perjantai 27. joulukuuta 2013

joulu ei ollut kovin jouluinen maan ollessa oli tummanvihreä ja puut keuhkojen varjostumia. tuli käytyä päivystyksessä pahentuvien oireiden vuoksi (turhaan, koska vain endokrinologian polilla on oikeus päättää hoidostani). en pystynyt koristelemaan pipareita loppuun enkä hankkimaan kuin yhden joululahjan. ensi jouluna haluan olla terve.

tahtoisin elää uudestaan vauva-ajan. olla terve äiti. välillä haaveilen toisesta lapsesta, mutta en uskalla ehkä koskaan tulla raskaaksi kaiken tämän jälkeen.
tämä oli alitajuisesti odotettavissa, koska äiti ja tätini ovat sairastuneet vakavasti raskauden jälkeen autoimmuunitauteihin. miksi silti minunkin piti sairastua?

nyt kömmin rakkaan viereen (tai siis änkeän syliin kun se pelaa), syön muutaman piparin, yritän elää tässä hetkessä. ainoassa hetkessä, joka meillä on.

lauantai 21. joulukuuta 2013

käännekohta

päivä päivältä valo on kadonnut niin kuin lumi maasta. oireet lähtivät pahenemaan saatuani väärän lääkkeen. oikeastaan olen ollut koko ajan huonommassa kunnossa, syksy on mennyt sykleittäin kuin parempi kausi-huono kausi.

olen alkanut kärsiä pahentuvasti hengenahdistuksesta, yskästä, sydänoireista, rintakivusta, kaulakivusta, palan tunteesta kurkussa, unettomuudesta, niveloireista, lihasheikkoudesta, ruokahaluttomuudesta, oksentamisesta. eilen ambulanssi tuli aamusta meille, kun leposykkeeni huiteli 200 ja vasempaa kättä poltteli. kysyivät muuten, olenko masentunut.

menin itse bussilla terveysasemalle. taas verikokeisiin, sydänfilmiin ja lääkärille. oloni oli fyysisesti ja henkisesti niin kamala. leposyke 122. lääkäri pyöritteli jälleen silmiään, mutta ymmärsi, että nyt ei ole kyse mistään psyykkisestä häiriöstä. ylilääkäriä oli aikaisemmin konsultoitu tilanteestani. olin kertonut, että kärsin raskauden aikana jo 110 leposykkeestä. neuvolassa sanottiin, että normaalia.

iltapäivällä tuli soitto. 
"sinulla on paha kilpirauhasen liikatoiminta."
käytännössä kilpirauhaseni ei eritä juuri lainkaan toista hormonia. 
helpotuksen kyyneleet valuivat silmistäni. vaikka pelkäänkin, että hoitamaton sairauteni on saanut aikaan kilpirauhasen suurentumisen ja siksi oksennan, yskin, kärsin nielemisvaikeuksista. onneksi saan hoitoa ja tutkimuksia kohta sisätautipoliklinikalla ja lääkkeet alkavat vaikuttaa viikkojen kuluessa. sydänlääkkeitä on syötävä myös.

tämä on silti paras joululahja, mitä voin saada: diagnoosi. en ole masentunut niin kuin kymmenet lääkärit ovat uskotelleet. vaikka olo onkin mennyt alakuloiseksi, kun elämäni on jatkuvaa kärsimystä, päivistä selviämistä. olen vähän katkera kaikille lääkäreille, miksi he eivät huomanneet aikaisemmin näin tavallista sairautta.

tasan kaksi viikkoa sitten se nainen rukoili Jeesuksen nimessä parantumistani. nyt minä alan parantua - vaikka siihen menee aikaa. 

tiistai 17. joulukuuta 2013

vasta nyt selvisi, että vatsassani oli synnytyksen jälkeen vuotava mahahaava (tulehduskipulääkkeet, antibiootit). henkeä ahdistaa yhä ja se johtuu siitä, ettei vatsassani ole vieläkään kaikki kunnossa. varmaan pitäisi mennä yksityiselle nielemään letku mahaan, mutta pelottaa. sukulaislääkäri määräsi lisää H2-happosalpaajaa.

en pysty keskittyä elämään, nauttia mistään. syöminen helpottaa oireita, mutta sitten taas palaavat. olen surullinen, väsynyt ja katkera. sitten kun tämä joskus selviää ja saan diagnoosin, aion valittaa sekä synnytyssairaalalle että terveyskeskukselle hoitovirheistä. siitä, että valittaessani kovia vatsakipuja, oksentelua, ruokahaluttomuutta, hengenahdistusta ja yskää, minulle ehdotettiin diagnoosiksi synnytyksen jälkeistä masennusta, bulimiaa, ahdistushäiriötä ja psykosomaattista oireilua.

jos haava olisi puhjennut, olisin voinut kuolla.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Värivaloihin,
unten rajamaille
haaveita kiedotaan
näkymättömiin hymyihin
upotaan


Kaksistaan
 
me tästä
yksinäisyydestä
nautitaan

kirjoitimme tämän silloin yhdessä.

sei ollut aivan tavanomaista 18-vuotiaille, mutta meistä se oli luonnollista. runoja tekstareihin, kaunokieltä. kirjoitin sinulle kirjeen, johon liimasin perhostarroja. 
en nukkunut kunnolla edeltävänä yönä, kun tapasimme ensimmäisen ja viimeisen kerran. oli tanssivia lumihiutaleita, joulupuutarhan valoja ja kermakaakaota. nauroimme paljon.

silti joskus mietin, että miksi kaikki hiipui, hämmeni pois. yhteydenpito vain loppui. ystävyys lakkasi hitaasti niin kuin tähtien hopeanauha himmenee aamuyöstä taivaalta.

kaikissa kohtaamissani ihmisissä on ollut jotain äärimmäisen kaunista. sinä olit valo, kun päiviäni hallitsivat pimeyden verho ja ylöskirjatut kalorit. nyt olet valona jossain muualla.

maanantai 9. joulukuuta 2013

nainen rukoilee oireideni puolesta ja puhuu kielillä. en ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin kauniisti, vaikken sitä ymmärräkään.

vointini on lähes sama. enää en onneksi oksenna.
kun lääkärit eivät voi minua auttaa, niin Jumala voi. mutta miksei hän paranna?
rukoilen, ja minun puolestani rukoillaan, mutta mitään ei tapahdu.

vielä valkenee päivä, kun olen terve. mutta Jeesus, olen kovin väsynyt tähän.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

ajattelin kirjoittaa muutaman sanan pienokaisestamme, joka on jo yli 4 kk. 

millainen vauva hän on?

