tiistai 28. lokakuuta 2014

loma paratiisissa

matkustimme perheeni ja vanhempieni kanssa kaukaiseen kaupunkin puoleksitoista viikoksi.
aurinko oli lämmin, pystyi kulkea minisortseissa, ja kulkukissoja maukui joka korttelissa. ihmisten ystävällisyys hämmensi, kaikki rakastuivat tähtisilmään. joka päivä oli saatava jäätelöä, joita oli makuna kindersuklaasta siniseen purukumiin.

mutta eniten rakastuin mystiseen saareen, jossa vietimme toisen puoliskon lomastamme.
kun laiva liukui sumuisena yönä satamaan, astuin vieraalle maaperälle. ensin näin vuoret. sitten näin pilvissä liikkuvia punaisia ja keltaisia valoja, en aluksi tiennyt mitä ne olivat. ne olivat autoja, jotka kohosivat pilviin.

ensimmäisenä päivänä rakas vuokrasi mönkijän, vaikka vastustelin ajatusta. mietin, selviääkö tähtisilmä vanhempieni kanssa ja pystynkö olemaan kyydissä, vaikka kuusi vuotta sitten olin skootterionnettomuudessa, joka jätti pelon.

ajoimme vuorelle, josta näki koko saaren. suutelimme suolaisenkosteassa ilmassa. sitten ajoimme mutkikasta tietä pitkin kaupunkiin, jonka rakennukset olivat kuin sokerinpaloja, mutta niissä oli turkoosit katot. kirkoissa oli vedensiniset, kullatut kupolit. mietin, että varmasti täällä asuvat ihmiset ovat onnellisempia. hotellihuoneemmekin oli sisustettu turkoosiksi.

meri, joka väreili jäänsinisenä, ulottui kantamattomiin. olisin voinut jäädä siihen, laavakivihiekkaan koko loman ajaksi. mutta öisin pelkäsin tien vierestä kuuluvaa kuohuntaa, aaltojen raivokkaita henkäyksiä. koska meressä näkyi Jumalan voima. Jumala pystyisi nopeasti upottaa tämänkin saaren alle, jos tahtoisi. ja koska lopun ajat ovat käsillä, pitää olla valmiina.

toisena päivänä rakas sairastui flunssaan. neljäntenä päivänä se vei minutkin ja makasin yhden päivän hotellissa. sitten pitikin jo lähteä.

paluusatamassa huomasimme, että minun ja tähtisilmän yhteinen matkalaukku oli varastettu. kaikki vaatteet ja tärkeät tavarat alkaen kotiavaimista, lähtivät jonkun ahneen matkaan, jonka silmissä vilkkuivat kalliit korut. lomapäiviä oli vielä jäljellä eikä edes kilpirauhaslääkkeitä ollut enää. ei pitäisi kiintyä tavaraan, mutta vieläkin ottaa sydämestä, kuinka joku kehtasi viedä poikani tärkeät vaatteet ja tavarat.

kotiin tullessa olin hyvin väsynyt monta päivää. päätä särki ja huimasi. en tiedä, johtuiko se siitä, etten saanut tyroksiinia neljään päivään.

kaikki on nyt kuitenkin ihan hyvin. arki jatkuu tavallisena, johon on tullut yksi ihana, uusi ystävä. niin kaunis, jokisimpukanhelmeä sekä sisäisesti että ulkoisesti. harvoin syntyy sielunkumppanuuksia, mutta minusta tuntuu, että hän on sellainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.