perjantai 2. tammikuuta 2015

Kuulumisia ja kysymyksiä teille lukijoille

Loma pohjoisessa on tehnyt hyvää. Olen käynyt joka päivä yksin kävelemässä (harvinaista herkkua) ja ihaillut vanhoja, hylättyjä taloja, nauttinut siitä, kun ei tarvitse itse laittaa ruokaa, lukenut Raamattua, nukkunut päiväunia suunnittelematta ja toisaalta kaivannut miestäni niin että muistan väkevästi jälleen, mitä on rakkaus.

On ihana palata kuitenkin parin päivän päästä kotiin. Kaipaan jo rutiineja, ystäviä, kaupungin tuoksua.

Minusta olisi mahtavaa kuulla välillä, millaisia lukijoita siellä ruudun takana on. Te tiedätte minusta enemmän kuin monet lähimmäiseni, mutta mitä minä tiedän teistä - en oikeastaan mitään. Olisin aidosti kiinnostunut kuulemaan teistä jokaisesta jotain.

Tässä kysymyksiä, joihin saa vastata tai ainakin osaan kysymyksistä, jos jotkut tuntuvat liian henkilökohtaisilta.

1. Etunimesi tai nimimerkkisi
2. Ikäsi
3. Asuinpaikkasi tai voit kirjoittaa esim. Uusimaa
4. Millainen on elämäntilanteesi (opiskeletko/oletko töissä tms, saa myös kertoa seurusteleeko)
5. Mitä sinulle kuuluu?
6. Kerro asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä
7. Kauanko olet lukenut blogiani/mikä kiinnostaa eniten blogissani
8. Onko sinulla unelmia?
9. Millainen elämänkatsomus sinulla on (oletko ateisti/uskovainen tms)?
10. Millaista musiikkia kuuntelet?

Olette aivan ihania, jos jaksatte vastata :)

51 kommenttia:

  1. Ihana kuulla, että oot saanut rentoutua :) Mä voisin vastailla näihi kysymyksiin, ku kuiteki ollaa jonku aikaa toistemme blogeja luettu !

    1. Eli mun nimi on siis Niina 2. Oon 21-vuotias. 3. Asun Helsingissä. 4. Alotan opiskelut ensi viikolla (jännää:D) ja käyn myös töissä. Asun poikaystävän kanssa yhdessä (: 5. Tällä hetkellä hyvää, väsyttää vaan työt ja jännittää koulu ! 6. Tärkeimpiä ovat ihmiset ja eläimet elämässäni, perhe, poikaystävä, ystävät ja lemmikit. Myös poikaystävän puolelta perhe on muodostunut tärkeäksi. Bloggaaminen ja valokuvaus ovat harrastuksista tärkeimpiä. Eläimet ja niiden oikeudet ovat tärkeitä sekä ihmisten auttaminen. Terveys on tärkeä asia myös, nyt sitä osaa arvostaa ku on terve myös mieleltään. 7. Oon lukenut nyt varmaan puoli vuotta suunnillee. Mua kiinnostaa yleisesti ottaen mitä sulle kuuluu sekä sun ajatusmaailmasi. Tekstit ovat kauniita ja sulla on kaunis kirjoitustapa. 8. Mulla on liikaa unelmia ! Suurimmat ovat kuiteki valmistuminen ammattiin sekä matkustaminen. New york on mun ikuinen unelma. 9. En usko oikee mihinkää, mulla ei kai ole mitänä elämänkatsomusta ? 10. Tykkään kaikesta musiikista, mutta nykyään kaikki dance musiikki on lähellä sydäntä. Ennen meni vain metalli ja rock musiikki, nykyään rakastan kaikkea musiikkia !

    Aika pitkät vastaukset, toivottavasti ei liian pitkät. Varmaan jotai tiesitki jo etukäteen :) Oli ihana ku teit tämmösen ja oli kiva vastailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tiesinkin susta jo paljon sun blogin kautta :) ♥ kiva, kun jaksoit vastailla näihin!

      Ihana, kun sun poikaystävän perheestä on tullu sulle tärkeä. (: New York on ihana, kannattaa säästää sinne rahaa, koska se on sen arvoinen. Oon ollu siellä pari kertaa.
      Ihan mahtavaa, että pääsit opiskelemaan sitä alaa, mikä sua kiinnostaa. Varmasti jännittää paljon. :) Paljon tsemppiä uuteen elämänvaiheeseen ja voimia työn/opiskelun yhdistämiseen :) ♥

      Poista
    2. Tää oli tosi hyvä idea kyllä :) Juu aion kyllä sinne mennä vielä lähivuosina ! Kiitos paljon <3

      Poista
  2. 1. Kirjoitan nimimerkillä Lethallan, tästä maailmasta myös löytyy yksi henkilö joka oikeasti käyttää tätä nimenäni.
    2. Täytän muutaman viikon kuluttua 19.
    3. Asun Keski-Uusimaalla, mutta en koe kuuluvani tähän kaupunkiin.
    4. Opiskelen lukiossa Helsingissä...onko Facebookissa oikeasti sellainen kohta täytettävä statukseen kuin "it's complicated" vai onko sen vain kaupunkilegenda?
    5. Tällä hetkellä kuuluu melkein hyvää. Se on paljon se.
    6. Minulle tärkeitä asioita ovat kirjat, videopelit ja oma päänsisäinen maailmani ja ennen kaikkea sen henkilöt. En voisi elää ilman heitä.
    7. Blogisi jaksaa valaa uskoa, että jonakin päivänä ihmiset voivat tulla onnellisiksi. Ei kannata luovuttaa.
    8. Minulla on ollut monta vuotta tavoitteena kirjoittaa kirja, mutta tällä hetkellä minulla ei ole voimia kirjoittaa sellaista. Ehkä jonakin päivänä. Muuten minulla on yksi ihmeellinen unelma, joka ei koskaan tule toteutumaan. Fysiikan lait ovat vastassa.
    9. Minulla on vakaumus, uskon Jumalaan. Sen lisäksi uskon niihin henkilöihin jotka vain minä näen.
    10. Olen huono kuuntelemaan musiikkia. Lähinnä kuuntelen äänikirjoja ja videopelejen ja elokuvien soundtrackejä. Tykkään myös sellosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, kyllä mun mielestä Facebookissa on ainakin ollut sellainen kohta siviilisäätystatuksessa "vaikea selittää". Kannattaa tarkistaa :)
      Toivottavasti saat voimaa kirjoittaa kirjan. Sinulla on varmasti lahjoja ja kaikki edellytykset siihen. :)
      Ihana jos blogini valaa uskoa. Joskus mietin itse, onko blogini liian synkkä/pessimistinen, mutta hyvä jos niin ei ole. :D
      Elokuvien soundtrackit on ihania, ja samoin sello :) Paljon voimia sulle ♥