- tyytyväinen, jos kaikki on hyvin. hymyilevä. kaunis poika.

pituus ja paino?

- 6380g ja 65 cm. 

mitä hän syö?

- alusta alkaen pieni on ollut täysimetyksellä ja on yhä. korviketta hän on saanut aika ajoin: ollessaan isovanhemmillaan hoidossa, tai jos olen joutunut syömään ei-sallittua antibioottia. maidontuotantoni on meinannut loppua rajun oksentelun myötä, mutta olen onneksi saanut jatkettua imetystä.
vauva syö n. 2 tunnin välein päivisin.

miten vauva nukkuu?

- yleensä hän suostuu nukkumaan klo 00-01 maissa (heh, muiden vauvat nukahtavat ihmisten ajoissa)  ja nukkuu klo 10 asti. herää yöllä 3-8 kertaa, joista 2 kertaa syömään. en välillä edes tiedä, kuinka usein hän herää, kun olen itse niin väsynyt. päivisin pieni nukkuu päiväunia (45 min) neljä kertaa. ei oikeastaan jaksa olla hereillä 2 tuntia enempää, vaikka joskus nukkuisikin 2 tuntia parvekkeella vaunuissa.

mitä hän osaa?

- kääntyä selältä mahalleen, nauraa ääneen, leikkiä leluilla ja syödä varpaitaan. erityisen mielekästä on, kun hän saa jonkun mainoslehtisen tai lahjapaperin tuhottavakseen. on hän kerran jo vilkuttanut panda-pehmolelulleen. 

tunnistaako hän jo sanoja?

- ainakin hymyilee aina, kun sanon hänelle joka päivä:
"isi tulee kohta kotiin."

onko täällä muita äitejä tai vauva-haaveilijoita?

maanantai 25. marraskuuta 2013

yritän elää, kuin mitään ei olisikaan. kuin olisin fyysisesti terve.
takana on noin kuusi tuntia unta, mutta en ole oikeastaan väsynyt. olen käynyt vauvan kanssa neuvolassa ja juonut inkivääriteetä. vauva on hymyillyt ylpeästi, kun on oppinut kääntyilemään selältä vatsalleen. olen aloittanut lukemaan Raamattua alusta tavoitteena lukea se loppuun. aurinkokin on kellertänyt taivaanrannassa.

huomenna toteutuu yksi pitkäaikaisemmista unelmistani. saan hukuttaa murheeni maailman upeimman artistin keikalle. ehkä joku arvaakin, kenen konsertti on kyseessä (?) 

tiistai 19. marraskuuta 2013

lääkäri ehdotti, jos kävisin psykiatrisella sairaanhoitajalla. meinasi lyödä ahdistuslääkityksen kouraan. vähän cipralexia hermostoon niin tulee parempi mieli. en tarvitse.
tuntuu hullulta, että menen sinne sanomaan: 
"mulla on ollut hengenahdistusta, yskää ja pahoinvointia neljä kuukautta."
hoitaja haluaa epikriisini polilta, jossa hoito loppui jo aikaa sitten. avataan vanhoja haavoja auki. miksi?
koska terveydenhuolto on juuri tätä. kaikki laitetaan mielenterveyden piikkiin, jos ei löydy somaattista syytä, jopa yskäkin.

nyt on ollut onneksi muutama parempi päivä. sakeaa ja märkää pimeyttä ulkona, mutta sydämessä ihmeellinen kirkkaus.

torstai 7. marraskuuta 2013

oireet (oksentelu, epämääräinen vatsakipu) ovat palanneet lääkityksestä huolimatta. oksettaa, oksennan, iho kutisee, laihdun (viikossa -3 kg). lääkäri sanoi, että olen kalpea ja kurkku on turvonnut. yleensä nukahdan vasta aamuyön viimeisinä tunteina.

lähete tähystykseen ja ultraan lähtenyt. en voi enää ymmärtää. olenko taas saanut väärän diagnoosin? todennäköisesti kyllä. pahinta on se, kun kukaan ei osaa sanoa mitään; elän jatkuvassa tiedottomuudessa.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Linkitä blogisi - viisi upeinta

Pyysin teitä linkittämään blogejanne ja sainkin valtavan määrän erilaisia, persoonallisia ja kauniita blogeja. En valitettavasti valinnut blogeja, joita luen jo entuudestaan vaan halusin löytää uusia blogeja. Ehkä joskus teen postauksen jo lukemistani blogeista.
Tuntui pahalta valita vain viisi blogia (olisin voinut samantien valita 20), mutta aikani ei riittäisi niin monen blogin perehtymiseen, kun on tuo pieni tuhisija vieressä ja muutenkin.
Tämä oli mielenkiintoisin vaihe blogini historiassa, koska pääsin näkemään, millaisia lukijoita teitä siellä on. Olette aivan ihania, oikeasti. Lukiessani blogejanne (muissakin kuin näissä viidessä blogissa) aloin kyynelehtiä niin ilosta kuin surusta. Niin paljon erilaisia elämäntarinoita ja kohtaloita sekä kauniita ihmisiä.

Mutta tässä nämä viisi - eivät ole missään paremmuusjärjestyksessä. Yritin valita mahdollisimman erilaisia blogeja kaikista.




Chasing Coconuts oli yksi niistä blogeista, jonka kuvat ihastuttivat niin paljon, että kyyneleet alkoivat valumaan. Milla on aloittanut valokuvauksen vasta viime vuoden lopussa, mutta kuvista välittyy henkeäsalpaava tunnelma. Upeiden kuvien (voisivat olla jossain muotilehdessä) lisäksi blogista löytyy kauniin Millan asukuvia, vlogi-postauksia sekä musiikkia, jossa hän itse laulaa. Hänellä on tosi ihana ääni! Blogi on erittäin monipuolinen ja taiteellisen kirjoittajansa näköinen. 




