lauantai 31. maaliskuuta 2012

kysymyksiä ja vastauksia

Mitä kuuluu?
- hyvää ja huonoa. hyvää, koska sain kesätöitä ja tulevaisuuden suunnitelmat tuntuvat selkeiltä. huonoa, koska on aivan liikaa tekemistä, nukun ja syön huonosti. 



Miten kuvailisit persoonaasi?
-olen empaattinen, kuuntelen paljon ihmisten huolia ja yritän auttaa heitä parhaani mukaan. tarvitsen kuitenkin paljon omaakin tilaa. olen herkkä ihminen ja koen asiat hyvin vahvasti elokuvista ihmissuhteisiin. näen ihmisistä pintaa syvemmälle, mikä on toisinaan rankkaa. se on sekä lahja että taakka. olen perfektionistinen kaiken suhteen. olen sekä sosiaalinen että sisäänpäinkääntynyt.

Kirjoitatko paljon muuten kuin vain blogiin? Esim. novelleita tai runoja? 
-kirjoitan tämän blogin lisäksi toista blogia, joten nämä vievät suurimman osan kirjoitusajasta. blogien lisäksi kirjoitan novelleja ja runoja.

Miten sairautesi alkoi?
- syömishäiriö? voit lukea tarinani täältä. lyhyesti sanottuna se alkoi 16-vuotiaana ja siihen vaikuttivat traumaattiset kokemukset, suorituspaineet, läheisen ihmisen kuolema ja tyytymättömyys omaan kehoon. masennukseen sairastuin 12-vuotiaana ja siihen voisi listata varmaan samat syyt kuin syömishäiriöön.

Miten suhtaudut siihen, kun huomaat että jotain ihmistä kiusataan?
- entisessä koulussa menin monesti sanomaan kiusaajille, että lopettakaa tuo, miettisitte omalle kohdallenne. kerroin myös kiusaamisesta opettajille. lukiossa en ole kiusaamiseen törmännyt.

Tuletko surulliseksi, tahtoisitko mennä väliin puolustamaan kiusattua ?
- tunnen oloni hyvin epätoivoiseksi ja avuttomaksi. pitäisi olla enemmän rohkeutta puuttua asiaan.
Parasta poikaystävässäsi? 

- tämä on tosi vaikea, kun hänessä on parasta aivan kaikki. ehkä se, että hän on niin erilainen kuin muut miehet. hänellä on kultaisin sydän, mikä näkyy kaikessa mitä hän tekee tai sanoo. hän on myös tosi huumorintajuinen ja saa minut hymyilemään. hän on paras ystäväni.

Millainen olisi unelmien kotisi?

-kaivopuistossa tai kruununhaassa joku kattohuoneisto, jossa olisi isot ikkunat ja näkymä merelle. parveke, jossa voisi juoda aamukahvit ja katsella, kun kaupunki herää eloon. 


Pidätkö sisustuksessa enemmän vaaleasta vai tummasta?
-vaaleasta, koska se tuo avaruutta ja valoa. mutta tummasta myös.


Millaisesta ruoasta tykkäät?
-  pidän kasvisruoasta, vaikka en kasvissyöjä olekaan. esim. kasvispihvit ja kiinalainen ruoka. lohi ja perunamuusi.

Kirsikka vai Mansikka?


- mansikka. en voi sietää kirsikoita ja olen niille allerginen.


Hopeinen kuutamo vai kultainen auringonlasku? 
- kultainen auringonlasku kesällä. sellainen, kun taivaanranta muuttuu persikanpunaiseksi.
Mikä on heikko kohtasi?

-minun on ollut aina vaikea nukahtaa, koska olen kova stressaamaan ja huolehtimaan kaikesta (ylppäritkin meni osittain tämän takia huonosti). 
olen aivan liian vaativa itseäni kohtaan esim. koulun suhteen. en osaa näyttää negatiivisia tunteitani enkä ole varmaan koskaan suuttunut kenellekään. 

Mitä pelkäät eniten?

-pelkään monia asioita. läheisten menettämistä tai, että heille tapahtuu jotain pahaa. kyykäärmeitä pelkään älyttömästi.

