sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

vauva 8kk

minun olisi pitänyt aloittaa vauvapostaukset jo 1kk alkaen, mutta ei siinä sairaala-lääkekierteessä ehtinyt miettimään kuin päivästä selviytymistä.

8kk-lääkärineuvola

paino: 7455g
pituus: 69,5cm

paino ei ollut taas(kaan) noussut tarpeeksi, samat blaablaa-lauseet. minkäs sille voin, en voi häntä väkisinkään syöttää enempää. kaikki oli muuten kunnossa.
pinsettiote löytyi jo, kun tähtisilmä sai helminauhan sormiinsa. ryömimistä hän ei lääkärille näyttänyt, kurotti vain lelun lattialta venyttämällä itsensä ääriasentoon. kuuloa testatessa vauvaa ei kiinnostanut piippausääni, mutta kyllä hän oikeasti kuulee hyvin.

olin aika häkeltynyt, kun vauva jokelteli neuvolan aulassa muille vauvoille ja nauroikin. hänestä on tullut sosiaalinen.

uni ja ruoka

yöherätyksiä on yhä 3-5 kertaa. vauva menee nykyään aikasemmin nukkumaan, klo 22-23 ja herää 08 aikoihin. lisääntyvä valo laittaa vauvankin sisäisen kellon heräämään aikaisemmin. mutta muutamana yönä ensimmäinen unipätkä on ollut 3-4 tuntia, kun ennen se oli vain 2h.

soseet uppoavat herraan paremmin, vaikka välillä on edelleen pelkkiä "maitopäiviä". sormiruokaakin olen jo antanut: kurkkua, porkkanaa, maissinaksuja.

kehitys

poika kehittyy hurjaa vauhtia. ryömiminen on nopeampaa ja tekniikka hallussa. tähtisilmä viihtyy myös konttaus- ja karhukävelyasennossa, mutta eteenpäin ei vielä mene.
puheen kehitys on vauhdittunut. vauva tunnistaa ainakin jo viisi sanaa. kun häneltä kysyy:
"missä on kuva, jossa on sinä, äiti ja isi?"
hän osaa kohdistaa katseensa heti seinällä olevaan julisteeseen. olen aika häkeltynyt, kuinka paljon hän jo ymmärtää. vauva tapailee äiti-sanaa, mutta aivan selkeästi sitä ei ole tullut.
myös lauseen "tuu tänne" hän tietää ja ryömii aina luokseni.
vauva osaa vilkuttaa, kun joku lähtee.

eroahdistusvaihe

se on nyt pahimmillaan. jos menen suihkuun ja vauva jää isänsä kanssa olohuoneeseen, hän tulee perässäni. vapaapäivinä, kun saan nukkua pitkään, vauva käy vähän väliä makuuhuoneen ovella katsomassa, olisinko jo herännyt. jos katoan näköpiiristä hetkeksi, hän alkaa heti ääntelehtiä ikävästä.

perjantai 28. maaliskuuta 2014

miten paljon ihminen voi rakastaa. rakastaan varjelee, kuin lasipurkki sisällään uinuvaa perhosta. uupuneiden ja tummienkin päivien jälkeen saapuu heijasteinen valo, joka tuo esiin perhosen siipien koralliset, merenelävät värit.

sen näkee vasta nyt, kun on aluksi luonut päivistä rutiineja, hoitanut, hoivannut ja pitänyt sylissä. valvonut öitä ja kadottanut todellisuuden tajunsa.
näkee ehdottoman rakkauden, joka välkkyy pienen silmissä hänen ryömiessä kovaa vauhtia luokseni. kun hän tarrautuu minuun kiinni uuden ihmisen tullessa näkökenttään. kun hän pyytää minulta asioita, joita ei osaa sanoa ääneen, mutta ymmärrän silti.
hänen rakkautensa on agape, kuin Jumalan rakkaus, joka ei vaadi mitään, rakastaa vaikka sydän olisi kuinka pakahtunut pahuudesta eikä näkisi valoa.

