torstai 24. tammikuuta 2013

kevät 2011

mereltä puhaltava tuuli kalventaa ihoni. istun rannassa ja kirjoitan kaikesta, mitä näen: kullanhohtoisen sipulikirkon, laivojen ohuet mastot, akvamariininsinisen meren. väritän sen ympärille pienen tarinan, vaikka opettaja ei ole pyytänyt. sillä hetkellä minusta tuntuu, että olen kaunis, vaikka verisuonistani kasvaakin muratinoksia; vihaa. 

tunnilla tekstit luetaan ääneen. kuolonkankeana nousen luokan eteen ja luen tekstini. nostan katseeni paperista ja näen joidenkin silmissä kelluvaa vettä. 
mutta en näe kuin hänet. hän katsoo minua anteeksipyytäen. katoan nopeasti paikalleni kuin haavia kavahtanut perhonen.

kotimatkalla taivas on vihdoin lumijoutsenten meri. olen lausunut sen, mitä jäi kauan sitten sanomatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.