      Poista
  3. 1. Piia, netissä jokapaikassa myy94
    2. 20, maaliskuussa 21
    3. Helsinki
    4. Töitä on vielä kuukausi jäljellä, sitten pitäisi jotain keksiä, asun kolmisin avopuolison ja tänään kotiutuneen koiran kanssan :3
    5. Kuuluu hyvää, työt vähän stressaa, ei huvittaisi palata lomalta takas töihin
    6. Avo, Perla (koira), perhe ja ystävät
    7. Syksyn aikana taisin liittyä lukemaan
    8. Ei ole unelmia
    9. Pienenä kasvatettiin kristinuskoon, mutta enään en ole niin varma asiasta
    10. Koneella ollessa soi Radio Suomipop, suomalaista melkein kaikki käy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, paljon onnea uudesta perheenjäsenestä! ♥ Kaunis nimi koiralla :)
      Muakin vähän stressaa arkeen palaaminen, mutta onneksi tätä lomaa on vielä hieman jäljellä :)
      Toivottavasti keksit jotain, mitä teet töiden jälkeen, älä ota stressiä siitä kuitenkaan. Seuraa sun sydäntä, se kyllä kertoo, mitä sun pitää tehdä ♥

      Poista
  4. 1. Laura 2. Kuustoista vuotta. 3. Etelä -Pohjanmaa. 4. Opiskelen ekaa vuotta lähihoitajaksi. Tällä hetkellä oon joululomalla.
    5. Hyvää kuuluu, ihana uus vuos takana ja muutenkin elämä hymyilee. 6. Perhe, ystävät, valokuvaus, bloggaaminen, koira, kani, aitous ja muista huolehtiminen on tärkeää mulle. 7. Oon lukenut sun blogia jo silloin kun olit raskauden alussa. Tykkään siitä kun sun blogi on erilainen (hyvällä tavalla) muihin blogeihin verrattuna ja kirjoitat niin ihanasti. 8. Mulla on paljon unelmia, suurin niistä on se että voisin joskus olla äiti. Mun mielestä vapaaehtoistyö on tärkeetä ja haluaisin vanhempana tehä hyväntekeväisyyttä ihmisten ja eläinten paris.
    Kiitos ihanasta blogista ja hyvää uutta vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Laura! ♥
      Ihana kuulla, että sulla menee hyvin. :) Mukavaa, että pidät blogini erilaisuudesta.
      Opiskelet tosi tärkeää alaa, arvostan kyllä paljon :)
      Sulla on kauniita unelmia. Äitiys on maailman paras asia, varmasti susta tulee vielä jonain päivänä hyvä ja huolehtiva äiti. :) Muakin kiinnostaa vapaaehtoistyö, mutta ei ehkä tässä elämäntilanteessa vielä.
      Hyvää uutta vuotta sulle! ♥

      Poista
  5. 1. Olen Lou.
    2. 34 v.
    3. Asun Joensuussa.
    4. Olen kuntoutustuella, työkokeilu alkamassa helmikuun alussa, olen opettaja, kirjoitan väitöskirjaa, asun yksin.
    5. Olen hyvin mietteliäs ja pohdin menneisyyttäni ja sen vaikutusta nykyisyyteen. Olen usein ahdistunut, mutta pyrin ajattelemaan positiivisesti.
    6. Minulle tärkeää on ottaa toiset ihmiset huomioon.
    7. En ihan tarkkaan muista, milloin löysin blogisi. Siitä on varmasti ainakin vuosi aikaa. Vaikutuksen on tehnyt kaunis kielesi ja sitä kautta kuvastunut mielikuva sinusta.
    8. Unelmani on toipua syömishäiriöstä ja saada perhe.
    9. Olen saanut kristillisen kasvatuksen. Koko elämäni olen etsinyt oikeaa tapaa ilmentää uskoani ja hengellisyyttäni, mutta en ole varma, mitä se on.
    10. Kuuntelen monenlaista musiikkia. Klassisesta suomipoppiin ja kansainväliseen nykymusiikkiin (esim. ranskalainen musiikki 1920-luvulta nykypäivään kiehtoo minua).

    Pidän todella kirjoituksistasi. Illmaiset itseäsi kauniisti. Toivon sinulle ja perheellesi voimia, iloa ja terveyttä alkavalle uudelle vuodelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Lou! :)
      Oho, wau, kirjoitat väitöskirjaa. Voimia siihen!
      Sä tuut vielä toipumaan syömishäiriöstä. Aika usein sitä tarvitsee sellaisen herätyksen elämään, ennen kuin on valmis luopumaan siitä. Mä ainakin uskon, että sä tuut vielä saamaan ihanan miehen, joka voi ehkä auttaa sua nousemaan sieltä syvänteestä. Ja sitä kautta myös perheen. :)
      Mä suosittelen Jeesusta. Mutta se on sun oma valinta tietysti.
      Kiitos piristävistä sanoistasi ja paljon voimia sairauden voittamiseen ja tulevaan työhön! ♥