Saako sua halata? ;)
-saa :>

Millaisia haaveita ja unelmia sinulla on tulevaisuutta ajatellen vai elätkö hetki kerrallaan?
- en jaksaisi elää ilman unelmia. lähitulevaisuuden haaveitani on jatko-opiskelupaikan saaminen sekä kotoa muutto. unelmoin myös kirjailijan urasta ja matkustelusta. niin, ja tietysti haluan parantua. yritän kuitenkin hetki kerrallaan tai ainakin yritän.



Mistä unelmoit?
- katso edellinen vastaus.


Minkä nimen antaisit tyttölapselle (jos pitäisi päättää nyt heti)?
- meri.

Kuinka pitkä olet?

-163 cm.

Mistä asiasta (voi aineetonkin) et luopuisi mistään hinnasta?

- musiikista.


Mikä tällä hetkellä tekee sinut onnelliseksi?
- poikaystävä, kevät, lukion loppuminen, mielenkiintoiset pääsykoekirjat, kirjoittaminen, se, että joku siellä lukee nyt blogiani.

Minkälaiset asiat taasen tällä hetkellä surettavat?

- tasoni alittaminen useammassa yo-kokeessa, unettomuus, ahmimiskohtaukset, tulevaisuus.

Oletko vasen- vai oikeakätinen?

- oikea.

Lempikappaleesi tällä hetkellä?

- Von Hertzen Brothers - Voices in our heads

Onko perheesi/sukulaisesi koskaan kritisoinut esimerkiksi päihteiden käyttöäsi vai käytätkö edes mitään?

- kyllä, tupakointia ja alkoholia. tupakkaa vanhemmat eivät hyväksy ollenkaan. muista eivät sitten tiedäkään.

Mieluisin illanviettotapasi?

- kotona miehen kanssa. ruoanlaitto ja leffojen katselu on aina kivaa. tai sitten kirjoittaminen koneella ja appelsiinitee.

Haluaisitko tatuoinnin ja jos kyllä, minne ja minkälaisen?

- en haluaisi, koska en haluaisi itseeni mitään pysyvää, jota tulisin ehkä myöhemmin katoamaan. mutta jos ottaisin, niin ottaisin ehkä ristin, ankkurin ja sydämen jotenkin hienosti toteutettuna. 
Hetki, jota et koskaan unohda?
- kun tapasin poikaystäväni. 

Minkälaisia asioita et voi sietää?

- tähän ehkä pitäisi vastata, että naisten epätasa-arvoa tai medikalisoitunuttua terveydenhoitojärjestelmäämme yhteiskunnassamme. eniten en voi kuitenkaan sietää kuukautisia. ennen syömishäiriötä ne olivat normaalit, anorektisena kautena hyvin epäsäännölliset. nyt normaalipainoisena ne ovat runsaat, saattavat tulla parin-kolmen viikon välein ja kestävät seitsemän päivää. pahinta on silti todella ahdistunut, itkuinen ja itsetuhoinen olo.

Lapsuuden haaveammattisi?

- näyttelijä ja kirjailija.

Lempi- ja inhokkivärisi?

- lempiväri on punainen, inhokki vaaleanpunainen.

Jos voisit palata ajassa taaksepäin, muuttaisitko jotain ja jos kyllä, mitä?

- etten olisi koskaan alkanut laihduttaa tai tutustunut yhteen ihmiseen, joka veti minut aika syvälle - siellä olen kai yhä.

Jos pitäisi valita, kumpaa tekisit mielummin: osaisit lentää vai lukea ajatuksia?

- lentää. välillä pystyn lukea läheisteni ajatuksia ja se on rankkaa.
Mitkä kolme asiaa haluaisit ehdottomasti toteuttaa tänä vuonna?
- käydä yksin jossain ulkomailla, aloittaa romaanin kirjoittamisen, säveltää.

Hulluinta, mitä olet tehnyt?

- kävellyt marraskuussa jonkun keskellä lammen jäätikköä, kun jää oli ohutta. olin silloin tosin lapsi.

Mitä ajattelet vähemmistöistä?