yön valahtaessa kaupungin ylle pidän hänen kädestään kiinni, silkkistä ihoa. hän puristaa kättäni lujempaa, tuhisee omaa unilauluaan.
sillä hetkellä kun sormet yhtäkkiä aukenevat säpsähtäen, hän vaipuu kevyen kauniisti unimaailmaan.
ja minä annan hänen lentää sinne perhosena, sillä niin kauan kuin hän hengittää, sydämeni on levollinen.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Päiväni kuvina

joskus kauan sitten olitte toivoneet tätä toivepostaukseksi, mutta se jotenkin jäi, joten nyt päätin tehdä toista kertaa tällaisen. kuvat ovat lauantailta, mutta se on meille melkein arkipäivä, kun mies on töissä. samalla tuli kuvattua päivän syömiset. edelliseen päiväni kuvina-postaukseen pääset tästä.

vauva herättää klo 08.20. miten joku voi herätä aina niin pirteänä? hänen hymynsä tarttuu minuunkin. nostan hänet sänkyyn lelujen kanssa ja selaan puhelimella blogeja. muuten en saa itseäni hereille.

klo 08.50 vauvalle päivävaatteet, aamupesu ja vaippa.

klo 09.15 syötän vauvalle aamupuuron (ei hän tosin jaksanut kaikkea tuota) ja syön itsekin. puuroa voisilmällä, maitoa ja mustikoita, vitamiinikapselit.

aurinko helmeilee ikkunasta kauniisti. ihana sää.

klo 09.45 tiskaan, petaan sängyn ja järjestelen vähän tavaroita. vauva ryömii pitkin asuntoa superpallon perässä, ja saan välillä juosta antamaan sen hänelle, kun se vierii hänelle tavoittamattomiin paikkoihin.
klo 10.45 vauva alkaa väsyä ja nukahtaa päiväunille.

klo 10.50 keitän sitrusteetä.

teemuki ja uusi kirja lempikirjailijaltani. hänen kirjoitustyylissään on jotain samaa kuin omassani. 

klo 11.30 vauva herää päiväunilta, ja alan valmistella lounasta hänelle. itsetekemää perunajauhelihasosetta ja vähän porkkanasosetta.

klo 12.15 oma lounas. tonnikalapastaa, maitoa, ruisleipä ja porkkana.
klo 13 kuten näette, tavaroiden järjestely lapsiperheessä on turhaa. vauvan yksi lempileluista on roskakori, jota hän vie huoneesta huoneeseen. leikin vauvan kanssa superpallolla. kellitään sängyssä ja luetaan lorukirjaa.
klo 13.30 puen vauvan, laitan rintareppuun ja vien roskat. yleensä mentäisiin tässä vaiheessa vaunulenkille, mutta tälle päivälle on tiedossa muuta ohjelmaa.

klo 14 marjapilttiä vauvalle.

klo 14.45 vauva väsähti, ja laitoin hänet päiväunille. teen kauppalistan.

klo 15 liviltä alkaa Sinkkuillallinen. ainoa sarja, jota seuraan tällä hetkellä enkä tajua, miten olen koukussa siihen.
välipalana mansikkavadelmajogurttia. kerrosjogurteista suosikkini on ruusunmarja. vauva herää klo 15.45. otan hänet katsomaan kanssani sarjaa. 
klo 17 päivällinen. nuudeleita, munakasta, itsetehtyä salaantinkastiketta, maitoa ja porkkana. syön myös ruisleivän, mutten jaksanut kuvata sitä enää. vauva syö loput lounaastaan. 
samoihin aikoihin mies tulee töistä, annan hänelle kauppalistan ja hän lähtee kauppaan. oloni on hieman surumielinen, sillä päivän menot peruuntuivat ja tiedossa on jälleen ilta kotona. viikonloput ovat kaikista vaikeimpia, koska silloin kavereilla on muuta menoa.
klo 18.30 kun mies on tullut kaupasta, lähden yksin kävelylle pururadalle. valo heijastuu veden vallassa olevaan koivikkoon ja räpsäisen siitä kuvan. näen satunnaisia ihmisiä ja ihmettelen yhdessä ikkunassa olevaa jouluvaloparatiisia. rauha hiipii mieleeni: ehkä minulla on sittenkin kaikki ihan hyvin. 
klo 19.15 kaupan kautta kotiin. vuoden ensimmäinen mignonmuna ja yhteinen malja pieniä suklaamunia meille, josta tosin syön itse 4/5 osan. vauva nukkuu parvekkeella.
klo 20 makoilen sohvalla, olen koneella ja luen kirjaa. käyn suihkussa. 
klo 22.30 iltapala. ruisleipää kalkkunalla ja kurkulla, maitoa ja viinirypäleitä. vauva saa myös oman iltapuuronsa. vauvan iltatoimet (hampaiden pesu, yöpuvun ja vaipan vaihto, iltamaito) alkavat. jaetaan ne aina puoliksi mieheni kanssa. vauva nukahtaa klo 23.30.