      Poista
  6. 1. Olen Elina, 2. muutaman kuukauden päästä 21.
    3. Tällä hetkellä opinnot sitovat minut Kuopioon.
    4. Opiskelen farmaseutiksi ja olen seurustellut muutaman kuukauden.
    5. Tällä hetkellä minulle kuuluu ihan hyvää. Vastaus kuitenkin on hyvin päivästä, tilanteesta ja kysyjästä riippuvainen. "Ihan hyvää" on sellainen turvallinen vastaus - varmasti aavistat tai tiedät, mitä tarkoitan.
    6. Läheiset ihmiset on ihan ykkönen. Muita tärkeitä asioita on kirjoittaminen, koti, musiikki, valokuvaus, luonto. Ja moottoripyörät, voisipa joskus hankkia oman.
    7. Aloitin bloggaamisen 2010 keväällä ja tämä on ensimmäisiä blogeja, joita olen alkanut seuraamaan, mutta tarkempaa ajankohtaa en muita. Useamman vuoden kuitenkin, mahdollisesti aivan alusta asti. Jokin sinun tavassa kirjoittaa teki kerrasta vaikutuksen ja sai palaamaan tänne uudelleen ja uudelleen, sen ohella, että aiheet laidasta laitaan kiinnostivat.
    8. Unelmoin siitä, että saisin terveyteni paremmalle tolalle - niin fyysisen kuin psyykkisen. Jatkuva, raastava epävarmuus huomisesta kuluttaa käsittämättömän paljon energiaa. Kenties se ei koskaan jätä rauhaan, mutta nyt se ei edes astu taka-alalle.
    9. Kenties parhaiten kuvaa käsite "arkikristitty". Käyn satunnaisesti kirkossa ja olen kummi. Suojelusenkeleihin uskon vahvasti, on useampiakin tilanteita, jossa olen pyytänyt enkeliä rinnalleni, seurakseni. En ole nähnyt koskaan mitään hahmoa, vaan läsnäolo on tuntut tai näkynyt muulla tavoin.
    10. Pääasiassa kaikkea raskaampaa, suomirockista death metalliin. Toisaalta, Juha Tapio on aivan uskomattoman upea artisti. Räppiä ja hiphoppia en voi sietää, melkein kaikki muu menee, ainakin jossain määrin. Yksittäisinä, äärimmäisen tärkeinä kappaleina voisi mainita Apulannan Kirouksen, Juha Tapion Meillä on aikaa, Porcupine Treen Arriving somewhere but not here ja CMX:n Olet tässä.

    Kiitos tästä kauniista blogista, kaikista sanoista täällä ja oikein hyvää uutta vuotta ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Elina! ♥
      Farmasemia (onko se oikea nimi) on varmaan tosi mielenkiintoista. Muakin on joskus kiinnostanut se ala, mutta kemiapää on täysnolla.
      Sulla on paljon samoja tärkeitä asioita, mitä mullakin. Tosin moottoripyöristä en niinkään ymmärrä :)
      Voi, kurja kuulla, että sun terveys ei oo kunnossa :/ Toivottavasti saisit apua lääkäristä. Yksityiseltä saa ainakin. Se vie aivan valtavasti voimia, jos ei ole terveys kunnossa.
      Tosi upeeta, että sulla on kokemuksia suojelusenkeleistä. Herra pitää susta huolen. ♥
      Ootpas seurannut mun blogia pitkään. :) Mä muistan kyllä, kun oot kommentoinu jo vuosia sitten.
      Juha Tapio on tosi upea artisti. Samoin Porcupine Tree, toi biisi on myös mulle hyvin tärkeä. Sulla on hyvä musamaku :)
      Kiitos paljon vastauksistasi, kehuista ja toiveikaista uutta vuotta♥

      Poista
  7. Saana 21v Oulusta, äitiyslomalla.
    Hyvää kuuluu, laskettu aika lähenee päivä päivältä.. Supistelee päivittäin säännöllisestikin mut ei ne saa mitään aikaan, väkisinkin alkaa turhautumaan.

    Läheiset ihmiset on kaikki kaikessa, mies ja tuleva vauva. Mulle tärkeää on myös koti ja ilmapiiri missä viihtyy.
    Oon lukenu sun blogia aika vähän aikaa, en edes muista miten päädyin tänne, mutta oon iloinen et löysin tän, oot ihan huippu! <3
    Unelmoin omakotitalosta, koirasta ja siitä että mulla ja mun perheellä ja läheisillä ois hyvä olla ja kaikki hyvin. Haluaisin myös käydä ulkomailla auringon alla..

    Olen lestadiolainen :) sen kummemmin selittämättä.

    Kuuntelen klassista musiikkia, mutta myöskin mitä sattuu radiossa soimaan milloinkin.


    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kohta se vauva tosiaan syntyy! ♥ Paljon voimia viimeisiin viikkoihin. Kaikki menee varmasti hyvin, Jumala pitää teistä huolen.
      Voi, kiitos kauheasti kehuista :) ♥
      Koti on tosi tärkeä asia mullekkin nykyään. Se korostuu vielä sitten, kun varsinainen vauva-arki alkaa :)
      Ilmoithathan sitten, kun pieni on syntynyt ♥ Kaikkea hyvää teidän perheelle!

      Poista
  8. 1. Nona
    2. 22
    3. Uusimaa
    4. Tällähetkellä olen saikulla mutta kohta taas töissä. Ammatilta lähihoitaja. Sinkku
    5. "Ihan hyää" Masennus ja syömihäiriö+ muu tapahtuma vie voimia.
    6. Perhe, ystävät, oma aika..työ
    7. En muista milloin aloin lukemaa, Kirjotus tavassa on jotakin koukuttavaa.
    8. On, mutta en usko, että ne koskaan toteutuu
    9. En osaa sanoa. En usko jomalaan enkä ole ateisti. Johonkin aloin uskomaan kun kuolema oli pienestö kiinni.
    10. Kaikenlaista hevistä poppiin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Nona ♥
      Paljon voimia parantumiseen! Masennus ja syömishäiriö on kamala yhdistelmä, mutta mä uskon, että sä pääset vielä kaikesta yli. Tärkeintä on korjata aliravitsemustila (voi olla myös normaalipainossa) niin sitä kautta paranee mielikin ja vääristynyt ajatusmaailma väistyy elämästä. Vaikka ajatus biologisesta normaalipainosta kuulostaa susta varmasti vaikealta, se on ainut tie toipumiseen. Sä pystyt siihen! ♥ Ihanaa, jos tykkäät mun kirjoitustyylistä :)
      Ihanaa uutta vuotta sulle! ♥

