maanantai 29. heinäkuuta 2013

jokainen päivä on usvaa, univelkaista valvomista. kaikki tuntuu epätodelliselta. eilen kävin ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon jossain muualla kuin sukulaisilla tai sairaalassa (olin erossa siis vauvasta muutaman tunnin) ja se muu elämä tuntui vieraalta.

mutta rakastan niin paljon, etten voi uskoa todeksi. en ikinä olisi raskausaikana voinut uskoa, miten tärkeä vauvasta voisikaan tulla minulle. tai kuinka voisin rakastua vielä vahvemmin mieheeni. suudelmatkin tuntuvat erilaisilta, aistikkailta. minulla on nyt lopullinen syy elää. ja syömishäiriö - siitä ei ole enää jäljellä kuin traumansekaiset muistot.

16 kommenttia:

  1. Voi että mä oon ilonen sun puolesta! Haleja♥

    VastaaPoista
  2. oispa mullakin oma lapsi, lopullinen syy elää niinku sä sanoit. niin ihanaa kuulla et sä oot päässy irti syömishäiriöstä! Halaus ♥

    VastaaPoista
  3. Onnea!! Ihanaa että jaksat univelastas huolimatta pysyä positiivisena :)) lapsi on varmasti ihana ja kuulostaa siltä, että näiden vaikeuksien jälkeen tulette perheenä pysymään kasassa pitkään :)) <3

    VastaaPoista
  4. Aiai, kyyneleet alkoivat valumaan.
    <3

    VastaaPoista
  5. sä oot tosi vahva ihminen,
    halaus♥

    VastaaPoista
  6. Ihanaaa! Oon niin onnellinen sun puolesta (:

    VastaaPoista
  7. ihan mahtavaa!! Todella ihanaa, että rakastuit pikkuiseen niin palavasti ja että syömishäiriö on historiaa ♥ ♥

    VastaaPoista
  8. http://salaisethaaveet.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.