maanantai 1. joulukuuta 2014

1. joulukuuta

Yritän joulukuun kunniaksi kirjoitella useammin, pieniä postauksia. En uskalla luvata mitään, mutta saatan jopa kirjoittaa joulukalenterimaisesti joka päivä. Ihan vain kuulumisia, elämän kauniita asioita ripauksella melankoliaa.

Joulu on odotuksen aikaa. Odotetaan hangen peittämää maisemaa, yhä useampiin ikkunoihin syttyviä valoja, herkullista ruokaa. Rakkautta.

Vuosi sitten jouluni ei ollut sellainen kuin unelmoin, vaikka koristelinkin (tai oikeastaan sukulaiset koristelivat) kodin kauniiksi ja leivoin joulutorttuja ja pipareita. Olin juuri saanut diagnoosin kilpirauhasen liikatoiminnasta eivätkä lääkkeet vielä vaikuttaneet. Jouluaterialla pystyin hädin tuskin istumaan, kun samaan aikaan sydän takoi, henkeä ahdisti ja oksetti. Tapaninpäivänä istuin sisätautien päivystyksessä.

Siitä lähtien ja jo ennen sitä olen odottanut.
Odotin vuoden ja neljä kuukautta parantumista. Parantumista sairauksista, jotka ilmaantuivat synnytyksen jälkeen.
Olen kärsinyt todella pahasta refluksitaudista juuri sen vuosi ja neljä kuukautta. Edes lääkkeet eivät ole vieneet oireitani kokonaan pois, ja sen vuoksi olenkin ollut lääkitsemättä itseäni turhaan.

Nyt minun ei tarvitse enää odottaa. Olen ollut lähes oireeton kaksi viikkoa. Jumala on vastannut rukouksiini.
Ei närästystä, ei vatsakipuja, ei ilman nousemista kurkkuun yli 20 kertaa minuutissa ympäri vuorokauden. Viimeisin oli kamalinta.
Enää on vain kroonista yskää, mutta se on pieni oire entisten rinnalla.

Tein muutoksia ruokavaliooni. Pienemmät annoskoot, ei suklaata, ei teetä. Ei edes vihreää teetä. Näillä pysyn oireettomana.
Mutta uskon kuitenkin viime kädessä Jumalan armoon. Sadat rukoukseni ovat viimein kuultu.

Tästä on hyvä nousta, kohti joulun odotusta.
Kun Tähtisilmä herää päiväuniltaan, menemme välipalan jälkeen ehkä ihailemaan jouluvaloja ulos pakkasiltaan.

Olisi ihanaa, jos esittäisitte toivepostauksia tälle kuulle  

4 kommenttia:

  1. Tuli jotenkin tosi hyvä mieli kun kirjoitit että oireet on ollut poissa kaksi viikkoa. En tunne teidän perhettä yhtään, mutta monesti olen miettinyt että toivottavasti olosi parantuu ja kivutkin katoaisi. Rauhallista ja rakkaudentäyteistä joulua teille! <3 Kiva jos kirjoittelet useasti, postauksiasi on ihana lukea, kirjoitat kauniisti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos samoin sinulle ihanaa joulun odotusta! <3
      Ihanaa jos iloitset kanssani oireettomuudestani. Olen tosi helpottunut, että viimeinkin tiedän, mistä ruoka-aineista oireet johtuvat ja pystyn välttämään niitä.
      Joo, yritän nyt kirjoitella tiheään tahtiin, kun on tullut vietettyä pitkään hiljaiseloa postaustahdissa. Mukava jos pidät teksteistäni! <3 :)

      Poista
  2. Toivon joululahjatoivepostausta ;) Mikä yhdyssanahirviö, muuten..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä sulle ;) joo, aika karmaisevan pitkä sana.

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.