      Poista
  9. 1. Olen Neea
    2. 18 vuotta
    3. Uusimaa
    4. Abi ja sinkku
    5. Hyvää kuuluu, tulevaisuus ahdistaa
    6. Musiikki, ihmiset ja ruoka <3
    7. Tuntuu että ainakin vuoden oisin lukenut, ehkä pitempäänkin. Kauniit kielikuvat viehättivät, lisäksi blogisi kautta (ainakin mulle) välittyy susta jotenkin ihanan mysteerinen kuva :)
    8. Unelmoin koko ajan tulevasta, unelmoin matkustamisesta, jännittävästä ja onnellisesta elämästä.
    9. En ole koskaan kuulunut mihinkään kirkkoon yms enkä uskonut mihinkään jumalaan, mutta en sulje korkeampien voimien olemassaolon mahdollisuutta pois, taidan siis olla agnostikko.
    10. Pääasiassa taidan kuunnella metallia, mutta kuuntelen myös esimerkiksi jazzia, reggaeta ja punkkia. Kuuntelen myös paljon Bachia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Neea! ♥
      Tsemppiä kirjoituksiin! Älä ahdistu tulevasta (oon varmaankin paras puhumaan, kun ite stressaan aina tulevaa :D). Aika näyttää, mikä sun paikkasi tulee olemaan tässä elämässä. Sä voit yrittää ajatella tämän vuoden myös mahdollisuuksien vuotena, kun kaikki ovet ovat vielä auki ja aina voi pitää välivuoden/vuosia.
      Mukava kuulla, että pidät mun kirjoitustyylistä :) Mutta heh, en mä sen mysteerisempi ole kuin muutkaan. ;)
      Bach on hyvä säveltäjä :)
      Hyvää uutta vuotta sulle! ♥

      Poista
  10. 1. Roosa
    2. 13 vuotta
    3. Etelä-Pohjanmaa
    4. Käyn seiskaluokkaa pienessä yläasteessa
    5. Tällä hetkellä ihan hyvää
    6. Perhe, ystävät, kuvaaminen, kirjoittaminen, toisten auttaminen ja positiivisuus ainaki on tärkeitä.
    7. On löytäny tän sun blogin ehkä noin vuosi sitten, mutta oon kuitenki lukenu kaikki sun postaukset. Tykkään sun kirjotustyylistä, ja siitä että osaat kirjottaa vaikeistakin asioista niin kauniisti ja koskettavasti. Ja tää sun blogi on myös siitä kiva että tää eroaa muista esim. kirjottamistyylin takia
    8. On, haluaisin elää onnellisen elämän, suurin haave on kuitenkin olla äiti. Suuri unelma on myös päästä auttamaan kehitysmaiden lapsia.
    10. Klassista.
    Kiitos upeista teksteistä ja ihanaa alkavaa vuotta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Roosa! ♥
      Sulla on samankaltaisia tärkeitä asioita kuin mullakin. Valokuvaus on ihanan luovaa puuhaa :)
      Sulla on mahtavia unelmia. Äitiys on ainakin mulle ollut paras asia elämässä. Sun unelmat varmasti toteutuvat :) Sulla on suuri sydän, kun unelmoit kehitysmaiden lasten auttamisesta. ♥
      Kiitos kun olet mun lukijani ja upeaa uutta vuotta sulle !♥ :)

      Poista
  11. 1. Petra
    2. 25v.
    3. Kanta-Häme
    4. Opiskelen korkeakoulussa. Olen naimisissa ensimmäisen poikaystäväni kanssa (yhdessä oltu 10v. ) ja meillä on yksi lapsi.
    5. Elämä on heitellyt ja viimeiset vuodet ovat olleet raskaita. Jokainen päivä on arvoituksellinen, joko hyvässä tai pahassa.
    6. Tärkeää minulle on elämä. Arvostan sitä, että elän ja saan jakaa elämäni perheeni kanssa. Rakastan lukemista ja musiikkia ja piirtämitä.
    7. En yhtään muista koska löysin blogisi.. hieman ennen kuin sait tietää raskaudestasi, kai. Ihastuin blogisi aitoiuteen jotai ei runollisuutesi onneksi piilota vaan korostaa, se on harvinaista. Minua kiinnostaa lukea arkielämsätänne ja myös henkilökohtaisista ajatuksistasi.
    8. On minulla unelmia.. Tahtoisin esim. jonain päivänä todeta olevani kokonaisuudessaan onnellinen.
    9. Olen uskovainen. En ole käynyt seurakunnassa vuosiin, mutta usko on osa elämääni ja arkeani joka päivä.
    10. Kuuntelen monenlaista musiikkia, aina fiiliksen mukaan. Muutamia kestosuosikkejani on: The Pierces, 16 Horsepower, Robbie Robertson, Clannad. Dope ja uudempi kokoelmaani löytänyt Infected Mushrooms.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Petra! ♥
      Ihana kuulla, että sulla on jo perhe ja oot ensimmäisen poikaystäväsi kanssa naimisissa. Haaveilen itekkin häistä.
      Ikävä kuulla, että viime vuotesi ovat olleet raskaita. Valo tavoittaa vielä sinunkin elämäsi, varmasti.
      Kiitos ihanista kehuistasi! :) Mä muistan sun kommentoineen ainakin silloin, kun ilmoitin blogissani olevani raskaana. Musta on aina kiva kuulla, millaiset jutut lukijoita kiinnostaa, joten kiitos kun kerroit niistä. :)
      Se on kyllä mysteeri, voiko koskaan olla täysin onnellinen. Mutta ainakin puoliksi. Jumalan valtakunnassa on täydellinen riemu ja onni, niin mä uskon.
      Sulla on aika sama kuin mulla, että olet uskovainen, mutta et käy seurakunnassa.
      Mä en tiedä, missä pimennossa oon elänyt, mutta mikään noista bändeistä ei sano mulle mitään. :D paitsi ensimmäisen ja viimeisen nimen olen joskus kuullut.
      Kiitos vastauksistasi, oot ihana! ♥

      Poista
  12. 1. Janina, pyörin netissä nimellä pieni tulitikkutyttö useamman vuoden, mutta siitä oli negatiivisia muistoja niin paljon että jokunen aika sitten vaihdoin sen.

    2. Juuri 20v. täyttänyt

    3. Helsinki

    4. Millainen on elämäntilanteesi
    Aloitan ensi viikolla uudessa koulussa, jännittää ja olen hirmu innoissani! Seurustelen toista vuotta ja asutaan yhdessä. Kirjoitin blogia aktiivisesti vuodesta 2009 (ja sitä ennenkin satunnaisesti), anoreksiaan sairastumisesta ja masennuksesta ja siitä kaikesta, mutta viime vuoden lopulta muutin sen yksityiseksi, kun rupesin enemmän miettimään, että kuka tahansa voi lukea ja tunnistaa mut sieltä liian helposti.

    5. Mitä sinulle kuuluu?
    Tosi vaihtelevaa, haluaisin laihtua viisi kiloa ja toisaalta haluaisin päästä tästä kaikesta paskasta eroon, mutten osaa.

