maanantai 28. huhtikuuta 2014

vauva 9 kk

näitä postauksia on hankala tehdä, kun en tiedä, kuinka monia teistä kiinnostaa lukea vauvakuulumisia. mutta oletan, että edes joku pitää näistä.

ruoka & uni

aamulla syödään puuroa, lounaaksi jotain lihasosetta, illalliseksi samaa kuin lounaalla ja jälkkäriksi hedelmäpilttiä, iltapalalla puuroa. ennen hän saattoi syödä vain muutaman lusikallisen. nyt syö jo pilttipurkillisen kerralla, joskus vähemmän, joskus enemmän.

vauva nukahtaa yöunille klo 22.30. nukuttamisesta on tullut yhtä sirkusta, kun hän nousee koko ajan seisomaan pinnasängyn kaiteita vasten.

ensimmäinen herätys on klo 03, syödään vähän maitoa. klo 05 vauva alkaa heräillä valoon ja syö maitoa. tästä eteenpäin heräillään 1,5-1h välein klo 08-09 asti. jos vain nämä aamuheräilyt saisi pois, olisin tyytyväinen. hienoa on se, että ensimmäisen herätyksen välillä on jo 4,5-3,5h.

päiväunia pieni nukkuu kahdet, joskus vielä kolmetkin.

kehitys

uusia taitoja on konttaaminen, tukea vasten seisominen, taaksepäin ryömiminen ja pään pyörittäminen. miten paljonkaan voi tapahtua yhdessä kuukaudessa, etenkin kun kaikki nämä taidot vauva oppi muutaman päivän aikana. varmaan loppukesästä minun vauvani osaa kävellä.

tähtisilmä rakastaa katsella yksin kirjoja. toki luenkin hänelle kirjoja, mutta yksin katselemisesta hän pitää vielä enemmän. hän viihtyy pitkiäkin aikoja kirjoja selaillessaan.

kaapit vedetään auki, joka paikkaan on päästävä tutkimusmatkalle. sitten tulee itku, kun ei päästä pois seisomisasennosta. kaikki pienen pienetkin roskat hän tunkee suuhunsa. sen muuten tietää, että kun vauva on hiljaa, hän on tekemässä jotain pahaa.

tapailee sanaa äiti: "äittä, äiiii, ttti."

terveys

joskus kirjoitin, että vauvalla epäillään erästä sairautta. kyse oli astmasta. onneksi oireilu katosi, ja nyt hän on taas terve. selvää on, että koska sekä minulla että miehelläni on astma, pitää olla tulevaisuudessa tarkkana. jos aamuöinen yskä palaa takaisin kuvioihin, aion heti vaatia jatkotutkimuksia, joita meille jo talvella luvattiin.

puistoilu

ollaan alettu käydä yhdessä puistossa, nyt kun vauva osaa jo istua keinussa.
toiset äidit ovat luulleet vauvaani pienemmäksi kuin hän on, kun hän on niin sirorakenteinen eikä osaa vielä istua. mutta hän saa paljon kehuja tarkkaavaisuudestaan ja sosiaalisuudestaan. puistossa hän konttaa heti muiden vauvojen luokse nauraen.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

pääsiäinen on kuin heijastus viime joulusta. samoissa oireissa, päivistä selviytymistä. mutta nyt ollaan menossa kohti valoa.
pääsen tällä viikolla yksityislääkärille ja todennäköisesti maha tullaan tähystämään. julkisella kun tuli niin totaalikieltäytyminen jatkotutkimuksiin laittamisesta selityksillä "oireesi eivät ole kestäneet tarpeeksi pitkään", vaikka olen kärsinyt yhdeksän kuukautta.
pitkäperjantaina kun syvästi rukoilin Jeesusta, seuraava päivä oli lähes täysin oireeton.
olen alkanut kadottaa oman suhteeni Jumalaan ja liian usein avaan koneen Raamatun sijaan. en pysty keskittyä juuri mihinkään voinnin ollessa huono.
mutta tiedän Jumalan tekevän pian jotain, jotta pääsen takaisin kiinni elämään. usein kuulen hänen sanansa päässäni, älä huolehdi.
ilma on ollut täydellinen. eilen kävimme koko perhe kävelyllä lähes kahdessakymmenessä asteessa, tyynessä säässä, puut värjäytyivät oliivinvihreiksi auringonvalossa. menimme hiljaiseen puistoon, vauva sai keinua ja melkein nukahti valkoisen pulun kujerrukseen. illalla söimme mutakakkua rakkaan kanssa samalta lautaselta.
odotan kesää. haluan viedä vauvan korkeasaareen katsomaan tiikereitä ja lintuja, joita hän kovasti rakastaa. asumme ylimmässä kerroksessa ja täällä näkyy usein pieniä sinitiasia parvekkeellakin.
haluan myös ajaa tuohon kauniiseen, vanhaan kaupunginosaan, jossa rakas käy kalastamassa. ottaa vauvan mukaan veden äärelle ja pysähtyä hengittämään meren tuoksua.

