perjantai 29. elokuuta 2014

maidoton ruokavalio

Neuvolasta kehotettiin aloittamaan maidoton ruokavalio sekä pienen että minun osalta. Syy on levottomat yöt, kipuhuutoa on ollut jo itse asiassa 4 kk iästä asti. joka tapauksessa saamme lääkäriaikaa, auttoi ruokavalio tai ei.

maidoton ruokavalio ei ole ollut minulle helppo. Siitä lähtien kun sain syömiset kuntoon osastolla, on päivittäiseen ruokavaliooni kuulunut 4 lasia piimää, leivän päälle ingmariinia ja juustoa, sekä raejuustoa ja jogurttia ilta/välipaloilla. Sen lisäksi monet ruoat/einekset sisältävät maitoa ja teehen laitan maitoa. suuri osa energiastani tulee maitotuotteista ja nyt kun niitä ei ole, oloni on aika aliravittu.

en vain millään saa energiaa tarpeeksi, vaikka ahmaisen puoli pakettia digestivekeksejä kaiken muun lisäksi päivässä. Ruokajuomana on vesi, leivän päällä margariinia ja kalkkunaa, teessä riisimaitoa, iltapalalla kaura/soijajogurttia. Maitotuotteet olen korvannut leivällä, hedelmillä, kasviksilla, öljyllä ja ylimääräisellä proteiinilla (esim. munakkaalla). Paino tuntuu laskeneen jo parissa päivässä, ja joku kuiskii päässä. Teetäkin kuluu paljon.

kuitenkin maidotonta on takana nyt kaksi päivää ja oireeni ovat poissa. Niin refluksi kuin krooninen kutina. Pidempi aika näyttää, väistyvätkö oireet kokonaan. Aika paljon hyötyä tästä ruokavaliokokeilusta tuntuu olevan.

Vauvan yöt ovat olleet astetta rauhallisempia. Normaalisti laskiessani tähtisilmän yöllä takaisin sänkyynsä imetyksen/rauhoittelun jälkeen, alkaa kamala huuto. Nyt ei ole ollut sitä ollenkaan. Kipuhuutoakin vähemmän. 

Te maidotta elävät, mitä syötte?

tiistai 26. elokuuta 2014

muistot heräävät eloon

arki on alkanut taas, puut pukeutuvat vähitellen topaasinkeltaisiin asuihin ja tuulen kosketus tuntuu kasvoilla viileältä. Muistissa on jälkiä menneisyydestä, ne heräävät eloon omenantuoksusta ja veden viilenemisestä. Niin kuin jokainen vuodenaika, tämäkin muistuttaa jostakin, mitä ei enää ole, jostakin mitä rakastin, vihasin.

Jumala tekee työtään sydämessäni ja niin myös mieheni. Hän, joka uskoi ennen itseensä, hän jonka kädet upposivat riippuvuuksiin, ahdistus kuulsi hänen pupilleistaan illan pimennyttyä. 
mieheni on muuttunut. Hän uskoo Jeesukseen. Hän ei enää vihaa elämää vaan rakastaa.

Sain profetian, josta olin ollut jo itsekin tietoinen sydämessäni. Mutta kun joku toinen puhuu sen sanoiksi, joka ei edes tiedä nimeäni, tuntuu uskomattomalta.
Jumalalla on odottamassa uusi mahdollisuus elämääsi. Hän aikoo käyttää lahjojasi siinä.

Tuntuu oudolta, että näin on tapahtumassa. Samaan aikaan vauva heräilee öisin parin tunnin välein huutamaan, olen väsynyt, ollut jo 13 kuukautta. voimavarani ovat vähissä, se heijastuu blogiinkin. Mutta jotenkin vain jaksan, koska tiedän, että tämä on vain maailma. Elämä, jota elän, on Jeesusta varten.

ne muistot. Olen herkkä niille, varsinkin vuodenaikojen vaihtumisten aikoihin. 
Muutamana päivänä syömishäiriö on ollut mielessä. Vain muutama sana, oletpa sä hoikka vaaditaan muistojen kelanauhan käynnistymiseen. syksy oli minulle liian monta vuotta suurenevia kupillisia appelsiiniteetä, lenkkipolkuja ja pahuuden hurmosta.
mutta pysyn vahvana, jatkan syömistä entiseen tapaan enkä vajoa enää.

perjantai 15. elokuuta 2014

lapsilukuhaaveesta

Aika monessa blogissa on ollut viime aikoina pohdintaa lapsilukuhaaveesta, joten päätin kopioida idean ja tehdä samanlaisen postauksen. Sain tämän ajatuksen mammapäiväkirja-blogista, joka on yksi lempiblogejani kategoriasta äitiyslogit. Niin aitoja tekstejä ja laadukkaita kuvia, kannattaa kurkata.


Olen ainut lapsi, joten en ole koskaan haaveillut vauvoista tai äitiydestä erityisemmin. Tähtisilmä oli meille yllätys. Epäsäännöllisten kuukautisten ja senaikaisen syömishäiriön vuoksi en osannut ajatella tulevani raskaaksi.

Mutta niin minä tulin ja sopeuduin ajatukseen äitiydestä. Vähitellen, pala palalta. Ja nyt minulla on jo vuoden ikäinen poika, jota ilman ei olisi merta eikä tähtiä.

