tiistai 30. joulukuuta 2014

Minne katosi minä

Ne putoavat taivaalta särkyen, yksi kerrallaan. Tähtien kuoro, joka joskus lauloi kauniimmin kuin kerubit. Ne särkyvät kuin triangelit hopeisissa kuorissaan humaltuen surusta. Ja sylkien auringon laavaa.

Tähdet ovat osa minua, joka kadotti itsensä nälkäkausiin, Laudatureihin ja Eximioihin, ihmisten syliin, jotka rakastivat vain ihollaan. Vartaloon, joka kasvoi 30 kiloa vuodessa, sairaalan tarkkailusänkyihin synnytyksen jälkeen.
Joku sanoo, että selvisin hienosti, itse en olisi kestänyt, mutta minä en tiedä, missä kohti kadotin itseni, missä tuli ilmakehän ja tähtiverkoston raja.

Olen miettinyt puolitoista vuotta, mikä minusta tulee, mutta en ole saanut vastausta, joten aion miettiä toiset puolitoista. Yliopistopaikkakaan ei ole ikuinen, mutta siellä olen yhä kirjoilla, vaikken tiedä, miksi päädyin kyseiseen tiedekuntaan. Halusin vain loistaa, näyttää, että pystyn tähänkin. On siinä alassa paljon kiinnostavaa, mutta mihinkään unelma-ammattiin en siitä valmistu.

Mieheni sanoi, että minun ammattini voisi olla teenkeittäjä kotona tai varastotyöntekijä, jossa minun ei tarvitsisi kohdata muita ihmisiä.
Koska jokaisesta imen liikaa surua, epätoivoa, katkeruutta, analysoin itseni uuvuuksiin siitä, onkohan tuo kioskin myyjä onnellinen elämässään ja mitä kätkevät hänen merensyvät pupillinsa.

Viime aikoina olen tuntenut itseni lihavaksi. Satuin käymään jouluaattona ruoan jälkeen digitaalisella vaa'alla, jolla kävin viimeksi neuvolan jälkitarkastuksessa. Järkytyin.
En pysty hyväksymään itseäni tässä kropassa, ja kun vatsan pohjassa pistelee ainainen imetyksestä johtuva nälkä, syön yksinkertaisesti liikaa. Saatan helposti ahmaista vartissa konvehtirasian. Ja toisinaan syön kaipaukseeni. Tahtoisin laihduttaa muutaman kilon, mutten siltikään tahdo, koska voin kadottaa itseni vielä syvempään.
Viimeisetkin tähdet riekkuvat alas ja sammuvat.

Ps. Teksti kirjoitettu puhelimella, koska olen pohjoisessa sukulaisten luona. Pahoittelen kuvien puutetta.

6 kommenttia:

  1. Tulin taas kyynelehtimään blogiisi. Vuoden vaihteessa tuntuu niin tyhjältä, kun kaikki on niin erilaista. Sinunkin elämässäsi on tapahtunut valtavasti. Mutta hymyilen jokakerta kun luen elämästäsi. Hymyilen ja kyynelehdin, herätät niin paljon tunteita minussa. Olet niin samanlainen sielultasi. Tulkitsija, haaveilija, herkkä olento. Minulle on ollut siunaus seurata blogiasi. Kiitos ihana kaikesta <3 tälläkertaa kommentoin kirjautumatta, koska olen vieraalla koneella. Mutta kaikkea kaunista elämääsi, älä anna itsesi hukkua <3 olet sielultasi kaunis. Sinussa asuu taistelija <3 -Iida

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos jälleen ihanasta kommentistasi <3 :) piti ihan tarkistaa vanhoista kommenteista, kuka olet, vaikka muistin kyllä sinun kommentoineen aiemmin.
      Mullekkin vuoden vaihteet ovat vaikeita. Vaikkei niissä sinänsä mitään erilaista pitäisi olla, joku on vain päättänyt vuosien vaihtumiselle päivämäärän.
      En tiedä, mitä sanoisin, kirjoitat niin kauniisti musta, kiitos siitä. :) kävin kurkkaamassa blogiasi ja niin kirjoitat sinäkin. <3
      Ole sinäkin taistelija tulevana vuonna <3

      Poista
    2. Ehkä uusivuosi liikuttaa aina eniten sen takia, että silloin jää muistelemaan mennyttä enemmän kuin normaalisti. Vaikka itse tulee usein mietittyä jokapäivä aivan liikaa :D kiitos kehuistasi <3 tuo blogini on ollut aivan liian kauan tauolla, koska tietokone ei suostu toimimaan. Mutta vihkossa on ylhäällä monia ajatuksia julkaistavaksi, kunhan vain tämä tekniikka alkaisi toimimaan! Yritän olla, taistellaan kaikki yhtenä rintamana <3

      Poista
    3. Toivottavasti saat pian koneesi toimimaan niin pääsis lukemaan tuoreita tekstejä :) itelläkin on ollut läppäri toimimatta kesäkuusta asti. Ja kyllä se kohta menee ohi, tuo uuden vuoden ahdistus <3

      Poista
  2. Oot hyvä juuri tuollasena. Menetät itses liian syviin vesiin jos ryhdyt siihen. Tiedät sen. Se on niin petollista. Yksi, kaksi, neljä, seitsemän, kaksitoista.. Ei. Parempi näin. Olet täydellinen just noin. Miten jaksaisit hoitaa poikaa vajaaravittuna. Miten sun oireetkin reagois vajaaravitsemukseen? Oo nyt varovainen sen viljattoman kanssa. Oon huolissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot niin oikeessa. En mä todellakaan halua olla taas aliravittu, en halua, että mun lapsi kärsisi siitä. Se olis aivan kamalaa.
      Mua ei yhtään nappais tää viljaton, mutta pakko on kokeilla sitäkin oireiden takia. Leivon tänään leipää, jota voin syödä :) Koska helposti paino lähtee putoamaan ilman viljatuotteita. Oot ihanin! <3

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.