klo 00 lähiö on hiljainen. käperryn kerälle miehen viereen ja nukahdan.

torstai 20. maaliskuuta 2014

kaksi ihmistä on sanonut, että olen laihtunut. jopa hurjan laihtunut.
se herättää minussa ristiriitaisia tunteita. on huojentavaa saada viimeisiä raskauskiloja pois ja omaa itseään takaisin aineellisessa muodossa, mutta koska olen kerran hukannut sieluni maanpäälliseen tulipuutarhaan, en haluaisi kuulla sanoja kropastani.

kun sanoo ne kolme sanaa, tulee näkymättömästä näkyväksi. sanat, jotka ovat tarkoitettu kehuksi, oletpa sinä laihtunut, kääntyvät päässäni täydelliseksi onnistumiseksi. 
sä olet hyvä. sä kelpaat.
olen ehkä kauniimpi, mutta millä hinnalla. 

ei tässä mitään hätää ole, vaakaa en omista, kaloreita en ole laskenut puoleentoista vuoteen. olen turvallisesti normaalipainoinen, en keiku indeksin alarajoilla.
vasta sitten kun nämä kaikki ylimääräiset grammat ovat poissa, edessäni on valinnan tie.
enkä ikinä, en ikinä halua lapselleni ja miehelleni tulevaisuutta, jossa olen sairas, silmissäni kuolemanutuinen katse.

perjantai 14. maaliskuuta 2014

taivas yhtenä iltana

kevät on raadollisen ihanaa. olo on vapautunut, mutta en ole vapaa. näen ystäviä, ihania sellaisia, mutten voi mennä niin kuin haluan. 

tavallaan juurettomuus ahdistaa. minulla ei ole juuria, jotka sitoisivat minut päivittäiseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. välillä meinaan itkeä, kun kaupankassa saattaa olla päivän ainoa sosiaalinen kontakti, jos ei lasketa rakasta eikä tähtisilmää. olisi purnukoittain sanoja, mutta ei läheskään aina ihmistä, jolle puhua. 

kevät on menneiden hetkien elämistä hetki ja hetki uudelleen. muistot pulpahtavat jostain ja jokainen taivaan himmeneminen vesiväripalettisävyineen tuo uuden hetken mieleen. 

2011

persikanpunainen taivas ja bussipysäkillä linja-auton odottaminen. siideritölkin avaaminen ja puistattava tunne siitä, että tänä iltana tapahtuu jotain odottamatonta: perhosia, ihoa, kuiskauksia.

2013

luumunlila hämärä ja osastolta kotiin käveleminen uuden ystävän kanssa, joka näyttää pieneltä tytöltä, vaikka on pian kolmekymmentä. keskustelua itsensä voittamisesta, jatkuvasta uhraamisesta tilanteisiin, jotka ovat ikuisia vihollisia.

voisin itkeä, mutta kyynelkanavat eivät avaudu.
olen jotenkin aika hajalla. kaikesta.

maanantai 10. maaliskuuta 2014

viime viikko oli upea. rakas oli lomalla töistä ja arki erilaista. joka aamu hän antoi minun nukkua pitkään ja heräsi vauvan kanssa aikaisin.
olen levänneempi kuin aikoihin, sydämen sykekin matampi.

lauantaina isovanhempani kävivät luonamme. matkustivat junalla yhteensä 1000 kilometriä vain nähdäkseen vauvan ja meidät. kaipaus kulkee suonistossa ja toisaalta katkeruus - he eivät voi luoda yhtä läheistä suhdetta lapseemme kuin muut. välimatka repii.