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

eilen teimme rakkaan kanssa asian, josta olin haaveillut pidempään kuin mieli voi muistaa.

ajoimme moottoritietä toiseen kaupunkiin, taivas oli harmaata hattaraa. pysäkoimme laakean nurmikon viereen, jonka takana kohoaa taikamainen, ikivanha metsä.

kävelimme käsikkäin sillalle kylmässä kevättuulessa. minulla oli taskussani vedenkestävä kynä ja hänellä kultainen lukko. kirjoitin kaunokirjaimin nimemme ja sydämen lukkoon, taakse tuli teksti: rakkaus ei kuole koskaan.
rakas ripusti lukon sillan metalliverkkoon.

"heitetäänkö avain yhdessä veteen?" hän kysyi.
nyökkäsin ja tartuin hänen käteensä.
ja niin se katosi kuohuvaan vaahtoon, yhdessä satojen muiden avainten kanssa, vedenalaiseen.
minua itketti. hän poimi kyyneleeni kämmeneensä, niin kuin hän kuivaa jokaisen, jonka vuodatan ilosta, surusta, ahdistuksesta.
minäkin kuivasin joskus hänen kyyneleensä, kun ajat olivat toisenlaiset. mutta hän on kasvattanut itselleen kristalliverkkokalvot, joista kyynelet eivät pääse enää läpi.

suutelimme veden kohinassa, lukkojen ympäröimänä.
miten kauan siitä onkaan, kun meillä on ollut aikaa suudella oikeasti. liian kauan. miten voi unohtaa, kuinka herkän voimaannuttavalta se tuntuu.
kaikki murheet huuhtoutuivat sillä hetkellä pois, niin kuin ei olisi olemassa mitään muuta kuin rakkaus.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

kaukaa kantautuva lintujen heleä laulu muistuttaa minua jostain paremmasta. ei minun kärsimykseni ole ikuista, ei kenenkään. jonain päivänä pystyn kulkemaan ilman oireita, elämään niin kuin muut. heräämään ilman ajatusta, että taas on yksi päivä kuljettava kantaen jotain pohjattoman raskasta, merenpohjaa jossa ei ole maata.

tiesin, että tuleva vuosi olisi täynnä unettomia öitä, huolta omasta lapsesta, parisuhteen hehkun pimenemistä. mutta en osannut varautua jatkuvaan sairastamiseen, ei kukaan kertonut sellaisesta. enkä tiedä, onko tällaista edes muilla.

usein kysyn Jumalalta, eikö vähempikin riittäisi. mutta kaikella on tarkoituksensa niin kuin perhosella riikinkukonsilmänsä siivissä. ihmistä valmistetaan läpi elämän johonkin odottamattomaan, arvokkaampaan, kauniimpaan. emme vain tiedä, millainen matka on edessä.

ja jokaisella on aina oma lasipurkkinsa, johon on vangittu tähdetöntä pimeää. oma murheensa, jonka kanssa on elettävä. tämä on minun.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Yllättäviä faktoja minusta

tätä toivoitte.

1. olen todella surkea käytännön ihminen. en osaa avata kaupan pakkauksia oikein, vaikka niissä olisi sulkuviivat, revin ne aina jostain muualta auki.
jos minun täytyy koota jokin uusi laite selkeän ohjekirjan kanssa, en osaa. vaikka minulle näytettäisiin, kuinka se tehdään, olen silti täystumpio.

2. sain inssin läpi kolmannella kerralla, vaikka olin silloin vielä unilääkkeen vaikutuksen alaisena. ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun menen rattiin otettuani yötä vasten unilääkkeen, mutta mainiostihan se inssi meni.

3. käytän poikaystäväni vaatteita kotona niin paljon, että kaikki ovat omassa kaapissani eikä hänellä ole koskaan mitään päällepantavaa.

4. pelkään nukutusta yli kaiken. olin pienenä kitarisaleikkauksessa. heräämössä vielä nukkuessani olin tukehtua omaan oksennukseeni, kun haava oli alkanut vuotaa verta mahalaukkuun.