"Seistiin sun parvekkeella kaksistaan. Oli kesäyö. Mulla oli pelkät rintsikat päällä ja sulla paita. Kello oli yksi. Me tarvittiin raitista ilmaa, koska haluttiin valvoa kello kolmeen. Katseltiin hämärää järvimaisemaa vierekkäin. Sanoit, että kaikki näyttää oudon violetilta ja ihmeelliseltä. -- 
Siirryttiin sisälle peittojen alle. Päätettiin, että meidän tulevassa kodissa makuuhuoneen katto on pelkkää lasia. Taivas on niin kaunis. Ja mä en varmaan koskaan saa susta tarpeekseni."

Vajaa parikymppinen kirjoittaja kuvailee Satellite mind-blogissaan pysähdyttävästi elämänsä pieniä hetkiä. Aiheet vaihtelevat rakkauden, onnen ja syömishäiriön välillä. Teksteissä on hyvin vahvaa elämänvoimaa, mutta myös kaipuuta ja surua. Erityisesti minua koskettaa hänen tapansa kuvailla rakkautta niin elävin sanoin. Tekstit ovat aika lyhyitä eli niitä on mukava lukea. Jotain samaa tässä on kuin minun blogissani.




Kynsisirkus-blogia (en saanut kopioitua banneria) kirjoittaa vuonna 82-syntynyt Kaisa. Hän tekee upeaa kynsitaidetta ja kuvaa sitä blogiinsa. Kaisa ei vain esittele kynsikuviaan vaan myös jakaa vinkkejä, miten hän onnistuu. Itse rakastan kovasti kynsien lakkailua ja hammastikkujen kanssa säätämistä, joten tämä blogi inspiroi kovasti. Hienoa on myös se, että kirjoittaja suunnittelee itse kynsikuviointinsa - lopputulos on siis persoonallista. Blogissa on myös välillä arvontoja.




Yleensä en ole niin lifestyle-blogien perään, mutta tämä blogi sai sydämeni sykkimään. Dream of Life-blogin kirjoittaja on 23-vuotias kaunis nainen Oulusta, jolla on harmaan hurmaava kissa. Asukuvien lisäksi Nina kuvaa kotiaan, kissaansa, ruokia - kaikkea elämäänsä liittyvää. Blogi on aito, kaunis ja ulkoasu valoisa.







Sini Marian blogia voisin kuvailla kahdella sanalla: värikäs ja syvällinen. Nuori nainen on kasvanut uskonnollisessa kodissa ja tehnyt henkilökohtaisen uskonratkaisun 11-vuotiaana. Usko Jumalaan tuo blogiin pintaa syvemmän raapaisun. 18-vuotias Sini on taiteellinen ja kaunis, ja se näkyy sekä hänen kuvissaan että kirjoituksissaan. Positiivisuus on tämän blogin avainsana. 

Kiitos vielä kaikille 

lauantai 2. marraskuuta 2013

voisin nukkua kokonaisen aurinkovuoden. unta tulee noin yhdeksän tuntia yössä (vauva herättää välissä 4-6 kertaa).  tämä on tosin väliaikaista, koska normaalisti rakkaan ollessa töissä nukun 6-7 tuntia katkonaisesti. silti mietin, onko tämä normaalia. olen niin uupunut koko ajan, että ajatus jonnekin lähtemisestä tuntuu ylivoimaiselta. voiko äitiys viedä kaikki voimat? pelottaa, että mitä jos taas uusi sairaus.

luisevat koivut ja mustelmainen utu peittävät maiseman. missään ei ole elämää.
iltaisin sytytämme asunnon kynttilämereen ja tänään ripustimme ensimmäiset valot ikkunaan. valoa on luotava, jos sitä ei muuten ole.

tänään vauva kuuli melankolista musiikkia. hän alkoi ääntelehtiä tuskaisasti ja kyyneleet vierivät pehmeitä kasvoja pitkin. piti ottaa syliin ja lohduttaa.
pelotti huomata, että hänessä virtaa samat herkkyysgeenit kuin minun veressäni. olkoon se lahja hänelle Jumalalta.

maanantai 28. lokakuuta 2013

en ole nähnyt päivänvaloa viikkoon. olen ollut sisällä, koska vointini romahti rajusti sitten viime postauksen.

viikko sitten sunnuntaina sairastuin flunssaan. otin ibuprofeenia kuumeiseen ja särkyiseen oloon. muutama tunti siitä oksensin. ajattelin, että se kuuluu tautiin.

siitä alkoi helvetti. joka kerta käydessäni makuuasentoon alkoi oksettaa ja vatsassa tuntui epämääräiseltä. öistä tuli unettomia, parhaimpina öinä nukuin kaksi tuntia. oksentamisen jälkeen tärisin sängyssä ja pidin silmiä kiinni, mutten pystynyt nukkua silmäystäkään.
perjantaina rakas sanoi, että nyt menet lääkäriin. menin terveyskeskukseen, mutta käännyin takaisin nähdessäni ylipitkän jonon.

lauantaina olin lopussa oksenteluun ja unettomuuten. vauva jutteli minulle suloisen hiljaa, kun itkin. mies soitti puolestani päivystykseen, mutta sieltä sanottiin, että joo oksennustautia on liikkeellä.
"täällä voidaan ottaa vain verikokeet ja määrätä pahoinvointilääkettä. tule sitten, jos et enää jaksa kotona."

varasin samalle päivälle ajan yksityiselle. hyvä kun sain selitettyä asiani lääkärille, kun olin nukkunut viimeisen kolmen vuorokauden aikana neljä tuntia.
lääkäri totesi mahaportin tulehduksen (kiitos 5 antibioottikuurin ja järkyttävien tulehduskipulääkemäärien). sain lääkkeet kuukauden ajalle. nyt en ole oksentanut, mutta olo on todella uupunut eikä ruoka maistu (ei ole maistunut kunnolla synnytyksen jälkeen).

toivon tämän olevan viimeinen pisara. olen vasta 20, minulla on ihana vauva ja mies ja soluni ovat vielä tuoreen kirkkaita. ei minulla pitäisi olla mitään tällaista. ei kenelläkään, ei.
haluaisin kirjoittaa jostain muusta, maalailla sanoilla kuin vesiväreillä, mutta tämä on tilanne edelleen.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Linkitä blogisi!