jotenkin haikea olo, kun jään taas kahdestaan vauvan kanssa miehen palatessa töihin. on väärin, että yhteiskunta vaatii niin paljon ihmisiltä, että se kaikista tärkein - yhdessä vietetty aika - on vain pieni ripaus elämästä, kuin hälvenevää utua.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

raskaustesti, positiivinen

en koskaan unohda sitä päivää.

elettiin lokakuun loppua vuonna 2012.
olin juuri saanut paikan yliopistosta, menestynyt ensimmäisissä tenteissä, saanut uusia ystäviä ja päässyt kiinni opiskelurutiineihin. keväällä olin saanut ylioppilaslakin päähän erittäin kylmänä kesäkuisena päivänä ja juhlinut sitä pitkälle yöhön asti upeiden ihmisten kanssa.

lokakuussa sairastuin flunssaan. se meni ohitse, mutta lämpöily jäi päälle. ruumiinlämpöni oli koko ajan noin 37,4C. ihmettelin sitä, mutta ajattelin sen johtuvan vain pitkittyneestä virustaudista.

se oli kai maanantai-ilta. mietin, että nyt ei ole kaikki kohdallaan. alavatsaa nipisteli oudosti ja kuukautiset olivat myöhässä. mutta niinhän ne olivat aina, hyvin epäsäännölliset. päätin ostaa seuraavana päivänä raskaustestin.

aamulla suuntasin ryhmätunnille ja samalla kävelin apteekin ohi, joka oli vielä kahdeksan aikoihin kiinni. olin nukkunut levottomasti, aamupalakaan ei oikein ollut maistunut, tuuli palelsi oudon hyytävästi.
tunnilla jokaisen piti kertoa tulevaisuuden suunnitelmistaan. minut valtasi kovin epävarma olo - en ehkä olekaan näiden ihmisten kanssa pitkään. oikeastaan jo tiesin olevani raskaana. laskin tunteja, kun pääsisin ostamaan raskaustestin.

ostin halvimman mahdollisen raskaustestin ja suuntasin yliopiston rakennukseen. tein testin perimmäisessä vessakopissa, luin ohjeet monta kertaa; tarkasti, ettei mikään menisi pilalle. odotin hiestä märkänä tulosta.
toinen punainen, kamalan paksu viiva ilmestyi heti näytölle. positiivinen. 
en pystynyt edes itkeä. olin niin järkyttynyt, yllättynyt ja shokissa kuin voi olla.

seuraavaksi menin poikaystävän työpaikalle.
"onko joku kuollut?" hän kysyi huomatessaan ihoni lumivalkean sävyn.
menimme alakertaan puhumaan.
"mä oon raskaana", sanoin ja kyyneleet pärskähtivät ilmaan.
"et sä voi olla?!" hän sanoi.
"kyllä mä vaan oon", sanoin ja kaivoin positiivisen testin laukustani. itkin ja itkin. hänen työpaitansa kostui kyyneleistäni.
"no, mitäs me nyt tehdään?"
"en mä tiedä. en mä aborttiin ikinä pystyisi."
"mietitään sitä illalla."
"joo."
polttaessamme tupakkaa se maistui jotenkin erilaiselta. minua oksetti, mutta silti poltin - oli pakko purkaa ahdistus edes johonkin.

sitten menin luennolle, josta en ymmärtänyt mitään. istuin tarkoituksella yksin. kirjoitin mekaanisesti muistiinpanoja, katsoin nuoria opiskelijoitamme, jotka keskustelivat aiheista kärkkäästi. mietin, kuinka noilla kaikilla olisi elämä edessä. minulla ei enää ollut. mitään.
en ikinä pystyisi aborttiin, mutta raskaus ei tässä tilanteessa ollut suunniteltu, en pystyisi olla äiti, en pystyisi enää mihinkään.
tunsin valtavaa syyllisyyttä, sillä minunhan olisi pitänyt olla onnellinen, kun sisälläni hakkasi kaksi sydäntä. minussa oli elämä. viaton ja puhdas.

bussimatkan aikana alkoi kamala raskauspahoinvointi.
kotona välttelin äidin katsetta ja sulkeuduin huoneeseeni. en ollut syönyt koko päivänä juurikaan mitään. en pystynyt, halusin vain haihtua pois. eteerinen, sitä halusin kipeästi olla. kuin sokerista tehty kukka.
mikään ei olisi voinut olla pimeämpää.

