keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

hajoan joka päivä. yritän pysyä elämässä kiinni, mutta mistään ei tule mitään, kun löydän itseni vain itkemästä. lakanoihin jää pysyviä, noenmustia viiruja.

kuusi kuukautta olen toivonut ja uskonut ja rukoillut, josko tänään helpottaisi. mutta minuun sattuu nähdä jo aamun punainen helmiaurinko, joka muistuttaa kaikesta ihanasta, mitä joskus oli.

paperissa lukee F50.1. se hengittää yhä minussa, vaikken siltä näytäkään. 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

illan aikana useat kädet koskevat kumpuavaa vatsaani; taputtelevat ja ihastelevat. saan kuulla, miten hehkuvalta ja erilaiselta näytän.
tunnen oloni ulkopuoliseksi katsoessani, miten muut ottavat lisää vihreää boolia ja humaltuvat yhdessä nauraen. maistan boolia ja saan kuulla siitä. etkö sä yhtään kuuntele, mitä siellä neuvolassa sanotaan.

ystäväni, jolla on aidot pidennykset ja silkinsuruiset silmät, sanoo eteisessä:
"sä näytät niin... surulliselta."
itken hänen hiuksiinsa kyynelrypäleitä. tuntuu hyvältä, että joku muukin näkee kissarajatuiden silmieni taakse.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

yöstä on tullut jälleen odotusta.
en uskalla vielä nukkua, kun olen jo monta yötä odottanut unta luomet luodinraskaina. uni tulee vasta monen tunnin kuluttua ja vie minut painajaisten saarelle. merenpinta nousee, ja minä hukun, hukun kammottavien unieni verikuohuun.

ulkona kaikuu aavemainen tuuli, vain elottomasti hymyilevä kuu katsoo minuun.