perjantai 27. joulukuuta 2013

joulu ei ollut kovin jouluinen maan ollessa oli tummanvihreä ja puut keuhkojen varjostumia. tuli käytyä päivystyksessä pahentuvien oireiden vuoksi (turhaan, koska vain endokrinologian polilla on oikeus päättää hoidostani). en pystynyt koristelemaan pipareita loppuun enkä hankkimaan kuin yhden joululahjan. ensi jouluna haluan olla terve.

tahtoisin elää uudestaan vauva-ajan. olla terve äiti. välillä haaveilen toisesta lapsesta, mutta en uskalla ehkä koskaan tulla raskaaksi kaiken tämän jälkeen.
tämä oli alitajuisesti odotettavissa, koska äiti ja tätini ovat sairastuneet vakavasti raskauden jälkeen autoimmuunitauteihin. miksi silti minunkin piti sairastua?

nyt kömmin rakkaan viereen (tai siis änkeän syliin kun se pelaa), syön muutaman piparin, yritän elää tässä hetkessä. ainoassa hetkessä, joka meillä on.

lauantai 21. joulukuuta 2013

käännekohta

päivä päivältä valo on kadonnut niin kuin lumi maasta. oireet lähtivät pahenemaan saatuani väärän lääkkeen. oikeastaan olen ollut koko ajan huonommassa kunnossa, syksy on mennyt sykleittäin kuin parempi kausi-huono kausi.

olen alkanut kärsiä pahentuvasti hengenahdistuksesta, yskästä, sydänoireista, rintakivusta, kaulakivusta, palan tunteesta kurkussa, unettomuudesta, niveloireista, lihasheikkoudesta, ruokahaluttomuudesta, oksentamisesta. eilen ambulanssi tuli aamusta meille, kun leposykkeeni huiteli 200 ja vasempaa kättä poltteli. kysyivät muuten, olenko masentunut.

menin itse bussilla terveysasemalle. taas verikokeisiin, sydänfilmiin ja lääkärille. oloni oli fyysisesti ja henkisesti niin kamala. leposyke 122. lääkäri pyöritteli jälleen silmiään, mutta ymmärsi, että nyt ei ole kyse mistään psyykkisestä häiriöstä. ylilääkäriä oli aikaisemmin konsultoitu tilanteestani. olin kertonut, että kärsin raskauden aikana jo 110 leposykkeestä. neuvolassa sanottiin, että normaalia.

iltapäivällä tuli soitto. 
"sinulla on paha kilpirauhasen liikatoiminta."
käytännössä kilpirauhaseni ei eritä juuri lainkaan toista hormonia. 
helpotuksen kyyneleet valuivat silmistäni. vaikka pelkäänkin, että hoitamaton sairauteni on saanut aikaan kilpirauhasen suurentumisen ja siksi oksennan, yskin, kärsin nielemisvaikeuksista. onneksi saan hoitoa ja tutkimuksia kohta sisätautipoliklinikalla ja lääkkeet alkavat vaikuttaa viikkojen kuluessa. sydänlääkkeitä on syötävä myös.

tämä on silti paras joululahja, mitä voin saada: diagnoosi. en ole masentunut niin kuin kymmenet lääkärit ovat uskotelleet. vaikka olo onkin mennyt alakuloiseksi, kun elämäni on jatkuvaa kärsimystä, päivistä selviämistä. olen vähän katkera kaikille lääkäreille, miksi he eivät huomanneet aikaisemmin näin tavallista sairautta.

tasan kaksi viikkoa sitten se nainen rukoili Jeesuksen nimessä parantumistani. nyt minä alan parantua - vaikka siihen menee aikaa. 

tiistai 17. joulukuuta 2013

vasta nyt selvisi, että vatsassani oli synnytyksen jälkeen vuotava mahahaava (tulehduskipulääkkeet, antibiootit). henkeä ahdistaa yhä ja se johtuu siitä, ettei vatsassani ole vieläkään kaikki kunnossa. varmaan pitäisi mennä yksityiselle nielemään letku mahaan, mutta pelottaa. sukulaislääkäri määräsi lisää H2-happosalpaajaa.

en pysty keskittyä elämään, nauttia mistään. syöminen helpottaa oireita, mutta sitten taas palaavat. olen surullinen, väsynyt ja katkera. sitten kun tämä joskus selviää ja saan diagnoosin, aion valittaa sekä synnytyssairaalalle että terveyskeskukselle hoitovirheistä. siitä, että valittaessani kovia vatsakipuja, oksentelua, ruokahaluttomuutta, hengenahdistusta ja yskää, minulle ehdotettiin diagnoosiksi synnytyksen jälkeistä masennusta, bulimiaa, ahdistushäiriötä ja psykosomaattista oireilua.

jos haava olisi puhjennut, olisin voinut kuolla.

lauantai 14. joulukuuta 2013

Värivaloihin,
unten rajamaille
haaveita kiedotaan
näkymättömiin hymyihin
upotaan


Kaksistaan
 
me tästä
yksinäisyydestä
nautitaan

kirjoitimme tämän silloin yhdessä.

sei ollut aivan tavanomaista 18-vuotiaille, mutta meistä se oli luonnollista. runoja tekstareihin, kaunokieltä. kirjoitin sinulle kirjeen, johon liimasin perhostarroja. 
en nukkunut kunnolla edeltävänä yönä, kun tapasimme ensimmäisen ja viimeisen kerran. oli tanssivia lumihiutaleita, joulupuutarhan valoja ja kermakaakaota. nauroimme paljon.

silti joskus mietin, että miksi kaikki hiipui, hämmeni pois. yhteydenpito vain loppui. ystävyys lakkasi hitaasti niin kuin tähtien hopeanauha himmenee aamuyöstä taivaalta.

kaikissa kohtaamissani ihmisissä on ollut jotain äärimmäisen kaunista. sinä olit valo, kun päiviäni hallitsivat pimeyden verho ja ylöskirjatut kalorit. nyt olet valona jossain muualla.

maanantai 9. joulukuuta 2013

nainen rukoilee oireideni puolesta ja puhuu kielillä. en ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan niin kauniisti, vaikken sitä ymmärräkään.

vointini on lähes sama. enää en onneksi oksenna.
kun lääkärit eivät voi minua auttaa, niin Jumala voi. mutta miksei hän paranna?
rukoilen, ja minun puolestani rukoillaan, mutta mitään ei tapahdu.

vielä valkenee päivä, kun olen terve. mutta Jeesus, olen kovin väsynyt tähän.