    6. Kerro asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä
    Lukeminen, valokuvaaminen, perhe, poikaystävä ja ne muutamat ystävät.

    7. Kauanko olet lukenut blogiani/mikä kiinnostaa eniten blogissani
    Pakko sanoa, etten kyllä yhtään muista, kauan ! Aika alusta, muistelisin.
    Osaat kirjoittaa kauniisti, ja pidän myös "arkisista" teksteistäsi, jossa kerrot esim. teidän päivästä. Tähtisilmä. Toipumisesi.

    8. Onko sinulla unelmia?
    Matkustaa paljon ja saada lapsia, valmistua kätilöksi ja auttaa ihmisiä, tehdä jonkin aikaa töitä kehitysmaassa.
    Ehkä joskus parantua, en tiedä.

    9. Millainen elämänkatsomus sinulla on
    Uskon, että on jotain suurempia voimia, mutta onko se vain yksi Jumala vai mitä, en tiedä. Toivon että kuoltuamme emme vain katoaisi lopullisesti.

    10. Millaista musiikkia kuuntelet?
    Lähinnä rock-painotteista, mutta sekaan mahtuu aika paljon kaikkea:)

    Ihanaa alkanutta vuotta teidän pienelle perheelle, ja kiitos teksteistäsi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Janina! ♥
      Mä muistan sun edellisen blogin, tykkäsin hirveesti lukea sitä! Multa meni vähän ohi toi sun uusi blogi. Haluisitko lähettää mulle kutsun salattuun blogiin? :) mustelmiapuuterinalla@gmail.com
      Wau, tsemppiä uuteen kouluun! :) Kaikki menee varmasti hyvin.
      Mulla on sama, että haluaisin laihtua, mutten uskalla, kun pelkään sen menevän yli.
      Musta on ihanaa, että oot löytänyt upean miehen elämääsi. Hän on varmasti auttanut sua paljon paranemisprosessissasi.
      Kiitos ihanista sanoistasi :)
      Sulla on kauniita unelmia. Kätilön työ on varmasti aivan mahtava työ, se on ilmeisesti tämä ala, jota lähdet nyt opiskelemaan? :)
      Sä tuut vielä parantumaan syömishäiriöstä, oon varma siitä! Ja saamaan lapsia. :)
      Ihanaa uutta vuotta sulle! ♥

      Poista
    2. Ihanaa kun vastailit kaikille !
      Laitoin sulle kutsun, ja olen hämilläni että sinä, niin taitava kirjoittaja, olet siitä tykännyt :)

      Kätilöksi opiskelun tosiaan keskiviikkona aloitin. Kiitos että uskot noin ♥

      Poista
    3. no höps, en mä nyt sen taitavampi ole kuin sinäkään :) mä tykkään sun blogista hirveesti, se on niin aito. ♥

      varmasti tosi antoisaa toi kätilöksi opiskelu. voimia siihen! ♥

      Poista
  13. 1. sanna, netissä liikun monilla eri nimimerkeillä
    2. kohta täytän 22v vaikka en tunnekkaan itseäni vielä niin "vanhaksi" :D
    3. tampere, täällä oon asunut jo 14 vuotta ja todennäköisesti en täältä kovin kauas ole lähdössä ainakaan lähitulevaisuudessa
    4. opiskelen, mutta olen tämän kevään tauolla opinnoista olosuhteiden pakosta (haluamani suuntaus alkaa vasta syksyllä) enkä tiedä oikein, mitä tämä kevät tuo tullessaan, toivottavasti ainakin saisin jotain töitä... seurustelen, mutta en ole aina oikein varma onko tämä suhde kuitenkaan sitä mitä haluan :(
    5. toisinaan kuuluu hyvää ja toisinaan ei niinkään, talvi on aina sellaista vähän hankalampaa aikaa... :)
    6. perhe, ystävät, muisteleminen ja haaveileminen, luonto, kaikki kauniit asiat, musiikki, ruoka, ruuanlaitto ja leipominen ja muut harrastukset
    7. en muista enää, milloin aloin lukemaan blogiasi. tykkäsin tavastasi kirjoittaa, osaat sanoa asiat niin jotenkin runollisesti :)
    8. on. ja ne vaihtelee melko paljon mielialojen mukaan, mutta keskeisimpänä on kuitenkin saada elää tavallista onnellista elämää, pitää perhe ja kaverit lähellä ja saada myös uusia ystäviä, ottaa vihdoinkin koira, olla terve ja hyvinvoiva, olla parisuhteessa jossa voin olla täysillä onnellinen, saada lapsia... ja kokea kaikkea hienoa, matkustella yms. löytää jotain uutta merkitystä elämääni, auttaa ehkä muita ihmisiä jollain tavoin...
    9. elämänkatsomukseni on itsellenikin vähän epäselvä. kuulun kyllä edelleen kirkkoon, ja kristityksi minut on lapsena kasvatettu, mutta nykyään oma käsitykseni asioista on aivan erilainen kuin kirkon. ehkä olen jotakin uskovaisen ja ateistin välimaastossa, ehkä vielä vähän etsimässä omaa totuuttani. uskon kohtaloon ja siihen että ihmisillä on sielu jonka elämä jatkuu kuoleman jälkeen, ei ehkä taivaassa, mutta jossain jollakin tavalla.
    10. kuuntelen musiikkia ihan laidasta laitaan. nyt talvella olen kuunnellut vähän raskaampaa musiikkia, mutta oikeastaan mihin tahansa genreen kuuluva biisi voi iskeä, en ole nirso musiikin suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sanna! ♥
      Mä tykkään Tampereesta kovasti, ainakin sen perusteella, mitä oon käynyt siellä :)
      Toivottavasti saisit jotain töitä täksi kevääksi. Mutta vaikket saisikaan, niin syksyyn ei ole pitkä aika. Aika varmasti näyttää myös sen, onko suhteesi se, mitä haluat. Mutta toisaalta jos koko ajan tuntuu siltä, ettei ole oikea ihminen vierellä, niin ehkä sitten kannattaa lähteä. Mullakin on ollut useasti niin, etten ole tiennyt, onko kyseinen ihminen oikea (siis aikaisemmissa suhteissa). Sitten kun se oikea tuli vastaan, tiesin heti, että tässä se on.
      Sulla on ihanan samoja asioita kuin mulla, mitä pidät tärkeänä :) ja unelmia. Sun elämä on vielä täysin aukinainen, kaikki on mahdollista ja unelmasi varmasti toteutuvat ajan myötä. :) Elämäsi tarkoituskin tulee vielä selväksi. ♥
      Paljon voimia sulle tähän talveen ja kiitos pitkästä vastauksestasi! ♥