- toivoisin, että ihmiset suhtautuisivat hyväksyvämmin esim. maahanmuuttajiin ja seksuaalivähemmistöihin. kaikki olemme samanarvoisia eikä kukaan voi sille mitään, millaiseen perheeseen on syntynyt tai kehen ihastuu.

Kuulutko kirkkoon?

- kyllä, kuulun ev.lut kirkkoon.

Missä kuussa olet syntynyt?

- tammi.


Missä näet itsesi 5 ja 15 vuoden kuluttua?
- 5 vuoden kuluttua opiskelen tai olen juuri valmistunut, asun mieheni kanssa ja teen itselleni mielekästä työtä. 15 vuoden kuluttua olen naimisissa, asumme toivottavasti isommassa asunnossa, olen julkaissut jo useamman kirjan.

Haluaisitko lapsia, montako?

- joskus tulevaisuudessa. lähdetään siitä yhdestä ensin.


Onko sinulla sisaruksia?
- ei.
kiitos kaikille hyvistä kysymyksistä. 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

minusta tuntuu että se on taas lähempänä
se vaanii
 odottaa
  että saa upottaa kyntensä sydänlihaani

odotan vain lumien sulamista metsäjokiin
 että saisin juosta tästä ahdingosta
  v a p a u t e e n

lauantai 24. maaliskuuta 2012

helmiäishohteinen pohjavesi  k                 a
                                                u            u     a
                                                   o    h
paineella,
kovaa
punarustoiset merihevoset uivat
kiertävät ympärilläni
en katso niiden silmiin
en kuule,
kuinka vesi pulppuaa valtimona
en ole täällä
kai
 nyt
   vielä
matkani on sukellus, nopea
minä vain ihailen meren puutarhaa

ps. lisää kysymyksiä kaipailen. kysykää ihan mitä vain, nyt.                                         

torstai 22. maaliskuuta 2012

kysymys-ja vastauspostaus

olen jotenkin sanaton

joten ajattelin toteuttaa kysymyksiä & vastauksia-postauksen
keksikää minulle siis kysymyksiä, ihan mistä vain
ja tosi paljon, kiitos 

tässä muutama kuva, jotka kuvaavat päivääni tähän mennessä


perjantai 16. maaliskuuta 2012

jokin niin haikeaa
kevätaurinko saa hiukset hulmuamaan kuin aallokko
muistot nousevat pintaan:

Kiinnitän tekoripset luomien tyveen, hävitän mustelmat puuteriin, maalaan surun kasvoiltani. Nostan sängyn alta kevyimmän kuohuviinin, jonka olen Alkon hyllyltä löytänyt. Päässä humisee tyhjyys samaan aikaan kun vatsassa huutaa.


Kaupunki on serpentiinimeri, ihmisiä kuohuu sen syleilyssä. Rattaisiin tungetut lapset mussuttavat tyytyväisinä torilta ostettuja munkkejaan, valkolakkiset opiskelijat kulkevat haalareissaan siiderit kourissaan. Kaikki näyttävät onnellisilta. 
Ahdistun ystävien piknik-tarjoilusta. Poltan ketjussa ja tuijotan pedonsilmäisiä mansikoita. Juon ensimmäisen lasin, toisen, kolmannen, neljännen, kunnes kävely tuntuu ilmaan nousemiselta.


Yö vetää siipensä taivaan ylle. Katson tyhjentyviä katuja. Ripsiväri on varissut poskilleni, 
en tunne kuin pohjatonta. Katson kelloa ja jään odottamaan bussia. Silloin näen hänet: tiikerinsilmäiset pupillit ja kaihoisa hymy, pimeydessä hehkuva savuke ja musta nahkatakki.