(kunpa olisin silloin ymmärtänyt, että se päivä ei ollut kaiken loppu vaan alku. jos nyt menettäisin pienen tähtisilmäni, elämästäni putoaisi pohja ainiaaksi.)

tiistai 4. maaliskuuta 2014

vauva 7 kk

tähtisilmän töppöset

minun piti julkaista tämä postaus jo pari viikkoa sitten, mutta se jotenkin jäi.

7kk-neuvola:

paino: 7310g
pituus: 68,5 cm
neuvolan mukaan paino nousee nyt hyvin suhteessa pituuteen, vaikka pieni hän onkin.

syöminen

lääkitykseni lopetettiin, joten imetän taas ympärivuorokautisesti. korviketta annamme lisäksi kerran yössä, jotta poika nukkuisi paremmin.
suositusten mukaan pitäisi olla jo 5 ateriaa päivässä, mutta vauva syö yleensä vain kolme ateriaa päivässä, välillä hän ei suostu syömään ollenkaan soseita. 

nukkuminen

poika nukkuu noin 9 tuntia yössä, jonka aikana heräää yhä n. 5-6 kertaa. hän nukkuu omassa sängyssään, mutta aamuyöstä alkaen kehdossa. välillä tulee jopa 3h pätkiä unta. öisin isi ei kelpaa hyssyttelemään vaan sen pitää olla äiti (lue: en nuku ikinä.) päiväunia tähtisilmä on vähentänyt neljästä kolmeen kertaan eli päivisin nukkuu n. 3-4,5h.

terveys

vauva on muuten terve paitsi yksi oire on hallinnut jo kuukauden päiviämme. tällä viikolla on aika lastenlääkärille, joka laittaa lähetteen todennäköisesti jatkotutkimuksiin. mistään vakavasta ei ole kyse, mutta kuitenkin sairaudesta, joka pitää hoitaa.

luonne

hän on pirteä, sosiaalinen ja nauravainen pieni aurinko.
vauva tykkää, kun on paljon ihmisiä eikä juurikaan vierasta, mutta sukulaisilla hän on aina varautuneempi.

kehitys

vauva lähti ryömimään vähän yli 7kk iässä. nyt ryömitään jo nopeaa vauhtia, etenkin pistorasioiden luo. lelut eivät häntä juurikaan kiinnosta, mutta kaikki muu: pullot, rasiat, pahvit, lehdet. matalimpia hyllyjä hän tyhjentää kovaa vauhtia.
puheen kehitys on myös alkanut. hän sanoo "bäbäbäbä" lisäksi "häbbä" ja "habba".
uusin taito on äidin jalkojen ryömiminen ja syliin itkeminen. ehkä maailman ihanin tunne, kun hän pyytää syliini.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

hiljaa, hyvin hiljaa se on hiipinut alitajuntaani.
olen lihava.
viimeisen seitsemän kuukauden rankkuus, välillä jopa traumatisoiva, saa mieleni hakemaan selviytymiskeinoja. liian paljon sairaalassa ja lääkärissä vietettyjä tunteja, happisaturaatioita ja sydänfilmejä.
ja se, että olen yksinäinen, ystävät irtoavat elämästäni kuin ankkurit laivasta satamassa. suru tulvii etenkin auringon laskeuduttua - silloin kaipaan niin repivästi.

peilistä näen itseni vääristyneesti: taas.
ajatustasolla kaikki on voimistunutta, vaikka syömisiin se ei (vielä) kamalasti vaikuta. paitsi välillä kun harhailen uni-valve-tilan välillä, en nukahda, koska on liian nälkä. ja silti syön mielestäni liikaa ja oikeasti syönkin ja haluan jatkuvasti berliininmunkkeja tai muuta herkkua. eieiei.

toisinaan kaipaan tyttöjä, vanhaa rakennusta, meren rantaa, vaikka en saisi.

(kukaan ei osaisi kuitenkaan)