      Poista
  14. Vähän ihana tällänen kysely :)
    1. Etunimesi tai nimimerkkisi - Henriikka olen siis nimeltäni
    2. Ikäsi - Täytän 30 kesällä...
    3. Asuinpaikkasi tai voit kirjoittaa esim. Uusimaa - Joensuun suunta
    4. Millainen on elämäntilanteesi (opiskeletko/oletko töissä tms, saa myös kertoa seurusteleeko) - Kotiäiti ja työtön merkonomi, asustelen tyttären ja tämän isän kanssa.
    5. Mitä sinulle kuuluu? - Nyt ihan hyvää, pienenpienellä innolla uutta vuotta alottelemassa.. Liikaa ei uskalla intoilla..
    6. Kerro asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä - Lapseni, terveys, hyvinvointi, läheiset, muistot..
    7. Kauanko olet lukenut blogiani/mikä kiinnostaa eniten blogissani - Hmm, varmaan reilun vuoden, en aivan tarkalleen muista kauanko.. Kokonaisuus kiinnostaa.
    8. Onko sinulla unelmia? - Onhan niitä.. Uusi koti ja uudet maisemat on haaveissa..
    9. Millainen elämänkatsomus sinulla on (oletko ateisti/uskovainen tms)? - En kuulu kirkkoon, mutta uskon jumalaan ja arvostan kirkon asioita.
    10. Millaista musiikkia kuuntelet? - Kuuntelen trancea, elektroa, hiphoppia enimmäkseen, mutta myös rock ja pop menee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Henriikka! ♥
      Mukava kuulla, että kysely miellytti. Mä pelkäsin, että mitä jos tämä on lukijoille pakkopullaa :D
      Joensuu on vaikuttanut ihanalta kaupungilta, muutamia kertoja olen siellä käynyt. Mutta ymmärrän kyllä, että haluat maisemanvaihdosta :) Toivottavasti löydätte joskus uuden ihanan paikan, jossa elää.
      Ihana kuulla, että sulla on jo pieni perhe. Ja että uskot Jumalaan ja arvostat uskon asioita. :)
      Ihanaa alkanutta vuotta sulle! ♥

      Poista
  15. 1. Olen täällä virtuaalimaailmassa astral tai astralitic, todellisessa maailmassa ihan perus suomalaisen nimen omistava nuori nainen.
    2. Iältäni olen 20- vuotias.
    3. Asun tällä hetkellä Savonlinnassa opintojen takia.
    4. Opiskelen siis yliopistossa ja seurustelen ikäiseni pojan kanssa. Rakkainpani tosin muutti nyt armeijan jälkeen takaisin Helsinkiin omien opintojensa perässä, joten etäsuhteessa elelen.
    5. Minulle kuuluu ihan hyvää, toki ikävöin kovasti jo nyt ja pelkään miten jaksan etäsuhteessa, mutta muutoin olen kyllä ihan onnellinen, kai.
    6. Minulle tärkeitä asioita ovat perhe, rakkaus ja ystävät. Ne tuovat onnellisuutta ja turvaa elämään.
    7. Olen lukenut blogiasi jo kauan, aloitin paljon ennen raskauttasi lukemaan. On ollut ihanaa seurata uutta elämänvaihettasi ja lukea kauniisti muotoiltuja ajatuksiasi.
    8. Unelmani on punainen mökki ja perunamaa, työ mukavassa koulussa ja oma pieni perhe Pojan kanssa.
    9. Olen pyörinyt hieman nuorempana enemmänkin seurakunnan mukana mm. bänditoiminnan kautta ja isosena, mutta viime vuosina oma uskoni on tullut vieläkin enemmän omaksi asiakseni enkä koe, että tarvisin nuorteniltoja tai muuta vastaavaa sitä tukemaan. Kirkko on paikka, jossa voi hiljentyä (hmm sekavaa tekstiä).
    10. Kuuntelen melko raskasta musiikkia, mutta toisinaan myös klassista ja erityisesti oopperaa. Rap on oikeastaan ainoa genre mitä en voi sietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi astral! ♥
      Voimia paljon kaukosuhteeseen! Onneksi Savonlinna ja Helsinki ovat kuitenkin "suht" lähellä toisiaan, ei missään Lapissa. Ikävä on varmasti kova. Se voi vahvistaa myös suhdetta, jos rakkaus on vahva.♥
      Kiitos kauniista sanoistasi. :) Mä muistan myös, että oot lukenu pitkään blogiani.
      Ihania unelmia sulla, kaikki varmasti toteutuvat. :)
      Mäkään en siedä rap-musaa :D Ooppera on hienoa, oon käynyt aika paljon oopperassa. (:
      Kiitos vastauksistasi ja voimia uuteen vuoteen ♥

      Poista
  16. 1. Etunimesi tai nimimerkkisi
    -Noora :)

    2. Ikäsi
    - 21-wee, eli just sopivasti ;)

    3. Asuinpaikkasi tai voit kirjoittaa esim.
    -Joensuu, se tulee blogistakin ilmi.

    4. Millainen on elämäntilanteesi
    - Opiskelen metsätaloutta, oon 1-vuotiaan tytön äiti ja oon kihloissa.

    5. Mitä sinulle kuuluu?
    - Hyvää, kohta arkeen paluu..

    6. Kerro asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä
    - Kirjat, ristikot, kahvi, rakkaat, koirat, liikunta, ulkoilu, retkeily.

    7. Kauanko olet lukenut blogiani/mikä kiinnostaa eniten blogissani
    -Hmm no olit vielä aika alussa raskaana kun aloin lukea tätä blogia. Sen tarkemmin en muista.