takana vaikeita päiviä ja lyhyitä yöunia flunssan kourissa. inkivääriteetä, appelsiinimehua ja sängyssä makoilua.

tarvitsen tekemistä. 
nyt on hyvä tilaisuus linkittää blogisi. käyn kaikki blogit läpi ja valitsen viisi (5) mielenkiintoisinta, aidointa ja upeinta, jotka esittelen täällä. samalla saan itselleni uutta lukemista ja sinäkin voit löytää uusia blogeja. kirsikkana kakun päälle saatat saada uusia lukijoita. tästä tulee mieleen lämmin muisto, kun ihana karostardust esitteli minun blogini. sain kertaheitolla 20 uutta ihanaa lukijaa ja 01/2013 blogiani katsottiin ennätyksellisesti lähes 10 000 kertaa.

linkkejä blogeihinne kaipaan nyt. 

EDIT: aikaa linkittämiseen on lauantai 02.11.2013 klo 23.59 asti.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Q & A


Nykyhetki


Mikä on juuri tänään fyysinen vointisi? 

-päivät ovat erilaisia, mutta tänään olen voinut ajottaisesta hengenahdistuksesta riippumatta hyvin. en ole myöskään ollut niin väsynyt kuin yleensä. ruokakin on maistunut hyvin. 

Entä psyykkinen?

- ihan hyvä. ehkä vähän yksinäinen, kun minulla ei ole yhtään äitikaveria, jonka kanssa voisi jakaa kuulumisia. muut kaverit ovat eri elämäntilanteissa (toki heistäkin on apua, mutta vertaistuki ei ole silti samanlaista.) 


Onko sairastelullesi selvinnyt jo syy?

- todennäköisesti oireeni ovat johtueet viidestä syömästäni antibioottikuurista tai sitten kyseessä on eräs sairaus. sitä tutkitaan nyt. 



Raskaus/äitiys



Missä vaiheessa raskautta syömishäiriöoireet alkoi hälvenemään?

- oikeastaan heti. alkuraskaudessa minulla oli niin paha pahoinvointi, että söin vain sitä, mitä pystyin eikä tullut mieleenkään syömishäiriö. keskiraskaudessa alkoi taas vähän vaikeampi kausi, kun pystyin syömään normaalisti ja meninkin osastolle, koska olin henkisesti hyvin loppu kaikkeen ja se heijastui syömisiini. loppuraskaus oli ihan hyvää aikaa, mutta ajatukseni pyörivät vielä paljon ruoassa. vasta synnytys poisti syömishäiriön lähes lopullisesti.




Mikä oli miehesi ensireaktio, kun sai tietää raskaudestasi? Entä vanhempien?

- menin hänen työpaikalleen ohikulkumatkalla kertomaan, että olen raskaana. hän sanoi: "et sä voi olla." ei meinannut aluksi oikein uskoa, kunnes näytin positiivista testiä. seuraava kysymys taisi olla, että mitäs me nyt tehdään. hän oli järkyttynyt ja yllättynyt. 
äidin ensireaktio oli: "ai, ei sen vakavempaa." ja isä meni perussuomalaiseen tapaan saunaan sulattelemaan asiaa. molemmat kyllä suhtautuivat loppujen lopuksi hyvin.



Onko arki ollut samanlaista kun ajattelit sen olevan kun vauva synty?

- olin varautunut sen olemaan rankkaa, mutta rankkuus tuli silti yllätyksenä. minun vauva-aikaani ovat varjostaneet jatkuvat tulehdukset ja huonovointisuus (oksentelu, kuume, hengenahdistus, kouristavat mahakivut, yskä), joten olen joutunut turvautumaan paljon läheisteni apuun. yllätyksenä tuli nimenomaan se, että synnytyksen jälkeen en ole ollut fyysisesti kunnossa. 



Mitkä asiat ovat erilailla jos on?


- jatkuva univelka ja väsymys. vaikka nukkuisikin joskus kahdeksan tuntia yössä, mutta sitä rytmittää noin kolmen tunnin välein imettäminen, on pihalla kuin kuu-ukko suurimman osan päivästä. 

arki pyörii suurimmaksi osaksi kotona vauvan kanssa ollessa. se onkin yllättänyt, ettei voimia ole juurikaan muuhun. ystäviä käy luonani, mutta vielä en ole jaksanut raahautua kaupungille kahvittelemaan tms. en tosin tiedä, johtuuko voimattomuuteni myös fyysisestä voinnistani.



Mikä on ihaninta arjessa?

- aamut, kun herää puolikoomassa, mutta kehdossa odottaa hymyilevä ja jokelteleva vauva. imetys on myös ihanaa, kun siinä tuntee olevansa korvaamaton. ihanaa on myös se, kun mies tulee illalla kotiin.


Vauva


Miten vauva voi?
- hän sai eilen kolme rokotetta, joten hän on ollut tänään hiljaisempi ja uneliaampi. viime yönä nousi kuume ja sainkin rauhoitella häntä useaan otteeseen. sydän on särkynyt, kun häneen on sattunut. mutta muuten vauva voi oikein hyvin. luonteeltaan hän on kuin auringonkukka.


Onko vauva saanut jo nimen, aiotko julkaista sen blogissa?

- on saanut. en aio julkaista sitä, mutta kaunis nimi on. 


Kastetaanko/kastettiinko vauva kirkkoon vai pidettiinkö/pidetäänkö nimenantojuhla?

- hänet kastettiin ev. luterilaiseen kirkkoon.


Onko lapsesi perinyt enemmän sinun vai miehesi ulkonäköpiirteitä?

- mieheni. ei hänessä ole toistaiseksi mitään minua. nähtäväksi jää, kumman väriset silmät hänelle tulee. 



Parisuhde 


Miten teidän parisuhde on kestänyt kun lapsi tuli? Lähentyikö teidän välit, vai ovatko yhtä läheiset aina olleet?

