja kiitos teille, kun jaksatte lukea.  

tiistai 14. helmikuuta 2012

ollessani yksin tai muiden ihmisten kanssa puhkean unikonkukkaan. silloin ei tarvitse kuunnella sen huutoja ja määräyksiä, katsoa, kuinka se leikkii sairautensa kanssa, ja värjää mieleni musteensinellä.

joskus herätessäni alan valua saman tien ja kiroan, miksi näen taas auringon kajastuksen, miksi pitää elää. mutta tiedän sen loisteen, mikä minuun on kätketty; se alkaa säihkyä merenkimalteena aina silloin, kun saan olla missä tahansa muualla paitsi kotona. 

tänä iltana minuun sattuu sitäkin enemmän, koska se sanoi, että saan puhua rakkaani kanssa viimeistään klo 19, jotta voisin olla jo puoli yhdeksältä unessa, jotta voisin menestyä hyvin huomisessa saksan kuuntelussa ja kirjoittaa siitä laudaturin, ja jotta hän voisi näyttää koko helvetin suvulle, että minä olen hyvä ja täydellinen.

maanantai 13. helmikuuta 2012

kloorivesi sivelee ihoa,
valot tuikkivat pinnan alla
tähän tyyneyteen,
kuvitteellisten kalaparvien kupliin
on rauhanomaista v a j o t a

sydän takoo niin lujaa, ettei pysty ajatella kuin sitä, että saa happea keuhkoputkeensa

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

lilaa taivaanpintaa
ei voi koskettaa,
 vaikka kuinka yrittää
                         tahtoo
                          uskaltaa

tomuinen taivas
on vain illuusio tähtien
 h a j o a v a
    sormiin
     tuntohermoihin
      soluihin

olen jälleen kuolettanut itseäni suorittamalla elämää lukemalla liikaa. kolme päivää kyynelvirtaa, päänsärkyä, vaikeuksia syödä, ahmimiskohtauksia. kohtaloni vahvistuu päivä päivältä - kristallijoutseneksi olen syntynyt ja se on heikkouteni. se, että näkee pintaa syvämmälle, on joskus pimeämpää kuin öinen metsä.

perjantai 10. helmikuuta 2012

se alkoi vuonna 2005

pienistä kuurankukista syntyi puuterikerroksia
lumipilvien puhalluksia
puuterikerroksista muodostui hankia
pilvet tummia, raskaita
hangista kasvoi vaippamaisia kinoksia,
kunnes myrsky yllätti maan -
kinoksista lumivuoria

mutta tässä olen -
elossa

ps. jännitin äidinkielen tekstitaitoa niin että nukuin kaksi surkeaa tuntia. jos ei tule laudaturia, aion näyttää kaikille, että voi kirjoittaa, vaikkei analysoisikaan asiatekstejä täydellisesti. ja näytän joka tapauksessa, koska kirjoittaminen on verihiutaleissani, sydänjuurissani. jokainen särö mielessäni heijastuu teksteihini, joista kasvaa paperilla kirsikkapuun terälehtiä.


miten teillä muilla kirjoittajilla meni?

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

pujotan sormet sormien lävitse

luulen sanojen katoavan tähtimyrskyyn
 ilmakehään
  ä ä r e t t ö m ä ä n
   
silti joku kuulee, vastaa, auttaa

rukouksista kasvaa vedensinisiä hetkiä, joiden kauneuteen me hurmioidumme

tiistai 7. helmikuuta 2012

"matematiikan kokeesta seiska. oletko sä aivan idiootti?"
"oletpas tyttö lihonut."
"oletko yhtään miettinyt, että pilaat tulevaisuutesi seurustelemalla abivuotenasi?"
"en minä viitsi sille tytölle soittaa, kun sen on luettava nyt ylioppilaskirjoituksiin." (elokuu 2011, kirjoitukset keväällä)
"eihän sulla oikeasti mitään syömishäiriötä ole."

heidän sanansa silppuavat yhä pientä sydäntäni
olen kuparista ja rautanauloista tehty kone
vaatimuksia, numeroita, suorituksia

toisinaan tekisi mieli huutaa, että minäkin olen vain ihminen
itkeä valtamerellinen vettä, jota olen heidän sanoistaan vuotanut yön ikuisina tunteina


ps. oho, miten teitä ihanuuksia voi olla kohta jo 100. pitää keksiä jotain kivaa sen kunniaksi. 

lauantai 4. helmikuuta 2012

pitäisi kai puhua
tähtinauhoista irtautua

hukkuessamme valkoisen talon alle
aloitan;
 se on palannut taksaisin, se sanoo pahoja asioita
  iso, huono, arvoton

älä taas

jätän laavameren lainehtimaan,
halkomaan keuhkoja ja sydäntä aalloillaan

taas ymmärsin, että on vain parempi pitää kaikki sisällä. vaikka se viekin minua kohti tummentuvaa adagiota, annan sen olla, levätä ihon alla, elää unhoitettuna. mutta en minä unohda, sillä mieli ei tahdo luopua. pitää vain oppia elämään niiden päivien kanssa, kun muistot valuvat soluistani läpikuultavina, suolakiteisinä, loppumattomina.


ps. tervetuloa uusi lukija. 

torstai 2. helmikuuta 2012

sinä olet se,
joka kiskoi minut irti puiden juurista
irrotti sinikellosolmut sormista
puhdisti maan tomun -
avasi portit auringon

ja sinä olet ehkä se,
joka minut takaisin kantaa
pensastiheikön suojaan,
peittelee lehtien sekaan -
sammuttaa taivaalta valon