torstai 20. helmikuuta 2014

rohkenin pitkään toivoa, kun vain olisin se ainoa, joka joutuu käymään lääkärissä, verikokeissa, ultrassa, röntgenissä, päivystyksessä ja apteekissa.
(ja silti taustalla on kai muutakin kuin yksi kilpirauhasen liikatoiminta).
pystyin ja pystyn kärsiä oireeni, kunhan vauvani ei sairastu.
autuaita ovat murheelliset.

ja sitten hän sairastuu. ei flunssaan vaan johonkin, toistaiseksi tietämättömään, ohimenevään tai pysyvään, epäilysdiagnoosi on vahva.
hän on niin urhea, kantaa päätään ylväästi kuin kuutinpoika, antaa lääkärin kuunnella sydänäänet rauhassa, hengittää hiljaa sylissäni eikä liikahdakaan. pieni. sametinpehmoinen. rakas.

puoliksi valvottujen öiden jälkeen en tahdo keskittyä maallikkojen hysteeriseen huoleen.
ei auta, että sanotaan:
"no eihän se mitään vakavaa ole."
kukaan ei tiedä, miltä tuntuu minusta, äidistä, ei kukaan  v   o   i.
rakas Jumala.

arpikudosta on muodostunut sisimpääni joka kerta, kun olen joutunut lähtemään sairaalaan omiin tutkimuksiin, pois, vauvan luota. sydämeni arpeutunut liha, ja nyt myös hän.
lisää tulehtunutta rubiininpunaa.

6 kommenttia:

  1. voi ei :( rukoilen teidän puolesta!

    VastaaPoista
  2. <3
    Puhuthan jos haluat ?
    Jaksamisia <3

    VastaaPoista
  3. Voi ihanuus kaikki on hyvin, elän vain jossakin väsymyksen ja vauvantuoksun kuplassa, tietokoneetta joten en ole saanut aikaiseksi kirjoitella, mutta sinun takiasi kirjoittelen hetimiten blogiini.

    Olen silti lukenut blogiasi, sanattoman surullisena kaikesta vääryydestä. Toivottavasti kaikki kääntyy pian hyväksi <3

    VastaaPoista
  4. rukoilin pitkästä aikaa, teidän puolestanne.
    vastoinkäymisiä ei tule loputtomasti,
    kärsimys aina joskus palkitaan <3

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.