torstai 28. kesäkuuta 2012

tämä viikko on ollut unohtumaton: vapautta täynnä. olen katsonut rakkaan kanssa elokuvan, syönyt paljon vaniljafudgeja, suklaamaissipalloja, jogurttibanaanilastuja, käynyt iltateellä sukulaisen luona, lukenut kirjaa auringontulisella kalliolla, tullut töistä kello 06.13 kotiin ja kuullut, kuinka moottoritie ja peipot heräävät aamuruskon sarastukseen.

mutta nyt olen taas kotona ja tuskin hengitän. ulkonakin on himmeä pilvipeite, enteilee rankkasadetta: ei pakotietä pois. siksi minun on pakko haudata pelkoni ja vihani samaan turvalliseen kehään - toivoa verisuonten ilmestyvän olkavarsiin. niin kauan kuin asun täällä, en voi parantua syömishäiriöstä. 


ps. teitä on jo niin paljon: olen sanaton. 
pps. en ole unohtanut toivepostauksia.

4 kommenttia:

  1. Mä en oikein saa otetta susta. Oon selaillut sun blogia, mutta jotenkin en saa otetta.

    Jään silti seuraamaan sua, sun elämää.

    Paljon voimia, taistellaan yhdessä pahaa vastaan.

    VastaaPoista
  2. tsirpula:

    jännä kuulla. osaatko selittää tarkemmin? kirjoitan kyllä aika kaartelevasti.
    ihanaa, että jäät kuitenkin seurailemaan :)
    voimia myös paljon sinulle <3
    kauniita kesäpäiviä :>

    VastaaPoista
  3. En oikein tiedä. Voi vaikuttaa paljon myöskin se, kun oon lukenut vain ehkä tämän vuoden maaliskuuhun asti. Ehkä se mulla vaatii sen, että luen koko blogin läpi, että ns tiedän missä mennään.

    VastaaPoista
  4. kiitos kommentista :) Annan Jumalan tehdä työtään mussa, ja uskon että tuun nöyrtyyn riittävästi ja tuun saamaan tarvittavan rohkeuden. ehkä jo huomenna. ehkä myöhemmin. mutta pian.

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.