torstai 27. syyskuuta 2012

toisinaan on raadollista tuntea olevansa onnellinen ja levollinen, kun tietää, että yksin jäädessään ne palaavat takaisin - äänet.
ne nousevat haamumaisina hahmoina huntumaisesta havukosta auringon vetäydyttyä kaupungisiluetin taakse. ne tunkeutuvat seinälistojen raoista sisään ja muodostavat piirin ympärilleni. ne puhuvat; puhuvat minulle.

tapa itsesi. hukuttaudu. 

painan käteni korviani vasten, jotten kuulisi ääniä. mutta ne puhaltavatkin minuun ahdistuksen, joka turvottaa kyynelkäytäväni ja valuttaa kaikki nesteeni ulos jättäen jäljelle otsalohkoja puhkovan säryn.

etkö sä ymmärrä, että sun olisi parempi olla kuollut? ei tarvitsisi enää koskaan tuntea mitään pahaa.

tiedän, että äänet loppuisivat, jos vain tottelisin niiden maanittelevia käskyjä. mutta en tottele, ja siksi minulla on silmieni loppumattomat virtaukset, joita kukaan ei käsitä, joita kukaan harvoin näkee.

todellisuudessa ei ole olemassa ääniä, joita voisi oikeasti kuulla hämäränpunaisina iltoina - on vain minun vahvat ajatukseni. ajatukset menneisyydestä, josta en omista muistikuvia. ja vaikka omistaisin, niitä ei olisi. mutta juuri ne ajatukset yrittävät tehdä minusta sysijokisimpukoiden kuningattaren.

perjantai 21. syyskuuta 2012

silmäni aukenevat hataraisen unijakson jälkeen. aamuiset kastepisarat kelluvat vielä karviaismarjapensaan lehdillä. nousen ylös, keitän kaksi kuppia kahvia ja kupin teetä, syön banaanin lohkoina, mikrossa lämmitettynä. sidon hiukseni kiinni ja lähden juoksemaan metsäpolulle, jossa paarmaparvi iskee saman tien kimppuuni.

illalla juoksen toisen kerran. juon kaksi litraa teetä, vaikka tunnen sydämen sahaavan sykkeen. ruokailuni ovat ahdistuksen täyteisiä, mutta syön kuitenkin jotain, jotta tajunta ei hämärtyisi.

alan selata vanhoja, taikinatahraisia reseptikirjoja. kalorilaskelmat salamoivat päässäni, varoittavat tulevasta vaarasta: silti voisin repiä jokaisen muffinssin ja pikkuleivän kuvan kirjasta ja syödä, syödä, syödä. päätän leipoa mokkapaloja, lapsuuden herkkuani.

24 tasaruutuista, nonparellein väritettyä mokkapalaa odottaa pellillä. tarjoan leivoksia mummille ja papalleni - nautin siitä, kun muut syövät. muutaman palan laitan pussiin tädilleni jääkaappiin odottamaan. menen tekemään lihassarjoja huoneeseeni.

laskettuani päivän liikunnat, syömiset, miinustettuani kulutuksen, annan itselleni luvan. hiivin keittiöön, nostan rahisevaa leivinpaperia, otan yhden palan ja laitan sen marmoripintaiselle lautaselle.
ensimmäiset suupalat saavat suuni kosteaksi; jähmettynyt suklaaseos hyväilee kitalakeani. selailen samalla Oliviaa, jossa huomioni kiinnittyy Fazerin uutuusmainokseen ja ruokaohjeisiin. otan uuden palan, jonka syön hieman nopeammin. lopulta revin suklaaruutuja ja murulastuja irti leivinpaperista, työnnän kaksin käsin suoraan suuhuni enkä pysty lopettaa. koko ajan kuuntelen, etteivät isovanhempani herää; ettei kukaan tiedä, mitä olen tekemässä. yksinäisyyden kyyneleet lämmittävät poskiteriäni. lopulta on niin paha olo, että pelkään oksentavani. silti en ole edes täynnä, vaikka söin yhdeksän palaa.

työnnän vessassa hammasharjan kurkkuuni ja olen tukehtua, mutten kykene oksentamaan. menen makaamaan huoneeseeni, mutta olen kuolla ajatuksesta imeytyvistä kaloreista. ei voi vain maata. ei voi vain olla. ei voi.
kohta olen jo ulkona maantiellä ja juoksen, juoksen kovaa hiertynein jaloin. juoksen pakoon, jotain mitä ei pysty päästä pakoon. mahalaukku painaa ihoani vasten, ja sattuu niin, että joudun pysähtymään. hyttyset imevät ja kurjet huutaavat pellolla. tuoksuu tuore rypsi. 

kävelen jyrkän mutkan kohdalle. katson oikealle ja vasemmalle, en näe autojen valoja. jään makaamaan kylmälle tielle, joka on kovempi kuin olisin kuvitellut. suljen silmäni.
tappakaa minut.

