tiistai 24. syyskuuta 2013

kysy

minulla olisi niin paljon kirjoitettavaa, mutta syksyn valottomuus ja katkonaisesti nukutut yöt kadottavat luovuuden.
nyt olisikin taas kysymyksiä & vastauksia-postauksen aika.

kysykää rohkeasti. 

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

olen vaatinut lähetettä erikoissairaanhoitoon, selittänyt yhä uudelleen oireeni, kertonut lähisuvun harvinaisista autoimmuunisairauksista ja silti.
"milloin olet menossa sinne psykiatrian poliklinikalle?"
"mulla on pian tulossa hoitokokous, jossa hoito päätetään. en koe enää minkäänlaista tarvetta hoidolle."
"tuo sinun juttusi kuulostaa synnytyksen jälkeiseltä masennukselta."
"mä en ole edelleenkään masentunut. vai onko olemassa sellaista masennusta, jossa on pelkkiä fyysisiä oireita?"
"voi olla."
"aha."
"pitäisikö sinun mennä jollekin toiselle lääkärille?"
"joo, kiitos. mielelläni."

niinpä taas viikko odotusta (onneksi tämä tuleva lääkäri ottaa minut tosissaan). 

unelmoin pienistä asioista. siitä, että käytäisiin rakkaan kanssa pujottamassa lukko rakkauden siltaan ja heitettäisiin avain kuohuavaan, puidenlehtiseen mereen. että jaksaisin taas kivuta kalliolle katsomaan lentokoneita. etten itkisi yksinäisinä hetkinä vauva sylissä ja pelkäisi. että olisin terve.

maanantai 16. syyskuuta 2013


päivä päivältä olo käy heikommaksi. ruoka ei maistu. tänään taas oksensin. lämpö pysyy yllä.

olen yrittänyt ajatella, että tämä on psyykkistä niin kuin osa lääkäreistä on sanonut. mutta enää en voi uskoa. ihmiset ovat sanoneet, että näytän huonovointiselta ja kalpealta. luut alkavat tuntua selässä ja solisluut nousevat keihäinä rintakehästä.

en jaksa enää kamalasti olla liikkeellä. hoidan vauvaa ja vietän sen kanssa kaikki mahdolliset hetket. sattuu, kun rakastan niin paljon ja vointini vain laskee.

äiti rakastaa sinua aina.

torstai 12. syyskuuta 2013

kaikki lääkärit ovat vedonneet oireissani anoreksia/bulimia-tyyppiseen syömishäiriöön ja masennukseen, koska ne sattuvat olemaan vielä diagnoosejani papereissa. hoitokokousta ei ole ollut, ja se on vasta lokakuussa. silloin hoitoni loppuu, koska minulla ei ole enää mitään tarvetta hoitoon. olen parantunut.
mutta joka kerta sattuu aivan helvetisti, kun joku sanoo, että kun sinulla on se syömishäiriö ja masennus niin siitä johtuvat nämä pitkään jatkuneet lämpöily, pahoinvointi ja hengenahdistus.

minulla ei ole koskaan ollut bulimia nervosaa. en ole syömishäiriöni aikana oksentanut, käyttänyt laksatiiveja tai liikkunut sairaalloisesti. en ole koskaan ahminut kuin satunnaisesti. en ymmärrä tätä kyseistä lääkäriä, joka on kirjoittanut sen papereihini.
olen kärsinyt henkisesti todella, todella paljon, että minulle sanotaan:
"täällä papereissa lukee kyllä bulimia."
"ei mulla ole koskaan ollut oksentamista."
"näin psykiatri on kirjoittanut kuitenkin."

sattuu. mutta en todellakaan aio vajota, vaikka syksy paljastaakin helmenmustan maaperän väriloiston alta. ja vaikka ihmisillä on ihmeellinen taipumus pahuuteen.

lauantai 7. syyskuuta 2013

lauantai

koko päivän olen huonovointinen. illalla päätämme tehdä jotain kahestaan ja annamme vauvan muutamaksi tunniksi isovanhemmille.
hän ajaa meidät tuttuun paikkaan. makaamme kalliolla tähtisen taivaan alla. taivaalla välkkyy salamoita, lentokoneen valoja ja tähtiä. pidämme toisiamme käsistä kiinni, ja lämpö virtaa suontemme lävitse.

maanantai

kello 07 herään imettämään ja samalla huomaan jalkani olevan täynnä ruskeita laikkuja. muutaman tunnin päästä oksennan. soitan terveyskeskukseen ja kerron oireistani. niistä, jotka ovat jatkuneet synnytyksen jälkeen. pahoinvointi, oksentelu, ruokahaluttomuus, hengenahdistus, laikut jalkapohjissa.
"tuskin se mitään vakavaa on, jos sinulla on noin pitkään ollut oireita. meillä olisi viikon päästä ensimmäinen vapaa lääkäriaika."
sanon, että ei kiitos ja purskahdan itkuun. ne pitävät minua varmasti psykiatrian potilaana. niinhän papereissa vielä lukee, vaikka kaikki syömishäiriön ja masennuksen oireet ovat hävinneet.

illalla käyn yksityisellä lääkärillä; vähän hupsulla, mutta ammattitaitoisella. kliiniset löydökset: poikkeuksellisen korkea pulssi (102), liiallinen hapensaanti.
"osa oireista voi johtua psyykeestä, mutta näkisin tässä jotain muutakin. mutta ette te kuolemassa ole. määrään lisätutkimuksiin."

yötä vasten aloitan neljännen antibioottikuurin tällä kertaa emätintulehdukseen. lääke on flagyl, vaikuttava aine metronidatsoli. sama antibiootti, joka aiheutti minulle kohtutulehduksessa kouristuksia, sekavuutta, näköhäiriöitä. mutta nämä ovat paikallispuikkoja. terveyskeskuksen lääkäri on vakuuttanut, ettei näistä tule sivuvaikutuksia. otan puikon turvallisin mielin.

yrittäessäni pudota uneen alan säpsähdellä. muutamassa minuutissa kouristelen samalla tavalla kuin viimeksi. rakas pitää minusta kiinni ja käärii minut vilttiin ja villasukkiin. pahin vaihe kestää yli tunnin. sitten ihoa alkaa pistellä ja kutista niin, etten pysty nukkua. allerginen reaktio.

tiistai 

saan uuden antibiootin.

tänään

välillä oikeasti pelkään. en haluaisi olla tässä kunnossa, en haluaisi vauvan näkevän minua heikkona. elämän rajallisuus pyörii mielessäni.
on vain pakko luottaa Jumalaan ja pitää sydän avoinna. minä uskon, että parannun.