- suhteemme on kestänyt hyvin, ja välimme ovat läheisemmät kuin aikaisemmin, vaikka ne olivat jo ennestäänkin läheiset. yhteistä aikaa on nyt niin vähän, että sitä osaa arvostaa enemmän.





Kerro kolme hyvää ja kolme huonoa puolta miehestäsi. 

- no apua. saanko keksiä 10 hyvää puolta? hyviä puolia on uskollisuus, hän saa minut nauramaan ja ottaa minut huomioon. huonoja ovat tavaroiden jättäminen pitkin poikin asuntoa, "joojoo, ihan kohta"-lauseet ja jumittuminen pelin äärelle.


Pyydä häntä kertomaan myös samoin sinusta.

- olen rauhallinen, paikalla aina silloin, kun hän tarvisee minua ja supermutsi. huonoja ovat liiallinen kiltteys ja "puhevika" (jos selitän jotain pitkää tarinaa, en löydä aina sanoja vaan sanon "tai siis, niinku" tms). heh.

Tulevaisuus


Asia, jota odotat tulevaisuudessa eniten?

- terveydentilani lopullinen parantuminen.


Yksi tulevaisuudensuunnitelma?

- kirjoittaa romaani.

Yksi tulevaisuuden haave?

- häät.

Syvällistä



Puhut usein uskostasi Jumalaan, tahtoisin tietää että oletko saanut uskonnollisen kasvatuksen vai tullut uskoon myöhemmällä iällä?

- en ole saanut erityistä uskonnollista kasvatusta. minut opetettiin lukemaan iltarukous, ja mummin kanssa kävimme välillä jumalanpalveluksissa. uskoin Jumalaan, mutta en kokenut Häneen sen ihmeempää suhdetta. 
en ole kokenut erityistä konversiota (uskonnollista kääntymistä) vaan olen vähitellen tullut uskoon huomatessani, kuinka rukouksiini on joka kerta vastattu 
(mitä ikinä te pyydätte Isältä minun nimessäni, sen hän antaa teille. Joh: 16:23).
eräs lähisukulaiseni koki ihmeparantumisen vakavasta syövästä - sekin on herätellyt minua. 



Uskotko yliluonnolliseen?

- uskon. uskon, että tämä ei ole ainoa todellisuus, jossa nyt elämme.


Entä kohtaloon?

- uskon johdatukseen; siihen, että Jumala johdattaa meitä koko elämämme ajan. on vain ihmisestä kiinni, osaako tarttua johdatukseen.


Sekalaista



Onko sinulla sisaruksia? Jos on, minkä ikäisiä?

- ei, olen ainut lapsi.



Tämänhetkinen lempiruoka?


- minulla ei oikeastaan ole mitään lempiruokaa enää, kun syön niin monipuolisesti kaikkea. viime aikoina on iskenyt tajuton himo suklaaseen, tarkennettuna Maraboun nougatiin.



Lempiväri?


- kirkkaan turkoosi.


Ihaninta syksyssä?

- rauhalliset teehetket ja väriloisto.


Mimmoisia blogeja luet? 

- syömishäiriöstä parantuneiden, äitiys- ja lifestyleblogeja. blogeja, joissa on upeita kuvia.



Jos saisit muuttaa yhden asian maailmasta (ihan minkä tahansa) niin mikä se olisi? 


- poistaisin kaikki sairaudet.



Mikä biisi on sillä hetkellä suosikkina ku vastaat tähän kysymykseen? :)


- Pariisin kevät: Jalokiviä. 



Millaiset sukat sinulla on jalassasi?


- mustat sukat, joiden päällä punaiset villasukat.


Onko teillä lemmikkejä?


- ei ole allergian vuoksi.


Minkä elokuvan katsoit viimeksi?


- siitä on aikaa, kun katsoin kokonaisen elokuvan. Kylän (The Village) katsoin puoliksi ja se oli todella ahdistava. en oikein pysty katsomaan mitään draamoja enää, kun eläydyn niihin niin vahvasti. Piin Elämän katsoin kokonaan ennen synnytystä, ja sekin oli vähän liian surullinen minulle.


Mitä musiikkia kuuntelet?



- progressiivinen/melodinen rock tai pop/rock enimmäkseen. 


Oletko kirjoitellut päiväkirjaa/runoja/kirjoitelmia jo pienestä kun olet niin tavattoman lahjakas?

- voi, kiitos paljon. en nyt tavattoman lahjakas ole kuitenkaan. ensimmäiset runoni taisin kirjoittaa 6-vuotiaana (sanelin ja äiti kirjoitti). kirjoitin eläinaiheisia tarinoita ja päiväkirjaa, heti kun opin
kirjoittamaan. myöhemmin aiheeni syvenivät. 13-vuotiaana kirjoitin 60 sivua fantasia-aiheista romaania, jonka jätin itsekriittisyydessäni kesken. aika paljon on tullut kirjoitettua kaikkea sokerikeijuanoreksia-
kuplaa.

kiitos jälleen ihanista kysymyksistä. ♥ 
aikaisempiin vastauspostauksiini pääset tästä ja tästä.
joitain asioita ei unohda koskaan, vaikka yrittäisi. aina tulee vastaan samankaltaisia kortteleita, hajuvesiä, kasvoja, jotka iskevät muistot hermostoon. vaikka mieli olisi pyyhkinyt kaiken pois, solut muistavat. ne varastoivat suljetun surun ja kuljettavat sitä läpi elämän.

heinäkuu 2010

en ole siinä, mutta sinä olet.
istumme aallonmurtajalla suolapisaroita iholla ja sinisorsia jaloissamme. lupaan sinulle, että nyt alan syödä ja oikeasti parantua. olet ainoa, jolle uskallan myöntää kaikki merenalaiset patoutumani.
sinä välität.

heinäkuu 2013

on välimerenkuuma kesä. kaikki on ennallaan, kunnes minulle syntyy vauva.
kuin emme olisi tunteneetkaan. 
neljännen kerran yrittäessäni tavoittaa sinua luovutan. eniten minuun sattuu se, ettet onnitellut minua tai meitä. sattuu, että menetin hyvän ystävän.
et enää välitä.