(17.07.2009)

perjantai 14. syyskuuta 2012

painan kasvoni öisin tyynyliinaan ja annan kyyneleiden räjähtää valon nopeudella silmäkulmistani. jalka- ja kämmenpohjia on kutittanut koko kesän, mutta kahden viimeisen viikon aikana kutina on pahentunut. viime yönä heräsin neljä kertaa unesta kutinan käydessä sietämättömäksi. voisin tälläkin hetkellä viiltää ihouurteeni auki ja kaivaa sen ankeriaan pois minusta, joka luikertelee ihoni alla. kortisonivoide lievittää tuskaa, muttei poista oiretta. en pysty keskittymään kunnolla luennoilla, en kykene soittamaan kauaa. sain ajan terveydenhoitajalle ensi maanantaille, mutta lääkärille ei ole vielä pääsyä, sillä oireeni tuskin on tarpeeksi vakava.

haluaisin kirjoittaa pidempää ja kauniimpaa tekstiä, mutta jokaisen sanan jälkeen revin kämmenpohjia auki enkä pysty nyt parempaan.

ps. haluaisin myös saada kritiikkiä teksteistäni teiltä. missä voisin parantaa? kertokaa. 

lauantai 1. syyskuuta 2012

Kysymyksiä & vastauksia

Nyt

Mitä kuuluu?

- väsyttää, koska koulu on alkanut. olen kulkenut koko kesän aika lailla voimieni äärirajoilla, ja nyt kaikki voimat ovat kateissa, kun niitä pitäisi olla eniten. mutta ajatus huomisesta saa hymyni huulille, kun näen rakkauteni. jotenkin on tosi rauhallinen olla tällä hetkellä.


Mitä haistat nyt?


- vaniljateen.


Mikä on mukavinta syksyssä?


- Ruusunmarjan väriset lehdet, uusien teelajien kokeileminen, juokseminen kirpeässä illassa, hämmentävän väriset taivaat iltaisin. 

Tulevaisuus 



Mitkä ovat fiilikset, kun syksy tulee? :)

- aika jännittyneet. elämässäni on alkanut uusi vaihe: yliopisto. tavallaan haikeaa, kun kaikki on mennyt uusiksi, ja vanhat lukioaikaiset ystäväni ovat muuttaneet toisiin kaupunkeihin ja maihin. mutta on mukavaa saada uusia kavereita.

samalla pelkään, miten syömiset alkavat sujua uudessa ympäristössä. syksy on ollut aina se vuodenaika, kun pimeys tarttuu mieleeni ja heijastuu syömisiin.

Mitä odotat tulevaisuudelta?

- parantumista sekä syömishäiriöstä että ahdistuksesta. sitä, että voin laittaa rasvaa leivän päälle ja syödä suklaata ilman, että itken tuntikausia. 

mutta yhtä paljon odotan omaan kämppään muuttoa rakkaan kanssa. haluan myös löytää oman paikkani tässä maailmassa ja kirjoittaa kirjoja, jotka puhuttelevat ihmisiä. 


Missä näet itsesi 4 vuoden kuluttua?

- ainakin naimisissa. luultavasti olen vielä opiskelemassa. kirjoitan ja sävellän.


Syvällistä 

Kuinka osaat kertoa tarinoita näin hienolla tavalla?


- osaisinpa. 

tarkkailen ympäristöni yksityiskohtia ja käytän hyödykseni omia tunteitani ja kokemuksiani. luen kirjoja sen verran kuin ehdin. mitä tahansa kirjoitankin, pyrin säilyttämään siinä piilevän kauneuden. ihana äidinkielenopettajani sanoi kerran, että minulla on kyky päästä ihmisen sisäiseen maailmaan ja tuoda elämän kauneus teksteihin. 

