keskiviikko 31. lokakuuta 2012

eilen, tiistaina klo 12 aikaan tapahtui jotain, joka särki pienen sydämeni sirpaleiksi. sillä hetkellä tuntui, kuin osa minusta olisi kuollut siihen paikkaan, hetkeen. menin luennolle enkä muista siitä mitään.

ymmärsin, kuinka hyvin elämäni oikeasti oli ollut tähän mennessä. vielä puoli vuotta sitten seisoin juhlasalissa ystävieni kanssa valkolakit päässä, sain sata tuoksuvaa ruusua, humalluin kevyesti kuohuviinistä. kesällä tuli tieto yliopistopaikasta, rakkaani kanssa kaikki meni kuin sadussa ja sain uusia ystäviä.

tänä aamuna satoi hattaraista lunta: lunta, jota olen aina rakastanut. se ei tuntunut enää kauniilta. kaikki muistutti tapahtuneesta; henkinen ja fyysinen kipu, molemmat yhtä vahvoja. jo yhdeksän aikaan psykiatrian poliklinikalta soitettiin. lempeä-äänisen naisen puhuessa purskahdin itkuun. vaikka minulla on kaikki tuki ympärilläni, olen silti aivan yksin tuskani kanssa. siltä minusta tuntuu. olen kokenut paljon, mutta en koskaan tällaista. luovutin jo syömisen suhteen - siitä, kun ei ole tullut muutamaan viikkoon muutenkaan mitään.

pakotin itseni tänään kouluun nukuttuani muutaman tunnin. en muista päivästä kuin palasia. itkin joka välissä, kun vain pääsin vessaan. en päässyt bussipysäkiltä eteenpäin, koska jäin itkemään pimeään metsään.

en voi kertoa - ainakaan vielä - mitä tapahtui. mutta kiitos, että olette täällä.

tiistai 30. lokakuuta 2012

maanantai 22. lokakuuta 2012

kastanpuissa liehui rahisevia helium-ilmapalloja ja ihmiset kirkuivat kuin linnut. palasin asemalle odottamaan bussia, joka veisi pois hälystä, moottoritien hyrinään.

kun näin hänen seisovan siinä, yhtenä sadoista tuhansista muista, en epäröinyt rohkeuttani. hänen iiriksensä olivat granaatinruskeat ja lasihelmiset - sokaisevat. piilotin ujouteni pihlajanpunaisten hiusteni taakse ja kysyin yhtä savuketta.

siitä on noin puolitoista vuotta, kun löysin oman enkelini. päivämäärä 01.05, kellonaika klo 01.05.

lauantai 20. lokakuuta 2012

neljä päivää sängyssä kuumeen hehkuisena.
joulumausteiden tuoksuista teetä, haaveita turkoosinsinisistä, liukuvärjätyistä hiuksista ja psykedeelinsävyisen piirrustuksen luonnostelua. en ole tuntenut nälkää kunnolla kuuteen päivään, ja se on tavallaan kaihoisaa.

mitä teille kuuluu? 

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

olin pienenä erilainen. hyllyni oli täynnä perhoskirjoja, joiden lajinimet muistin ulkoa, latinaksikin. kuljeskelin horsma-aukioilla etsien perhosia, kunnes valoa ei enää ollut. haaveissani minusta tuli isona perhostutkija, joka eli vain siivekkäille.
minuun liitettiin sanat elämäniloinen, tarkkaileva, herkkä, normaali lapsi. keräsin kaikki mummin kissanpennut syliini ja ne pysyivät siinä kehräten; eivät karanneet piiloihinsa. mummi opetti minut laittamaan vispikermaa ruispuuroon, enkä voinut ikinä kuvitella eksyväni syömishäiriön utupuutarhaan.

ja sitten tuli katoamispiste.