tiistai 1. lokakuuta 2013

26. syyskuuta 2013

matkustan kaupunkiin räntäsateessa. liikennevaloissa törmään vanhaan lukiotuttuun, jonka elämä on boheemia puolukkahuulineen ja punaviineineen. tyttö kysyy, mitä minulle kuuluu. en osaa oikein vastata. viha kihelmöi ihoni alla, kun ajattelen katkerana, miten toiset saavat viettää normaalia yliopistoelämää, juhlia aamuyöhön ja oma elämäni pyörii samaa kaavaa univelan ja lääkärikäyntien ympärillä. niin kuin tänäänkin.

istun odotushuoneessa ja tuijotan kellon viisareita. tämä on seitsemäs, ehkä kahdeksas lääkäri, jonka tapaan.

ylilääkäri kättelee aluksi, mitä lääkärit eivät yleensä tee. hän naputtaa koneelle, mitä sanon. puhun pitkästi, kerron kaiken. kaivan esiin laboratoriotulokset. hän katsoo arvojani ja kiinnittää huomioon yhteen lievästi kohonneeseen arvoon (minulle on aikaisemmin sanottu, että arvoni ovat täydelliset eikä niissä ole mitään vikaa, miten olisi psykiatrian poliklinikka).

käynnin jälkeen voisin itkeä. itkeä sitä, että joku vihdoin kuuntelee minua, ei tuomitse, ei katso alentuvasti.
"miten ihmeessä sinä olet jaksanut tämän kaiken?" hän kysyy eikä siltikään vedä esiin sanaa psykogeeninen.
mutta eniten voisin kyynelehtiä helpotuksesta, että kaikki selviää. että Jumala on antanut toisille niin paljon viisautta, että sillä pelastetaan ihmishenkiä.

kävelen kohti rautatieasemaa enkä pelkää, vaikka sää on uhkaava ja sen alla kuolee viimeinenkin väripilkahdus.

ps. kysymyksiä kaipaan vielä. 

tiistai 24. syyskuuta 2013

kysy

minulla olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta syksyn valottomuus ja katkonaisesti nukutut yöt kadottavat luovuuden.
nyt olisikin taas kysymyksiä & vastauksia-postauksen aika.

kysykää rohkeasti. 

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

olen vaatinut lähetettä erikoissairaanhoitoon, selittänyt yhä uudelleen oireeni, kertonut lähisuvun harvinaisista autoimmuunisairauksista ja silti.
"milloin olet menossa sinne psykiatrian poliklinikalle?"
"mulla on pian tulossa hoitokokous, jossa hoito päätetään. en koe enää minkäänlaista tarvetta hoidolle."
"tuo sinun juttusi kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta."
"mä en ole edelleenkään masentunut. vai onko olemassa sellaista masennusta, jossa on pelkkiä fyysisiä oireita?"
"voi olla."
"aha."
"pitäisikö sinun mennä jollekin toiselle lääkärille?"
"joo, kiitos. mielelläni."

niinpä taas viikko odotusta (onneksi tämä tuleva lääkäri ottaa minut tosissaan). 

unelmoin pienistä asioista. siitä, että käytäisiin rakkaan kanssa pujottamassa lukko rakkauden siltaan ja heitettäisiin avain kuohuavaan, puidenlehtiseen mereen. että jaksaisin taas kivuta kalliolle katsomaan lentokoneita. etten itkisi yksinäisinä hetkinä vauva sylissä ja pelkäisi. että olisin terve.

maanantai 16. syyskuuta 2013


päivä päivältä olo käy heikommaksi. ruoka ei maistu. tänään taas oksensin. lämpö pysyy yllä.

olen yrittänyt ajatella, että tämä on psyykkistä niin kuin osa lääkäreistä on sanonut. mutta enää en voi uskoa. ihmiset ovat sanoneet, että näytän huonovointiselta ja kalpealta. luut alkavat tuntua selässä ja solisluut nousevat keihäinä rintakehästä.

en jaksa enää kamalasti olla liikkeellä. hoidan vauvaa ja vietän sen kanssa kaikki mahdolliset hetket. sattuu, kun rakastan niin paljon ja vointini vain laskee.

äiti rakastaa sinua aina.

torstai 12. syyskuuta 2013

kaikki lääkärit ovat vedonneet oireissani anoreksia/bulimia-tyyppiseen syömishäiriöön ja masennukseen, koska ne sattuvat olemaan vielä diagnoosejani papereissa. hoitokokousta ei ole ollut, ja se on vasta lokakuussa. silloin hoitoni loppuu, koska minulla ei ole enää mitään tarvetta hoitoon. olen parantunut.
mutta joka kerta sattuu aivan helvetisti, kun joku sanoo, että kun sinulla on se syömishäiriö ja masennus niin siitä johtuvat nämä pitkään jatkuneet lämpöily, pahoinvointi ja hengenahdistus.

minulla ei ole koskaan ollut bulimia nervosaa. en ole syömishäiriöni aikana oksentanut, käyttänyt laksatiiveja tai liikkunut sairaalloisesti. en ole koskaan ahminut kuin satunnaisesti. en ymmärrä tätä kyseistä lääkäriä, joka on kirjoittanut sen papereihini.
olen kärsinyt henkisesti todella, todella paljon, että minulle sanotaan:
"täällä papereissa lukee kyllä bulimia."
"ei mulla ole koskaan ollut oksentamista."
"näin psykiatri on kirjoittanut kuitenkin."

sattuu. mutta en todellakaan aio vajota, vaikka syksy paljastaakin helmenmustan maaperän väriloiston alta. ja vaikka ihmisillä on ihmeellinen taipumus pahuuteen.

lauantai 7. syyskuuta 2013

lauantai

koko päivän olen huonovointinen. illalla päätämme tehdä jotain kahestaan ja annamme vauvan muutamaksi tunniksi isovanhemmille.
hän ajaa meidät tuttuun paikkaan. makaamme kalliolla tähtisen taivaan alla. taivaalla välkkyy salamoita, lentokoneen valoja ja tähtiä. pidämme toisiamme käsistä kiinni, ja lämpö virtaa suontemme lävitse.

