torstai 31. tammikuuta 2013


ensimmäisellä lenkillä tunsin, kuinka riippuvuus repi minua kuin iltatuuli lepattavia haapoja. minulla oli se suonissani ennen kuin olin kuullut sanaakaan siitä, se oli kirjoitettu geenikarttaani.
lopulliseen kadotukseen tarvittiin vain muutama viaton virtuaalinen sana: voisithan sä ehkä pari kiloa.

minulla oli elämässäni kaikki, mitä kukaan olisi voinut toivoa.
mutta ahdinko. se oli alkanut sykkiä veressäni siitä lähtien, kun olin valinnut iankaikkisen yön. mitä enemmän reiteni alkoivat muistuttaa bambin koipia, sitä onnettomampi olin.

2010

"syömishäiriön oireilu anorektista ja ajoittaista ahmimista, kuukautiset jääneet pois. vaaditaan arviointia syömishäiriöön, masennukseen, paniikkihäiriöön ja ahdistuneisuushäiriöön. potilas kertoo kärsivänsä myös unettomuudesta." 

lähete ei koskaan lähde.

2013

ahdinko, jonka itse valitsemalla valitsin neljä vuotta sitten, on minussa. kadotin identiteettini enkä tiedä, mistä etsisin sitä. raskaus oli viimeinen pudotus, en tuntenut enää ruusujen tuoksua samalla tavalla, en ihmisten hymyjä sydämessäni.
ja mitä näenkään - on se pimeän hunnun alla.

4 kommenttia:

  1. Voi herranjestas mitä tekstiä! Oot aivan mielettömän hyvä kirjottamaan :o

    VastaaPoista
  2. noh, äläs nyt. mutta kiitos paljon. <3

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.