Uskotko Jumalaan?


- uskon. voit lukea lisää uskostani täältä. 



Mitkä asiat elämässäsi tekevät sinut iloiseksi? 

- musiikki ja kirjoittaminen. piirtäminen ja kuvanmuokkaus. illat, kun saan olla rakkaani sylissä - turvattomuus häviää ympäriltäni. te lukijat ja kommenttinne teette minut onnelliseksi. se, että teitä on jo tämän verran, antaa minulle valtavan paljon toivoa. toivoa ja uskoa siihen, että joku teistäkin voisi ehkä lukea tekstejäni, jos ne päätyvät julkaistaviksi joskus.


Mitkä taas surulliseksi? 

- kyky tuntea niin vahvasti sekä omia että läheisteni asioita, mikä tekee minusta ajoittain ahdistuneen ja voimattoman tekemään mitään. läheisteni murheet ja ongelmat koskettavat minua yhtä paljon kuin omani.


Ihaninta elämässä?

- rakastaa ja tulla rakastetuksi. elämän upeimpia asioita.


Rakkaus

Seurusteletko?

- kyllä. ollaan oltu reilu vuosi yhdessä. 

Milloin sait ensisuudelmasi?

- taisi olla joskus 11-vuotiaana tytön kanssa. se oli vain sellainen tiedonhaluinen kokeilu. pojan kanssa 13-vuotiaana talon rappusilla. aika kamala kokemus.  

Tyyli/musamaku ym.

Kerro jotain tyylistäsi/pukeutumistasi/ulkonäkörituaaleistasi?

- ostan lähes kaikki vaatteeni ulkomailta, koska en halua törmätä samanlaisiin Suomessa. pidän tummista väreistä. suosin ruutupaitoja, revittyjä farkkuja, röyhelöhameita, tennareita, pitsipaitoja; kaikkea, missä on vähän jotain uskottavuutta. 

aamu alkaa sillä, että laitan päälle sitä, millainen on mielialani (huonoina päivinä iso huppari, johon voi kääriytyä piiloon). meikkiini kuuluu vaalean meikkipohjan lisäksi tummaksi rajatut silmät. joskus myös huulipunaa ja oliivinvihreää helmiäistä luomille. hiuksiin vain lakkaa. korut ja korvakorut pitää sopia yhteen, esim. ruusuja tai marjoja.

Millaista musiikkia/bändejä kuuntelet?

- psykedeelistä, progressiivista, melodista rockia ja metallia enimmäkseen. mutta Lady Gagakin on hyvä. bändeistä ihan vain muutama: Porcupine Tree, Blackfield, Rammstein, Sara.

  
3 lempi kirjaasi?

- Siri Kolun Metsän pimeä, Juha Itkosen Myöhempien Aikojen Pyhiä ja Kate Holdenin Enkelivaihde.

Paras Disney-leffa?



- en ole juurikaan katsonut Disney-leffoja, mutta ainakin Bambi. itkin siinä pienenä aina lohduttomasti. 

Tärkein esineesi?


- läppärini, vaikkei se olekaan ehkä esine.


Jos saisit valita viisi yksittäistä asiaa, ja kaikki muu vietäisiin pois, mitkä ne viisi asiaa olisivat? (Sinulta ei vietäisi pois kotia, ruokaa, vaatteita tms, vaan kirjoja, puhelin...)

- vedenkeitin teetä varten, paperia, kynä, piano ja läppäri.


Millaiset pussilakanat sinulla on?


- keltaiset, joissa on oransseja pieniä neliöitä. ei yhtään minun tyyliset. joku sukulainen ostanut joskus.


Menneisyys

Kuvaile sun tähänastisesi elämäsi viidellä adjektiivilla?


- rankka, tapahtumarikas, musiikkipainotteinen, unohtumaton ja opettavainen.


Mikä on paras muistosi?

- se, kun tapasin rakkaani toissakeväisenä yönä. kaikki oli niin minuuteista, ehkä sekunneista kiinni. en ollut tuntenut sellaista onnen tunnetta aiemmin - iski vain voimakkaasti tajuntaan, että tuossa elämäni rakkaus nyt seisoo. jäimme istumaan moneksi tunniksi taloni rappusille, suutelimme ja vaikka oli kylmää ja pikimusta taivas, oli tähtiä. aloimme seurustella samana päivänä.