Uskon, että näin on hyvä. Yksi lapsi, ei enempää. Lähinnä kyse on minusta ja peloistani. Olin 9 kuukautta synnytyksen jälkeen jatkuvasti sairas, kärsin vieläkin kroonisista oireista, jotka vaikeuttavat välillä elämääni.
Lääketiede ei lopulta löytänyt syytä, mikä sai kehoni menemään näin sekaisin. Minulle sanottiin, ettei raskaus taida sopia minulle, ja se on ehkä totta. Itse uskon, että yhdistelmä oli raskaus, stressi ja geneettinen alttius.

Raskautta en kaipaa. Synnytyksestä puhumattakaan. Muistan miettineeni synnytyssalissa, etten enää ikinä tahdo tuntea näin kuolemallista kipua. Kaipaan kuitenkin uutuuden hurmosta. Sitä, kuinka vauva kasvaa, potkuja alkaa tuntua, kaikki on kihelmöivän jännittävää. Vaikka olen kerran kokenut sen kaiken, en muista juurikaan raskaudesta. Luonto on pyyhkinyt kaiken vaikean pois mielestä.

Sekoan silti totaalisesti nähdessäni muiden  vauvoja ja kävellessäni lasten vaateosastolle voisin ostaa koko kaupan tyhjäksi. Minullakin on se horsmankirjoinen haaveeni toisesta vauvasta, vaikken järjellä tahdokaan. Tuntuu haikealta laittaa sivuun pieniä töppösiä, kun tiedän että tämä on ensimmäinen ja viimeinen lapseni. Jumala voi rohkaista mieleni, mutta tällä hetkellä tuntuu tältä.

Koska poikamme heräilee vielä monta kertaa yössä ja omat unet jäävät vähiin, ajatus toisesta lapsesta ei myöskään houkuttele oman jaksamisen kannalta. Unijaksoni on harvoin kolmea tuntia pidempi. Vaikka tiedän vaiheen olevan ohimenevää, se tuntuu silti todella rankalta. Rankempaa olisi kuitenkin, jos olisi toinen pieni vauva.

Tahdon antaa tälle lapselle kaikkeni, mitä voin sydämestäni antaa. Tahdon keskittyä jokaiseen hetkeen niin kuin minulla ei olisi enää yhtään päivää jäljellä. Olen monesti miettinyt, miten rakkaus, hoiva ja turva riittävät useammalle lapselle. Yhdessäkin on jo haastetta. En voi kuin ihailla äitejä, joilla on monta lasta, kuinka he tasapainoilevat arjen kanssa.

Mieheni haluaisi toisen lapsen. Mutta hän on sanonut myös, että koitetaan nyt ensin selvitä tästä yhdestä. En tiedä, olisimmeko onnellisempia, jos olisi useampi lapsi. Monet sanovat rakkauden vain kasvavan lapsia tullessa lisää. Mutta olemme onnellisia nytkin. Syvin onneni tulee omasta sydämestäni, siitä että olen ylipäätään äiti.

Mikä on sinun lapsiluku-unelmasi?

tiistai 12. elokuuta 2014

kesäkuulumisia

Pahoittelut, etten ole ehtinyt/pystynyt kirjoittaa. Meillä on kaksi konetta ja molemmat niistä ovat hajalla. Kirjoitan tätä puhelimella, ja tuntuu omituiselta. valitettavasti olen niin uuno, etten saa lisättyä edes kuvia tähän postaukseen ja isot ja pienet kirjaimet risteilevät sekavasti.
Olen jopa miettinyt bloggaamisen lopettamista, mutta en tiedä, pystynkö luopumaan näin upeasta harrastuksesta. En vain enää osaa kirjoittaa yhtä kauniita lauseita kuin aiemmin, ja se pelottaa minua.

tämä kesä on ollut yksi mahtavimmista sitten niiden aikojen, jolloin viihdyin kesät maalla, söin aamupalaksi ahomansikoita suoraan ojanpientareesta.

Olemme viettäneet perheen kanssa hetkiä meren- ja järven rannalla, hiekkalaatikolla, kylässä.
olin ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen juhlimassa, tosin juotuani kaksi siideriä ja tanssittuani lasikattokruunuisessa baarissa, olinkin ahdistunut. Sen jälkeen kun olin hyvästellyt ystäväni, kadonnut katuverkostoon ja palannut bussipysäkille, olisin vain halunnut olla jonkun syleilyssä piilossa lupiininsinisiltä ajatuksilta.

Jumala on kutsunut minua ja olen kokenut Pyhän Hengen läsnäolon. Olen nähnyt ihmeellisiä asioita, mitä Jeesus on tehnyt ja tutustunut ihaniin ihmisiin vapaaehtoistyön kautta. Raamatunkin kaivoin hyllystä monen kuukauden jälkeen.

yöt ovat yhä levottomia. Tähtisilmä heräilee 3-4 kertaa, ja yöimetyksenkin lopettaminen epäonnistui. En voi kuin odottaa ajan tuovan meille kokonaiset yöunet.

neuvolalääkärissäkin käytiin hänen kasvunsa takia, mutta kaikki oli kunnossa. Lääkäri katsoi meidän vanhoja neuvolakorttejamme, ja totesi vauvan olevan yhtä pienikokoinen kuin minä ja mieheni olemme olleet. Ei syytä huoleen.

kiteytetysti olen onnellinen, koska minulla on nämä kaksi jalokiveä elämässäni.