En enää koskaan ole yksin elämän päämäärättömyyden kanssa.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

kuule kaupunki;                                                                          
puihin unohtuneet jouluvalotarhat,                                         
täyteen ahdetut kahvilat                                                                  
                                

silmäsi välkkyivät kilpaa uzbeskin katedraalin kullatujen sipuleiden kanssa
painaessani korvaasi salaisuuden;
sinulle taivaankappaleista seppeleen punoisin


anna minun sanoa tämä
mitä sanoit minulle sinä iltana,
sillä se on minusta kauneinta, mitä kukaan on minulle milloinkaan
älä koskaan lopu

onko tämä vain oodi k a u k a i s u u t e e n

(vaikket ehkä sittenkään kirjoittanut minulle, minä kirjoitin sinulle)

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

minä tahdon

paeta novellien ja runojen salaisiin metsiin
keittää pannullisen appelsiiniteetä
viipyä parvekkeella aamusarastuksessa,
h ä m y i s ä s s ä savussa

mutta täytyy tehdä niin kuin yhteiskunta sanoo eli lukea ylioppilaskirjoituksiin ja hakea yliopistoon, ammattikorkeakouluihin ja naputella kesätyöhakemuksia netin pohjattomaan atmosfääriin ja se on juuri sitä miksi lehdissä kirjoitetaan että koulupoika puukotti luokkatoveriaan kesken koulupäivän

maanantai 5. maaliskuuta 2012

apilanvihreässä
 kuutaivaan sinessä
  ja
   hematiitin m u s t a s s a  vedessä

on äänetön
tila

minä liu'un  k                l 
                      o          l     i     n     sekaan  
                        r    a         e                        

(on taas vaikea syödä)

lauantai 3. maaliskuuta 2012


se näkee kauas
 enemmän kuin pitäisi
 sen silmät ovat taivaan purppurainen harso
  ja minun mieleni on  k a   r    k    a     a    v     a   pääskynen

(älä ota minulta pois tätä harhakuvaa)

torstai 1. maaliskuuta 2012

Sairastuminen

Tässä olisi toivomanne postaus syömishäiriöstäni. Aineksia olisi ollut vaikka romaaniin, mutta yritin tiivistää tarinani mahdollisimman tiiviiseen muotoon.
Lapsuuteni oli huoleton. Asuimme pienessä rannikkokaupungissa, kerrostalolähiössä. Olin päivähoidossa, vanhempani veivät minua harrastuksiin monta kertaa viikossa, minulla oli ystäviä - kaikki oli turvallista.
Päivähoitotätini jaksoi aina kehua, kuinka hyvin syön. Minä olin lapsista se, joka kasasi lautaselleen eniten ohukaisia ja mansikkahilloa.

Aloittaessani ensimmäisen luokan muutimme suurempaan kaupunkiin. Jäin kaipaamaan meren rantaa ja vanhoja ystäviäni. Sopeuduin kuitenkin hyvin uuteen kaupunkiin ja kouluun. Aloitin uudet harrastukset ja sain kavereita.
12-vuotiaana lapsuuteni päättyi rankan tapahtumaketjun seurauksena. Muistan vielä hetken juostessani ambulanssin perässä; ajattelin, että mikään ei tule koskaan palaamaan ennalleen. Sinä vuonna tapahtui monia asioita; kuin tähdet olisivat sammuneet yksitellen taivaalta. Muutuin toiseksi ihmiseksi - elämäniloisesta tytöstä sulkeutuneeksi sieluksi. Samanikäisenä piirsin ensimmäisen kerran punaviivan ranteeseeni.

Ensimmäiset merkit syömishäiriöstäni ovat vuodelta 2008, satunnaisia päiväkirjamerkintöjä:
"Mummi sanoi mua lihavaksi. Mä olen oikeasti läski. Pakko tehdä jotain asialle."
Vaikka uhosin lopettavani syömisen, en kuitenkaan tehnyt sitä. Harrastin voimistelua ja söin yhä hyvällä omalla tunnolla. Pidin perjantaisin karkkipäivän, jolloin ostin valkosuklaata ja katsoin telkkaria.
Konservatiivisten sukulaisteni lauseet, jatkuva tykitys alitajuntaani, johti osittain sairastumiseeni.
"Pitäiskö sun vähän vähentää tota voin ja juuston käyttöä leivällä?"
"Onkohan tuo ihan tervettä syödä 200g suklaata yhdessä illassa?"
"Oletpa sä lihonut."
Todellisuudessa olin hoikka. En voinut ymmärtää, miksi minun olisi pitänyt vähentää syömisiäni, kun en lihonut grammaakaan.
Samaan aikaan ystäväpiirissäni moni oli alkanut oirehtia anorektisesti. Perjantaiset suklaalevyherkutteluni vaihtuivat vähitellen suklaapatukoihin, riisifrutteihin, kevytjäätelöihin, kunnes niitä ei enää ollut.
Syöksykierre alkoi 9.luokalla. Minulla oli luokan paras keskiarvo ja menestyin harrastuksissani, mutta pään sisäinen myrskyni paheni.
Olin katkeran rakastunut yhteen poikaan ja päättänyt tehdä kaikkeni saadakseni hänet.
Yhtenä iltana heitin hänelle aivan vitsillä Messengerissä:
"Pitäiskö mun laihduttaa muutama kilo?"
"No joo, mikäs siinä, jos susta tuntuu siltä."
Kaikki oli yhtäkkiä niin selkeää; minä olin lihava. Kukaan ei vain ollut kertonut minulle sitä suoraan.

