sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Ikkunalaseista valuu suru, sadepisaroiden viivat. Istumme ruokapöydässä. Syömme vaaleita leipiä kermajuustolla ja munakasta, vaikka minulla ei oikeastaan ole nälkä. Hän tarjoaa minulle itsetehtyjä, rapeaksi uppopaistettuja munkkeja, joista sokeri on varissut muovipussin pohjalle. Otan yhden, kylmän ja rasvaisen. Hän jättää toisen leipänsä syömättä ja nojaa päänsä verisuonisiin käsivarsiinsa. 
"Mikset sä syö?" Kysyn.
"En jaksa", hän vastaa hiljaa.
Sokerinmuruset narskuvat hampaissani ja rasva tarttuu sormenpäihini. Jatkan syömistä, vaikka muistijäljet raatelevat mieltäni. Kun katson häntä, näen itseni, näen kaiken vedenkirkkaana verkkokalvoillani.

Makaan kovalla sängyllä. Rauhallisen oloinen hoitaja painelee kylmiä johtoja kylkiini, rintakehääni, rintoihini. Sydänkäyräni ilmestyy neonsinisenä käyränä ruudulle; se sykkii hitaammin kuin pitäisi. Minusta tuntuu, että olen jo lähellä syvänpunaista taivaanrantaa.

Seuraavana aamuna herään jo kuudelta, juon taikamukista kahvia, luen pääsykokeisiin, poltan savukkeen. Silmäni painuvat kiinni ja nukahtelen useamman kerran, olen kuoleman väsynyt. Herätessäni illalla näen taivaanrannan muuttuvan turkoosista violetiksi kuin myrskyä enteilevän meren, ja sen vuoksi onkin helpompi hengittää.



4 kommenttia:

  1. mä en oikeen tiiä, miten tän sanois kauniisti. Mutta jos ihan rehellisiä ollaan, niin sä et pysty oppimaan ja keskittymään lukemiseen, jos oot aliravittu. Ja toiseks, vaikka pääsisitkin mihin haet, et tuu jaksaan opiskella, ellet syö.

    Ei sillä, että eniten oisin huolestunut sun koulusta tai pääsykokeista. Ennen kaikkee oon huolestunut susta. Mutta jospa tää vähän herättäis sua.

    Joka tapauksessa oot uskomattoman arvokas: söit tai et, pääsit kouluun tai et. Ei sun arvoas voi mikään viedä. Mutta toi sairaus estää valheillaan sua näkemästä sun arvos.

    VastaaPoista
  2. hyvä että olet saanut luettua jotain. ja toivottavasti pääset sinne minne haet :)

    VastaaPoista
  3. Upeaa tekstiä, niinkuin aina! Olet ihana nuori nainen, yritä antaa itsellesi armoa ja päästää kontrollista irti. Muun elämän ongelmat vain isonevat, kun kiduttaa itseään tuolla tavoin.

    Voimia! <3

    VastaaPoista
  4. Rakas ystäväni Pinja aina painottaa, kuinka sitä voi kyllä olla aliravittu, vaikka painoindeksi olisi mitä. Jos keho ei saa tarpeeksi ruokaa, ei aivotkaan toimi. Juu, mutta se siitä, itse tiedät varmasti paremmin omasta tilanteestasi.

    Ehdottomasti suosittelen hakemaan apua. Itse otat askeleet kohti parantumista. Mielestäni avun hakeminen on iso askel, joka kannattaa ottaa.

    Eilen olin ihan uskomattoman väsynyt ja olin varma, etten tuu jaksaan päivää läpi: oli niin paljon tekemistä. Aamulla luin kuitenkin yhtä psalmia ja yks jae pisti silmään:
    "Ylistetty olkoon Herra päivästä päivään. Meitä kantaa Jumala, meidän apumme." (ps. 68:20) Tai niinku se on englanniks: "who daily bears our burdens".

    Päätin uskoa tohon lupaukseen. Ja ihme kyllä selvisin päivän läpi. En omassa voimassa, mutta tunsin, kuinka mua oikeesti kannettiin. Ja niin sinuakin.

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.