lauantai 7. syyskuuta 2013

lauantai

koko päivän olen huonovointinen. illalla päätämme tehdä jotain kahestaan ja annamme vauvan muutamaksi tunniksi isovanhemmille.
hän ajaa meidät tuttuun paikkaan. makaamme kalliolla tähtisen taivaan alla. taivaalla välkkyy salamoita, lentokoneen valoja ja tähtiä. pidämme toisiamme käsistä kiinni, ja lämpö virtaa suontemme lävitse.

maanantai

kello 07 herään imettämään ja samalla huomaan jalkani olevan täynnä ruskeita laikkuja. muutaman tunnin päästä oksennan. soitan terveyskeskukseen ja kerron oireistani. niistä, jotka ovat jatkuneet synnytyksen jälkeen. pahoinvointi, oksentelu, ruokahaluttomuus, hengenahdistus, laikut jalkapohjissa.
"tuskin se mitään vakavaa on, jos sinulla on noin pitkään ollut oireita. meillä olisi viikon päästä ensimmäinen vapaa lääkäriaika."
sanon, että ei kiitos ja purskahdan itkuun. ne pitävät minua varmasti psykiatrian potilaana. niinhän papereissa vielä lukee, vaikka kaikki syömishäiriön ja masennuksen oireet ovat hävinneet.

illalla käyn yksityisellä lääkärillä; vähän hupsulla, mutta ammattitaitoisella. kliiniset löydökset: poikkeuksellisen korkea pulssi (102), liiallinen hapensaanti.
"osa oireista voi johtua psyykeestä, mutta näkisin tässä jotain muutakin. mutta ette te kuolemassa ole. määrään lisätutkimuksiin."

yötä vasten aloitan neljännen antibioottikuurin tällä kertaa emätintulehdukseen. lääke on flagyl, vaikuttava aine metronidatsoli. sama antibiootti, joka aiheutti minulle kohtutulehduksessa kouristuksia, sekavuutta, näköhäiriöitä. mutta nämä ovat paikallispuikkoja. terveyskeskuksen lääkäri on vakuuttanut, ettei näistä tule sivuvaikutuksia. otan puikon turvallisin mielin.

yrittäessäni pudota uneen alan säpsähdellä. muutamassa minuutissa kouristelen samalla tavalla kuin viimeksi. rakas pitää minusta kiinni ja käärii minut vilttiin ja villasukkiin. pahin vaihe kestää yli tunnin. sitten ihoa alkaa pistellä ja kutista niin, etten pysty nukkua. allerginen reaktio.

tiistai 

saan uuden antibiootin.

tänään

välillä oikeasti pelkään. en haluaisi olla tässä kunnossa, en haluaisi vauvan näkevän minua heikkona. elämän rajallisuus pyörii mielessäni.
on vain pakko luottaa Jumalaan ja pitää sydän avoinna. minä uskon, että parannun.

13 kommenttia:

  1. Miksi ketään noin paljon koetella. Koeta jaksaa <3

    VastaaPoista
  2. "Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden."
    (Jaak. 1:2-4)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi, hieno pätkä. <3 en oo tätä kuullut aikaisemmin.

      Poista
  3. Tää on kamalaa, mutta rukoilen <3

    VastaaPoista
  4. Jos ja kun selviät tästä, niin selviät kyllä IHAN MISTÄ VAAN. Oikeasti.

    VastaaPoista
  5. Eikä :/ ihan kauheeta, toivottavasti alkais helpottamaan. Voimia ihan kauheesti ♥

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.