Lähden saman tien lenkille ja itken niin, että pururadan valot sumenevat epämääräiseksi hämyksi silmissäni. Juostuani 45 minuuttia olen ihmeissäni; minä pystyin tähän.

Se oli raadollisen helppoa perfektionistiselle luonteelleni. Kuusi kiloa kuukaudessa. Valehtelin niin paljon, etten vieläkään pystyisi myöntämään epärehellisyyteni mittasuhteita.

Laihtumiseni huomattiin kotona nopeasti, ja äiti otti syömishäiriöni tarkkailuun. Hän antoi kaksi vaihtoehtoa; painon olisi kiloon x, muuten lähtisivät kännykkä ja tietokone.
Hän annosteli ruoan lautaselleni ja osti kaikkea tiheäenergistä, jotta painoni lähtisi nousuun. Paino ei noussut. Kännykkä ja tietokone lähtivät. Sitten tuli uhka osastosta. Minulla ei ollut kuitenkaan aikomustakaan parantua, sillä enhän ollut vielä tarpeeksi laiha.

Ravitsemusterapeutilla on lapsenomainen polkkatukka. Se muistelee omaa lapsuuttaan ja selittää omista syömisistään.
"Joo, on se ihan normaalia, ettei aina tarvitse syödä, jos ei siltä tunnu. Minäkin monesti syön lounaalla vain salaattia."


Lukiovuodet menivät samassa sumussa. Päivät olivat samanlaisia ja uuvuttavia; ysejä ja kymppejä kokeista, kalorihelvettiä, pakkoliikkumista, lounaaksi salaattia, ajoittaisia ahmimiskohtauksia, unettomuutta, koulupsykologikäyntejä. Ahmimiskohtauksista johtuen painoni ei päässyt putoamaan kovin alas. Suurimman osan ajasta olin vain lievästi alipainoinen. Se olikin syy siihen, miksi en oikeastaan saanut terveydenhuollon ammattilaisilta apua.
En ajatellut muuta kuin kuolemaa. Olin tunnoton, masentunut ja väsynyt elämääni. En jaksanut olla enää juurikaan yhteydessä ystäviini. Rukoilin Jumalaa, että hän ottaisi minut pois maailmasta, sillä en itse uskaltanut sitä tehdä.
Lähiö on hiljainen, autio. Tähdet lepäävät samettisen pilviharson takana, valkovuokot ovat painaneet päänsä kohti maata. Tunnen, kuinka kuohuviini humisee vaimeasti päässä.
Istun taloni rappusilla hänen sylissään. Olen poiminut hänet kaupungin sykkeestä mukaani. Hänessä on jotain samaa kuin minussa. Jotain syvää, pohjaveden kohinaa.
"Tiedätkö. Susta näkee, että sä olet sellainen ihminen, joka selviää mistä vain", hän sanoo ja painaa huulensa hiuksiini.


Sinä toukokuisena yönä vuonna 2011 minussa syttyy jotain, minkä kadotin vuosia sitten; elämä. Siitä yöstä lähtien me alamme yhdessä kasata rikkinäisten tähtikarttojemme palasia yhteen. Uskallan vihdoin lähteä astumaan hataria askeleita - kohti normaalia elämää. 
Mitä sanotte? Haluaisitteko vielä jatko-osan?