    8. Onko sinulla unelmia?
    - Lisää lapsia. Asua joskus ulkomailla. Muuttaa Lappiin isona. Oma hevonen maatilalla.

    9. Millainen elämänkatsomus sinulla on - Uskon Jumalaan, mutta en mitenkään järin "näkyvästi".

    10. Millaista musiikkia kuuntelet?
    - Semmoista raskaampaa melankolista tai folkkia tai semmoista missä on vaikutteita joistain kansanlauluista.. oikeastaan tosi monenlaista. Ainakin pitää olla hyvät sanat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Noora! ♥
      Mä tiesinkin jo paljon susta, olisin voinut täyttää osan vastauksista :D
      Voi, munkin salainen haave on muuttaa Lappiin. Mutta mies ei ole lainkaan kiinnostunut. Samoin lisää lapsia olis ihana saada (mun mieli on vähän muuttunut), mutta en oikein terveyden kannata uskalla. Mutta ei sitä koskaan tiedä. Toivottavasti sun miehesi pian heltyisi uudelle perheenjäsenelle :)
      Ihanaa uutta vuotta teidän perheelle! ♥

      Poista
    2. Ps. Mä ihailen, kun oot niin ahkera ja jaksat ulkoilla ja retkeillä niin paljon :)

      Poista
    3. Miten kivaa että vastasit :) Mua hymyilytti... :) Tekis niin mieli tavata sut jonain päivänä. En vaan tiedä miten se ois mahdollista kun bloggaat anona :D

      Poista
    4. Oli tosi kiva vastailla :)
      Mustaki olis kiva tavata sut! Mä asun vaan täällä etelässä, niin 500km on välimatkaa. Jos joskus tuut pk-seudulle, niin kerro <3

      Poista
  17. 1. Etunimesi tai nimimerkkisi
    Mirka
    2. Ikäsi
    19
    3. Asuinpaikkasi
    Pori
    4. Millainen on elämäntilanteesi
    Opiskelen ammattikoulussa ensimmäistä vuotta ja seurustelen
    5. Mitä sinulle kuuluu?
    Todella hyvää tällä hetkellä.
    6. Kerro asioista, jotka ovat sinulle tärkeitä
    Ystävät, perhe, poikaystävä, kissa, oma rauha, kirjat, kirjeet, liikunta, terveys.
    7. Kauanko olet lukenut blogiani/mikä kiinnostaa eniten blogissani
    Olen lukenut blogiasi tosi kauan. Tykkään tavasta jolla kirjoitat, osaat kirjoittaa asioista kauniisti :)
    8. Onko sinulla unelmia?
    Haluaisin saada käytyä koulun loppuun, koiran lähitulevaisuudessa, haluan matkustella ja lapsia sitten joskus.
    9. Millainen elämänkatsomus sinulla on (oletko ateisti/uskovainen tms)?
    Olen ateisti
    10. Millaista musiikkia kuuntelet?
    Enimmäkseen metalli musiikkia, mutta sen lisäksi kaikenlaista muutakin silloin tällöin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mirka! ♥
      Ihana kuulla, että sulle kuuluu tosi hyvää :) Elämäntilanteesi kuulostaa hyvältä (:
      Voi, sulla on oma kissa. Kissat on ihanimpia olentoja tässä maailmassa, toki myös koirat.
      Kiitos kehuistasi, ne piristivät! :) Sulla on kauniita unelmia, ne toteutuvat varmasti jonain päivänä. Ja Pori on ihana kaupunki. :)
      Hyvää alkanutta vuotta sulle! ♥

      Poista
  18. 1. mulla on vanha ja ruma nimi.
    2. olen parikymppinen.
    3. etelä-suomi.
    4. olen ollut pitkään sairaslomalla ja se jatkuu hamaan tulevaisuuteen.
    5. hmm, tällä hetkellä ehkä vähän helpompaa, pieniä myrskytuulia toisinaan.
    6. lemmikki. tekstiviestit.
    7. todella kauan. silloin kun olit todella sairas ja jännitit ylioppilaskirjoituksia ja soittokokeita ja ennen kuin olit tavannut miehesi. en sitten tiedä montako vuotta se tekee.
    8. ei ole, en olekaan ennen huomannut.
    9. ateistiksi itseni olen aina kokenut.
    10. pääasiassa raskasta ja klassista ja etenkin niiden yhdistelmiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anonyymi! ♥
      Olen varma, että omissa korvissani sun nimi kuulostaisi kauniilta.
      Toivottavasti saisit elämääsi valoa. Jonain päivänä. Onneksi sulla menee nyt vähän paremmin. Joskus voi tulla pelastava taitekohta elämään.
      Tekstarit on ihania :)
      Oho, oletpa lukenut blogiani kauan. Se on sitten ollut varmaan vuotta 2010.
      Voimia sinulle tuleviin päiviin ja kiitos, kun olet lukijani! ♥

      Poista
  19. 1. Larissa
    2. 20 vuotta
    3. Tampere(/Lahti)
    4. Opiskelen avoimessa yliopistossa ja etsin (uusia) töitä.
    5. Hyvää, arkistressiä lukuun ottamatta :-)
    6. Läheiset (perhe & ystävät) sekä kiltteys, myötätuntoisuus ja auttavaisuus ihmisten välillä.
    7. Olen lukenut blogiasi vähintään kolme vuotta, jos nyt oikein lasken, välillä eri nimimerkkien suojissa. Blogissasi parasta on rehellisyytesi ja sun novellit ja oikeastaan ihan kaikki kirjoitukset :-)
    8. Haluan olla onnellinen, mitään kauhean konkreettista unelmaa ei oikeastaan ole.
    9. Uskon 'jonkin suuremman voiman' olemassaoloon.
    10. Laidasta laitaan kaikenlaista melodista musiikkia.

    PS. hyvää uutta vuotta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Larissa! ♥
      Mukava kuulla, että sulle kuuluu hyvää :) Toivottavasti löydät uuden työpaikan, missä on hyvä olla.
      Huh, ootpa lukenu kauan mun blogia. Kiitos ihanista sanoistasi, sun kommentit on aina niin parhaita! ♥
      Pakko kertoa tässä välissä, että luulin viime vuoteen asti, että Lahti on meren äärellä :D
      Mäkin rakastan melodista musiikkia. :)
      Upeaa uutta vuotta sulle! ♥