5. en ole verbaalisesti lahjakas. poikaystäväni nauraa, että painotan välillä joitakin sanoja riikinruotsin aksentin mukaan... se vain tulee vahingossa. suvussamme on suomenruotsalaisia, mutta itse en ole kaksikielinen.

6. olen lukenut pitkän saksan, mutta kirjoitin sen lyhyenä.

7. minua on kerran pyydetty elokuvan koekuvauksiin.

8. olen tehnyt viittä eri työtä, kolmessa eri työpaikassa. melkein kaikki asiakaspalvelua.

9. rakastan pyykinpesua.

10. en osaa sanoa koskaan ei. olen aivan liian kiltti ja kärsin siitä itse. yritän opetella itsekkyyttä, mutta se on todella vaikeaa.

11. vielä muutama vuosi sitten lapsiluku-unelmani oli nolla, en halunnut äidiksi. nyt se vaihtelee 1-2 välillä.

12. jännitän yleensä niin pahasti uusia asioita, etten edeltävänä yönä nuku silmäystäkään. näin kävi mm. ylioppilaskirjoituksissa: tein paljon huolimattomuusvirheitä jokaisessa aineessa enkä yltänyt tavoitearvosanoihini.

13. aloin seurustella mieheni kanssa tunnettuani hänet noin vuorokauden.

14. vaikka uskon vahvasti Jumalaan, en sanoisi olevani uskovainen. minusta se sana lokeroi ihmisen jotenkin ylempään asemaan. en ole parempi ihminen kuin ei-uskovainenkaan.

15. olen blogannut kohta 5 vuotta.

löysittekö samoja faktoja itsestänne? 

ps. mainostan vielä uudelleen, kun viimeksi tuli lisättyä tieto jälkikäteen postaukseen, että anonyymikommentointi on jälleen sallittu.

torstai 3. huhtikuuta 2014


en ole hetkeen kirjoittanut fyysisestä voinnistani, koska olen yrittänyt unohtaa sen ja keskittyä elämän pieniin onnen hetkiin. en myöskään tiedä, kuinka paljon teitä kiinnostaa lukea terveydentilastani.

mutta tässä se tulee taas: en ole terve vieläkään. kohta tulee yhdeksän kuukautta synnytyksestä, ja tässä ollaan vieläkin. äiti huomasi tultuaan auringon maasta, että vointini on huonontunut.

vaikka vauva-aika on ollut ihanaa, olen traumatisoitunut kaikesta, mitä olen joutunut kokemaan. alkaen siitä, että ensimmäisenä iltana kotona pienen käärön kanssa vointini romahti ja samana yönä todettiin kohtutulehdus sairaalassa. mutta se oli vasta alku kaikelle.
haaveilen toisesta vauvasta, onnellisesta vauva-ajasta, jota ei värittäisi tummanpuhuva sairauskierre, mutta en tiedä, miten kroppani kestäisi toisen raskauden. kukaan ei.

tällä hetkellä kärsin yskästä, toispuolisesta kurkkukivusta, paineen tunteesta kaulalla, jatkuvasta hapottomasta röyhtäilystä, kämmenien ja jalkapohjien kutinasta, kuoppaisista kynsistä.
pähkinänkuoressa sanottuna kukaan ei tiedä, mikä minulla on. struuma on, suurentuneita imusolmukkeita kaulassa, turvonnut kurkku, mutta jatkotutkimuksia ei tehdä vaan lääkärit odottavat. eihän sinulla voi olla mitään, kun veriarvot ovat näin hienot. ja sinä olet niin nuori.
pitäisi ottaa rahaa säästöstä ja mennä yksityiselle, mutta minkä alan lääkärille.

kuljen rajalla päivästä toiseen, hajoan toisinaan kristallinkirkkaaksi säröksi, kun oireet ottavat vallan enkä pysty keskittyä mihinkään yskiessäni keuhkot pihalle. mutta hetkittäin elän normaalia elämää unohtaen oireet.

olen asettanut itselleni tavoitteita, jotka ovat hajonneet toistuvasti: aion olla terve syksyllä, jouluna, sitten kun krookukset nostavat luumuntummat päänsä mullan alta. juhlapyhät ja vuodenajat ovat kiitäneet ohitse ja olen huomannut, että tässä olen taas. toivon liekki on tukahdutettu niin monesti, etten tiedä, kuinka jaksan enää taistella oman terveyteni puolesta.

ps. nyt voivat taas anonyymit kommentoida.