torstai 20. kesäkuuta 2013

huonosti nukutun yön jälkeen aloin miettiä, kuinka surkea juhannus onkaan tulossa. mutta kun suuntasin muistini menneisiin vuosiin, ymmärsin kaiken olevan ihan hyvin.

juhannus 2009

yöttömänä, tulenoranssina yönä vatsani kurisee niin, ettei sitä voi olla kuulematta. se raahaa minut väsyneenä keittiöön, tekee paksut juustovoileivät ja pakottaa syömään, vaikka pyristelen vastaan kuin rengastettu joutsen. kirjaimellisesti syöttää.

seuraavana aamuna en syö taaskaan mitään. pyöräilen viisi kilometriä kotiin enkä ajattele kuin ruokaa. ostan huoltoasemalta paketillisen dominokeksejä ja suklaalevyn ja ahmin ne salaa huoneessani. 

juhannus 2010

mononukleoosi. olen totaalisessa liikuntakiellossa pernan repeytymisvaaran vuoksi.
jo aamupäivästä ahmin laatikkoon piilottamani myslipatukat. ahdistuksissani menen metsään oksentamaan, mutta saan yskittyä vain hapokasta nestettä.
lähden kävelemään tuttua lenkkireittiä - pakko kuluttaa ylimääräiset kalorit. olen niin huonossa kunnossa, etten jaksa kävellä kuin kilometrin. olen varma tappavani itseni tätä vauhtia, mutta en kykene vastustamaan sairauden ääntä, en vain voi.

juhannus 2011

töissä. en syö aamupalaa enkä töissäkään, koska minut ja rakkaani on kutsuttu sukulaisten luokse illalla käymään ja siellä on oletettavasti syötävä jotain. 

juhannus 2012

töissä. olen vaihteeksi syömättä koko vuoron eli kahdeksan tuntia. muistan vain pyörryttävän olon.

nyt

heräsin viime yönä tunnin välein vessaan ja maha oli kipeä supistuksista. käveleminen sattuu, koska jaloissa on niin paljon turvotusta. heikottaa ja huimaa. lakanat, paidat ja rintaliivit tahriintuvat rinnoista tihkuvasta, makeasta nesteestä.

mutta ainakaan en ole enää syömishäiriön vanki. joku käsittämätön voima ei aja minua pururadalle eikä metsään oksentamaan. pystyn olla katsomatta kaloreita ja ahmimatta. ennen kaikkea pystyn täsmäsyömään, vaikka yksin ollessa se on vaikeampaa.
kuulen sanat "olet kaunis" niin kuin ne ovat enkä käännä sitä heti "olet lihava". olen vihdoin kasvattanut sulistani tarpeeksi vahvat lentämiseen. ilma on tyyni ylösnousuun.

14 kommenttia:

  1. Syömishäiriöhelvetistä irti pääseminen vaatii ihan mielettömät voimat. Vaikka tälläkin hetkellä elämässäs on kaikkea, ainakaan et oo oman mieles vanki.

    Toivottavasti pystyt nauttimaan juhannussäästä ja unohtamaan murheet hetkeksi :) *haleja*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin vaatii. ei riitä, että syöminen ja paino normalisoituu vaan on rakennettava uudelleen minäkuvansa, identiteettinsä ja koko elämänsä. se on se vaikein prosessi.

      kiitos paljon. <3 :) haleja sinullekin! toivottavasti teillä päin on paremmat säät kuin täällä - pilvistä ja enteilee sadetta.

      Poista
  2. olet vahva ihminen, ja varmasti kauniskin. ihanaa juhannusta sinulle, ja voimia ja terveisiä myös pikkuiselle. ei ole enää kauaa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos paljon. <3 niin sinäkin, tekstiesi perusteella olet upea ihminen!
      kerron terveiset. :) ja ei onneksi ole. mutta ikuisuudelta tämä tuntuu.

      Poista
  3. Oikeasti, olet aivan liian ihana! Löydän tästä jotenkin itseni, vaikka vieläkin ajoittain kamppailem päässä kuuluvaa ääntä vastaan.. Mutta olen vain niin onnellinen sun puolestas, kaikkea hyvää! Olet rakas, vaikka ei oikeassa elämässä tunnetakkaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi, kiitos ihanasta kommentistasi. <3
      mukava kuulla, jos pystyt samastumaan tekstiini. kamppailen itsekin vielä sen 'äänen' kanssa. jonain päivänä sitä ei enää ole sinullakaan. tämä on vuosien työ, mutta loppuelämän palkinto.
      ihana, niin sinäkin minulle. <3 :)

      Poista
  4. Ihanaa lukea tällaista! Voimia raskauden kanssa. Sinusta tulee varmasti hyvä äiti, herkkyytesi elämälle välittyy tänne asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      voi kiitos paljon, sitä tarvitaan. <3
      kehusi piristi kovasti päivääni.

      Poista
  5. Tämä on niin koskettava ja kaunis postaus, kaikessa ra'assa realistisuudessaan, johon voin joka vuoden kuvauksella elävästi samaistua. Vaikka nykytotuus voisi olla yhä riipaiseva, nämä sanat voisi laittaa kehyksiin:

    "mutta ainakaan en ole enää syömishäiriön vanki. joku käsittämätön voima ei aja minua pururadalle eikä metsään oksentamaan. pystyn olla katsomatta kaloreita ja ahmimatta. ennen kaikkea pystyn täsmäsyömään, vaikka yksin ollessa se on vaikeampaa."

    kaunista.

    ps. mitä kommentoit omalle blogilleni, vaikka olisit hyvillä vesillä sairaudesta, sinulla on oikeus avohoidossa kaikkeen tukeen - niin kauan kuin tarvitset. En sano että sinulle näin käy, mutta vanhat haamut nostaa usein vaikeissa kohdissa päätään - ainakin hetken ajan - mutta ne hetket ylös kahlailua voi aina olla liikaa. Pidä huolta ja parempia päiviä, anteeksi etten ole ikuisuuteen kommentoinut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi, kiitos paljon sanoistasi. <3 on aina kiva kuulla, jos teksteihini pystyy samastumaan. piirrustuksesi on muuten esillä uudessa kodissani. :)

      ja tosiaan nuo elämän vaikeat taitekohdat ovat tuttua. jollain tavalla syömishäiriö tulee aina kuvioihin siinä vaiheessa - oli se sitten ajatusten tai tekojen tasolla. mun mielestä on edelleen iso vääryys, ettei sun hoitoa jatketa. :/ toivon, että pysyt vahvana etkä anna pahojen asioiden viedä sua, noin upeaa ja lahjakasta ihimistä. <3
      pahoittelen myös mun kommentoimattomuutta. mutta elän jokaisen tekstisi mukana samaa tunnekuohua.

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.