maanantai

kello 07 herään imettämään ja samalla huomaan jalkani olevan täynnä ruskeita laikkuja. muutaman tunnin päästä oksennan. soitan terveyskeskukseen ja kerron oireistani. niistä, jotka ovat jatkuneet synnytyksen jälkeen. pahoinvointi, oksentelu, ruokahaluttomuus, hengenahdistus, laikut jalkapohjissa.
"tuskin se mitään vakavaa on, jos sinulla on noin pitkään ollut oireita. meillä olisi viikon päästä ensimmäinen vapaa lääkäriaika."
sanon, että ei kiitos ja purskahdan itkuun. ne pitävät minua varmasti psykiatrian potilaana. niinhän papereissa vielä lukee, vaikka kaikki syömishäiriön ja masennuksen oireet ovat hävinneet.

illalla käyn yksityisellä lääkärillä; vähän hupsulla, mutta ammattitaitoisella. kliiniset löydökset: poikkeuksellisen korkea pulssi (102), liiallinen hapensaanti.
"osa oireista voi johtua psyykeestä, mutta näkisin tässä jotain muutakin. mutta ette te kuolemassa ole. määrään lisätutkimuksiin."

yötä vasten aloitan neljännen antibioottikuurin tällä kertaa emätintulehdukseen. lääke on flagyl, vaikuttava aine metronidatsoli. sama antibiootti, joka aiheutti minulle kohtutulehduksessa kouristuksia, sekavuutta, näköhäiriöitä. mutta nämä ovat paikallispuikkoja. terveyskeskuksen lääkäri on vakuuttanut, ettei näistä tule sivuvaikutuksia. otan puikon turvallisin mielin.

yrittäessäni pudota uneen alan säpsähdellä. muutamassa minuutissa kouristelen samalla tavalla kuin viimeksi. rakas pitää minusta kiinni ja käärii minut vilttiin ja villasukkiin. pahin vaihe kestää yli tunnin. sitten ihoa alkaa pistellä ja kutista niin, etten pysty nukkua. allerginen reaktio.

tiistai 

saan uuden antibiootin.

tänään

välillä oikeasti pelkään. en haluaisi olla tässä kunnossa, en haluaisi vauvan näkevän minua heikkona. elämän rajallisuus pyörii mielessäni.
on vain pakko luottaa Jumalaan ja pitää sydän avoinna. minä uskon, että parannun.

lauantai 31. elokuuta 2013

synnytyskertomus

vihdoin sain valmiiksi tämän. 
synnytykseni meni reilusti yliajalle. olin varannut ajan jo käynnistykseen. vietin päiviäni jättiläismahastani huolimatta normaalisti: siivosin, kävin kävelyllä ja kutsuin kavereita kylään.

yhtenä yönä minulta irtosi limatulppa. noin vartin päästä siitä alkoivat viiden minuutin välein tulevat supistukset. olin miettinyt koko raskauden ajan, tunnistanko synnytyssupistukset ja tajuanko edes lähteä sairaalaan. nämä olivat erilaisia kuin aiemmat supistukset: aaltomaisesti koveneva kipu alavatsassa ja ristiselässä, joka kesti noin 40 sekuntia. kahden maissa yöllä puhuin äidin kanssa, joka käski soittaa sairaalaan. sieltä sanottiin, että käy vaikka suihkussa ja tule sitten, kun en enää kestä kipuja. olin väsynyt enkä jaksanut mennä suihkuun vaan nukahdin kipuun.

koko yön supisteli, ja uneni oli katkonaista. sama jatkui seuraavana päivänä. kävimme mieheni kanssa kaupassa ja välillä jouduin pysähtyä paikoilleen supistusten vuoksi. samana iltana soitin synnärille hämmentyneenä niin pitkään jatkuneista, tiheistä supistuksista. kätilö sanoi sen olevan ihan normaalia ensisynnyttäjällä ja pyysi minua tulemaan sitten, kun et enää kestäisi. yöllä nukahdin jälleen kipuihin.

kolmas päivä jatkui samanlaisena. olin väsynyt kivusta ja mietin, että montako päivää vielä pitää kestää. tein miehelle valmiiksi eväitä synnytykseen. en edes tajunnut siinä vaiheessa supistusten koventuneen.

kun mies tuli kotiin töistä, en enää pystynyt juurikaan puhumaan supistusten aikana ja otin tukea seinästä.
"turha lähteä sairaalaan, kun kuitenkaan en ole auennut senttiäkään", sanoin.
mies sanoi, että nyt me muuten lähdetään. hän soitti synnärille ja kätilö toivotti minut tervetulleeksi synnyttämään.

söimme vielä tukevan illallisen ja kävin suihkussa. jotenkin silti tiesin, kun katsoin vihreinä hulmuavia puita ikkunastamme, että jokin on päättymässä ja uusi vaihe alkamassa. itkin. se hetki oli jotenkin todella haikea.
automatkalla nauroimme navigaattorillemme, joka piippasi jatkuvasti ylinopeudesta. mies ajoi minut suoraan sairaalan ovelle, mutta jäin vielä rauhallisena odottamaan häntä ajatellessani, ettei tässä vielä mikään kiire ole.

sairaalaan päästyämme klo 22.30 kätilö oli heti vastassa. olin iloinen, että sain niin mukavan kätilön. minut laitettiin käyrille ja vielä siinäkin mietin, että eivät nämä mitään synnytyssupistuksia ole ja turhaan tässä makoillaan. kätilö kysyi, haluanko jotain kivunlievitystä vai pärjäänkö ilman. sanoin pärjääväni ilman. tuijotin kelloa ja puuskutin supistusten tullessa. mies silitti minua ja sanoi, ettei ole mitään hätää.

hetken kuluttua kätilö tuli sanomaan, että supistukseni näyttävät hyviltä ja tasaisilta. hän tutki kohdunsuuni, ja olinkin jo kolme senttiä auki. kätilö kehui minua, että olin kestänyt niin pitkään kotona. hän arveli vauvan syntyvän aamulla. laskin tunteja olevan jäljellä vielä seitsemän - seitsemän tuskallista tuntia. en oikein vieläkään tajunnut, että se on nyt menoa.
sain samalla myös ilokaasua. vaikutuksen tiesin siitä, että aloin nauramaan. päässä pyöri kuin olisi juonut pullon punaviiniä.
minuun sattui silti paljon ja tuntui sekavalta vetää ilokaasua, joka pisti pään vielä enemmän sekaisin.

