torstai 27. syyskuuta 2012

toisinaan on raadollista tuntea olevansa onnellinen ja levollinen, kun tietää, että yksin jäädessään ne palaavat takaisin - äänet.
ne nousevat haamumaisina hahmoina huntumaisesta havukosta auringon vetäydyttyä kaupungisiluetin taakse. ne tunkeutuvat seinälistojen raoista sisään ja muodostavat piirin ympärilleni. ne puhuvat; puhuvat minulle.

tapa itsesi. hukuttaudu. 

painan käteni korviani vasten, jotten kuulisi ääniä. mutta ne puhaltavatkin minuun ahdistuksen, joka turvottaa kyynelkäytäväni ja valuttaa kaikki nesteeni ulos jättäen jäljelle otsalohkoja puhkovan säryn.

etkö sä ymmärrä, että sun olisi parempi olla kuollut? ei tarvitsisi enää koskaan tuntea mitään pahaa.

tiedän, että äänet loppuisivat, jos vain tottelisin niiden maanittelevia käskyjä. mutta en tottele, ja siksi minulla on silmieni loppumattomat virtaukset, joita kukaan ei käsitä, joita kukaan harvoin näkee.

todellisuudessa ei ole olemassa ääniä, joita voisi oikeasti kuulla hämäränpunaisina iltoina - on vain minun vahvat ajatukseni. ajatukset menneisyydestä, josta en omista muistikuvia. ja vaikka omistaisin, niitä ei olisi. mutta juuri ne ajatukset yrittävät tehdä minusta sysijokisimpukoiden kuningattaren.

10 kommenttia:

  1. yksin oleminen, varsinkin yöllä, on pahinta mitä on.. äänet päässä eivät jätä rauhaan. ne vain huutavat.
    kamppaile ääniä vastaan, ne ovat vain pään sisällä. pysyt siihen kyllä<3

    VastaaPoista
  2. Kauheaa kuulla, mutta olen täysin varma, että pystyt pääsemään äänistäsi! Sinä pärjäät varmasti ja uskon, että sinulla on paljon annettavaa. :)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa ettet oo totellu noita äänii, eläkä hei koskaan tottelekkaan. :(

    VastaaPoista
  4. Kirjoitat niin kovin kauniisti,
    vaikkakin raskaista ajatuksista joista huomaan löytäväni itseäni, liikaakin.

    Älä tottele niitä ääniä. Jossain siellä niiden takana on joku joka tietää paremmin, joka tietää että kannattaa jäädä.

    VastaaPoista
  5. eivät kaikki äänet ole ajatuksiasi. on yksi joka sinut haluaa tappaa. mutta hänen nimensä on valheen isä. kaikki, kaikki, kaikki mitä hän puhuu on valetta. ja siinä sinulla on syy taistella.

    valhetta vastaan on taisteltava totuudella. kun et tiedä, mikä on totta, kysy häneltä, joka on totuus. hän on tie vapauteen. hän on elämäsi.

    VastaaPoista
  6. Et ansaitse kuulla noita ääniä ja usko minua: ne katoavat, kun annat niiden olla etkä ruoki niitä. Siinä saattaa mennä ikuisuus, mutta se on sen arvoista! En mä onneksi ole koskaan ollut mitenkään perfektionisti koulun suhteen ja olin itseasiassa odottanut, että numeroni olisivat laskeneet. Mutta eivät onneksi. =) Voi ei, kiitos<3 Olet ihana! Paljon voimia ja haleja!

    VastaaPoista
  7. outoa... mutta tällä hetkellä pystyn päivittään blogia sunnuntaisin ja maanantaisin, joten tsekkaile sillon tällön niin huomaat kyl uudet postaukset :)

    Täällä on kaikki niin hyvin! Vaikee ymmärtää mitä kaikkee mun elämässä tapahtuu.

    VastaaPoista
  8. sinulle on palkinto blogissani :) <3

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.