Mikä on ollut vaikein tapahtuma elämässäsi? Jokin, joka palaa mieleesi silloin tällöin. 

rakastuminen yhteen ihmiseen muutama vuosi sitten. kutsuisin sitä vaikeaksi tapahtumaketjuksi. ne asiat seuraavat minua lähes päivittäin; uniinkin. 

Jos katsot menneisyyteen, mikä tapahtuma on sellainen, joka on vaikuttanut kaikista eniten siihen, millaiseksi olet tullut?

- on hankalaa nimetä vain yhtä tapahtumaa. sanoisin, että läheisen ihmisen vakava sairaus. se johti oman sairauteni puhkeamiseen, tunneherkkyyteen ja ahdistuneisuuteen. mutta seurasi siitä hyviäkin asioita: minulla on hyvä itsetuntemus, osaan kuunnella ja samastua ihmisten ongelmiin, osaan kanavoida pahan oloni kirjoittamalla ja soittamalla.

Mikä on ollut vaikein asia, mitä olet itse joutunut tekemään?- useita vuosia sitten jouduin mennä ambulanssia vastaan, mutta ei siitä sen enempää. tästä tapahtumasta alkoi ahdistuksen ja ongelmien kierre.

Olet sanonut olevasi herkkä. Suututko helposti? Onko tunteiden näyttäminen sinulle helppoa? 

- en suutu koskaan enkä tunne juurikaan vihaa muita ihmisiä kohtaan. tunnen vihan ahdistuksena ja suruna, itsetuhoisina ajatuksina itseäni kohtaan. pystyn näyttämään hyvin positiivisia tunteita, mutta negatiiviset pyrin kätkemään sisälleni.


Syömishäiriö


Mikä antoi kipinän parantumisellesi? 
- ennen mieheni tapaamista en ollut edes halukas parantumaan. väitin kaikille vain muuta. mutta juuri hän herätti minussa elämän. en halunnut olla hänen seurassaan epänormaali enkä tahtonut hänen näkevän syömishäiriöminääni. halusin olla vahva ja selviytyjä.
nykyisin olen parantunut anoreksiasta, mutta en syömishäiriöstä. ehkä vielä jonain päivänä. keskimäärin parantuminen kestää kuitenkin seitsemän vuotta.


Mitä neuvoja antaisit muille sairastuneille paranemisen mahdollistamiseksi?

- avun hakemista ajoissa. en ole sitä itse tehnyt missään vaiheessa, ja varmasti se on yksi syy, miksi syömishäiriö vaikuttaa vieläkin elämässäni. 
suosittelen ateriasuunnitelman noudattamista ja erityisesti yhtä jälkiruokaa päivässä, jotta välttää mahdolliset ahmimiskohtaukset. itselläni se vaihteli jogurtista jäätelöön. ahmimiskohtauksiakaan ei pidä kuitenkaan pelästyä: ne ovat vain elimistön tapa reagoida pitkäaikaiseen aliravitsemukseen.
jos ei enää tiedä, mistä ruoista tykkää ja pitäytyy turvaruoissa, kannattaa miettiä, mitä tykkäsi syödä ennen syömishäiriötä. 
omiin unelmiinsa tarttuminen on tärkeää. mieti, mitkä asiat tuottavat sinulle eniten mielihyvää. fakta on, että unelmiaan ei voi toteuttaa täysillä syömishäiriöisenä, koska sairaus estää ja rajoittaa niin paljon jokapäiväistä elämää. 
niin, ja keskusteluapua tietysti. kannattaa olla jokin kanava, johon purkaa ahdistustaan: soittaminen, piirtäminen, maalaaminen, kirjoittaminen jne.
ylipäätään se tieto rauhoittaa, että tästä on mahdollista parantua. se vain vie paljon aikaa, mutta koskaan 
ei liian myöhäistä tehdä päätöstä suunnan kääntämisestä. myöhäistä voi olla, jos ei tee sitä.
kiitos kaikille hyvistä kysymyksistä. ♥ sain miettiä näitä aika pitkään, mikä oli vain hyvä asia. olette tärkeitä minulle. 
ps. tervetuloa uudet lukijat. ♥