en oikein muista selkeästi, mitä tapahtui milloinkin. puhuimme paljon, mies otti kuvia minusta, pyysin välillä juomista, hengittelin ilokaasua ja tuijotin kelloa. supistukset lisääntyivät, aina alkoi uusi.

yhden aikaan kätilö kävi kertomassa anestesialääkärin olevan osastolla ja epiduraalin olevan saatavilla. pelkäsin, miksi saan sen niin aikaisin, jos synnytys on vasta aamulla. suostuin kuitenkin mielelläni.
anestesialääkärin pörähtäessä huoneeseen minuun levisi kauhun tunne. ulkomaalainen mieslääkäri, joka ryhtyi saman tien toimeen. piikki iskettiin selkäytimeeni, ja säpsähdin pelästyksestä.
"älä liiku, se on todella vaarallista!" lääkäri käski.
noin vartin kuluttua aloin tuntemaan, kuinka aine vei mukanaan kaikki kipuni. tunsin, kun supistukset tulivat, mutta ne eivät sattuneet. sain samalla suoneen myös oksitosiinia, jonka tarkoitus on lisätä supistuksia.

jossain vaiheessa aloin vapista tahattomasti, vaikkei minulla ollut edes kylmä. kätilö kertoi sen olevan epiduraalin sivuvaikutuksia. maha kutisi myös ikävästi, mutta ne olivat pieniä asioita verrattuna supistuskipuihin. en myöskään pystynyt pissata epiduraalista johtuen, joten minut jouduttiin katetroida. minulla oli kamala olla, mutta jotenkin ne hetket siinä huoneessa olivat kauniita, kun vannoimme toisillemme ikuista rakkautta ja olimme lähekkäin. en koskaan unohda sitä.

aloin tuntea supistuksia pian uudelleen ja kutsuin kätilön paikalle. sain taas ilokaasua. tässä vaiheessa kello oli 02.20.
klo 02.30 kätilö tuli uudestaan paikalle. hän kysyi, miten täällä voidaan, ja vastasin tuskissani, että tekee mieli ponnistaa. olin yllättäen jo seitsemän senttiä auki. kymmenen minuutin kuluttua olin auki kymmenen senttiä.
"voit alkaa ponnistaa", kätilö sanoi.
"ai siis synnyttää?" kysyin sekavana.
"niin juuri", kätilö nauroi.
se tunne oli maailman hirvein - paljon pahempi kuin supistuskipu. kuin kivenmurikka olisi ollut mahassa ja se pyrki tulemaan ulos. kiroilin ja huusin. mies puristi kättäni ja sanoin hänelle, että älä katso sinne. tunsin, että kuolen.

ponnistusvaihe kesti vain kymmenen minuuttia, mutta ne olivat elämäni pisimmät minuutit. viimeisen ponnistuksen jälkeen ponnistuskipu lakkasi ja olo oli huojentunut. vauva ei kuitenkaan itkenyt.
kuulin kätilön sanovan, että napanuora on kiertynyt kaksi kertaa kaulan ympärille, ja hengitystiet avattava. pelästyin ja mietin, synnytinkö kuolleen lapsen. onneksi pian kuului kuitenkin kova rääkäisy ja sain vauvan rinnalleni. kello oli tasan 03.00.

en ollut halunnut tietää vauvan sukupuolta etukäteen, mutta sisimmässäni olin koko ajan tiennyt hänen olevan poika. siksi ei ollut yllätys, kun kätilö onnitteli pienestä pojasta.
vauva tuntui heti omalta ja näytti kauniilta ja sirolta. mitat olivat 4150g ja 51cm, mikä oli aika yllätys, koska ultrassa ennuste oli vain yli kolme kiloa.

kun minut oltiin ommeltu, olin käynyt suihkussa, kätilöt olivat poistuneet huoneesta ja tilanne oli rauhoittunut, jäimme huoneeseen kolmistaan. ensimmäiset auringon säteet halkeilivat ikkunasta, ja onnen kyyneleet sinersivät molempien poskilla.

torstai 29. elokuuta 2013

toivoni murenee. olen flunssassa, taas kipeänä. ei kai voi olettaakaan, että kolmen antibioottikuurin jälkeen olisi yhtään jäljellä vastustuskykyä.

olen vain tyytynyt tilanteeseen - minun arkeani vauvan kanssa varjostaa koko ajan joku sairaus. mutta nyt olen alkanut väsyä, katkeroitua ja päästää mustat leijat vapauteen: miksen oikeasti saa olla terve? 

ps. yritän tänään saada tänään synnytyskertomuksen vihdoin julkaistuksi.

tiistai 20. elokuuta 2013

haluaisin kirjoittaa jostain muusta, mutta tämä on totuus.
olen yhä huonossa kunnossa. ei ole tehnyt mieli ruokaa viikkoihin, eilen oksensin, hengitysvaikeuksia. olen myös jälleen antibioottikuurilla hammasperäisen tulehduksen takia. en tiedä, milloin saan alkaa nauttia elämästä ilman sairauksia.

venäläinen terveyskeskuslääkäri oli täysi lahopää. puhui ohitseni kohtaamatta minua. varmaan hän veti pikadiagnoosin räikeänhehkuvista hiuksistani ja revityistä legginsseistäni. puhui, että alku on aina hankalaa, voi tulla masennusta, pitäisi muistaa nukkua ja syödä. mutta entä jos ei ole lainkaan ruokahalua?

tällä kertaa en ole hautautunut tummiin tyllihuntuihin suruni kanssa - en ole masentunut tai ahdistunut. päin vastoin koen äärimmäisen voimakasta rakkautta vauvan hymyillessä minulle tai kun saan kietoutua rakkaani viereen auringon kadottua.

minulla on kaikki paitsi terveys, mutta silti olen onnellinen ja kiitollinen jokaisesta eletystä hetkestä.

ps. yksi rakas lukijani kertoi tänään sähköpostissa tehneensä jotain vauvalleni. tulin niin iloiseksi ja liikuttuneeksi, etten voi kiittää sanoin. vastaan sinulle niin pian kuin ehdin.