      Poista
  20. 1. Karoliina
    2. 17
    3. Pohjois-Pohjanmaa
    4. Käyn lukiota toista vuotta.
    5. Ei hirvittävän hyvää. Pitkäaikaisessa ystävyyssuhteessani on pahoja säröjä, sillä suhteessamme on tapahtunut hirvittävä, perustavanlaatuinen väärinkäsitys. On musertavaa, kun selviää, että on elänyt kaikki vuodet uskossa, joka lopulta osoittautuukin vääräksi. Viime kuukausien aikana ei ole vielä ollut päivää, jolloin en olisi asiaa miettinyt.
    6. Jumala, ystävät, perhe, lemmikit, velvollisuuksien hoitaminen, rakkaus, rohkeus
    7. Viikon. Pohtivat kirjoitukset erityisesti uskostasi.
    8. Olen tällä hetkellä tienhaarassa. Kyselen itseltäni, kuka olen ja mitä haluan. Olenko tehnyt koskaan asioita, koska olen halunnut vai koska olen kokenut velvollisuudeksi tehdä ne asiat (koska on oikein tehdä niin).
    9. Uskon Jumalaan (=Isä, Poika ja Pyhä Henki).
    10. Monenlaista. Minulla on aina tietyt kipaleet, joita kuuntelen tietyn aikaa koko ajan ja sitten ne vaihtuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Karoliina! ♥
      Onpa ikävää kuulla, että sun ystävyyssuhteessa on käynyt noin. Kuulostaa tosi rankalta. Toivottavasti olette pystyneet puhumaan asiasta edes jotenkin. Voimia sulle asian käsittelemiseen! Jumala pitää huolen susta.
      Kiva, että oot löytänyt blogini äskettäin :) Toivottavasti mun teksteistä on iloa sulle.
      Itekin pohdin usein samoja asioita kuin sinä. Paras on tehdä niin kuin sydän sanoo, mutta aina sitä ei osaa kuunnella.
      Paljon jaksamista sulle ja siunausta! ♥

      Poista
  21. 1. Nimeni on vanha englantilainen nimi, en välittäisi kertoa sitä.

    2. 21.

    3. Uusimaa.

    4. Aloitin syksyllä luovan alan opinnot unelmakoulussani ja muutin ensimmäiseen omaan asuntoon. En ole koskaan seurustellut. Teen koulun ohella töitä.

    5. Hyvää! Olen innoissani opinnoistani ja asioista joita saan oppia. Elämäni on muutenkin tasapainoisempaa kuin ennen, muummuassa siksi että olen saanut lopetettua myrkyllisiä ihmissuhteita.

    6. Itsensä kehittäminen, luovuus, kunnianhimo, riippumattomuus, seikkailullisuus ja kokeminen. Ja tietysti sellaiset ihmiset jotka rakastavat sellaisena kuin olet.

    7. Syksystä 2012! Luin myös toista blogiasi, josta pidin yhtä paljon. Kirjoitat aidosti ja koskettavasti, ja kiinnostavasti arkisistakin aiheista. Vaikutat hyväsydämiseltä ihmiseltä. Elät hyvin erilaista elämää kuin minä, ja olet avannut silmiäni monelle asialle. Ironista että sairastuit fyysisesti heti syömishäiriöstä päästyäsi, toivon että löydät apua oireisiisi!

    8. Haaveilen kaukomaista, että menen vaihtoon ja "vahingossa" jään ulkomaille. Haluan nähdä niin paljon sellaista mitä ei pohjolassa ole. Haluan myös oppia kaiken omasta alastani, olen aika urakeskeinen. Haluan luoda kauniita asioita. Olisi myös hienoa rakastua joskus.

    9. Olen joskus uskonut, mutta sairastuin lapsena kroonisesti ja uskoni hiipui oman terveyteni katoamisen myötä. Jos Jumala on olemassa, tuntuu etten ole Hänen valossaan. Kamalaa joutua miettimään näin nuorena, kuinka monta hyvää vuotta on jäljellä. Muutenkin maailman pahuus on nakertanut hengellisyyttäni. Mutta ehkä kerran sammunut liekki voi joskus syttyä uudelleen.

    10. Rakastan musiikkia! Kuuntelen todella laidasta laitaan, rakastan klassista, musikaaleja, elokuvamusiikkia ja vanhoja renkutuksia 80-luvulta.

    Paljon perhosia sinulle ja pojallesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi sinä ihana! ♥

      Mahtavaa kuulla, että oot päässyt unelmiesi kouluun. Onnittelut opiskelupaikasta! :)
      Kiva kuulla, että sulla menee hyvin ja oot päässyt haitallisista ihmissuhteista eroon. Se ei oo mikään helppo juttu. Haaste itse kullekin. Sun elämä kuulostaa juuri sellaiselta, millaisesta itse joskus salaa haaveilen. :)

      Jännää, että oot lukenut myös toista blogiani. Mulla on ollut lisäksi 3 blogia tämän lisäksi, joten en oo varma, mitä niistä oot lukenut. Mutta ihanaa, että oot tykännyt mun teksteistä :)
      Tosi hienoa kuulla, että oon saanut sut ehkä ajattelemaan asioista eri tavalla tai siis, että olet saanut toisenlaista näkökulmaa asioihin :)
      Oon monet kerrat itkeny ja nauranu sille, että sairastuin just synnytyksen jälkeen. Harvinaisen huono tuuri :D

      Mulla on myös samanlaisia unelmia kuin sulla noista kaukomaista. Kannattaa ehdottomasti lähteä joskus, jos siihen on mahdollisuus.

      Onpa ikävä kuulla, että sairastuit lapsena. :( Toivottavasti sun terveys on tällä hetkellä jotenkin kunnossa. Ymmärrän, miksi ajattelet, ettet ole Jumalan valossa. Mutta ei Jeesus ole sua hylännyt. Sitten kun aika on kypsä, Hän varmasti yrittää parantaa haavasi. Tietenkin se vaatii sun sydämen avoimuuden.

      Kiitos paljon vastauksestasi, ihanaa talvea sinulle! ♥

      Poista
  22. 1. Pinja
    2. 18
    3. Joensuu
    4. opiskelen abi-vuotta lukiossa, tosin luvassa on vielä neljäs vuosi ennen ylioppilaslakkia. asun yksin pikku yksiössäni ja minulla on ihana poikaystävä joka tässä juuri nukkuu vieressäni :D
    5. Omia kuumisia on aina vaikea kertoa, ja päädyn usein vain toteamaan yhdellä sanalla: vaihtelevaa. joidenkin asioiden osalta minulla menee paljon paremmin kuin esimerkiksi vuosi sitten. silti minulle voisi kuulua parempaakin, sairastan masennusta, ahdistuneisuushäiriötä ja syömihäiriötä. olen myös ilmeisesti hyvin stressaantunut oireideni perusteella. mutta jaksan silti kahlata eteenpäin ja minulla on ollut viimeaikoina paljon hyviä päiviä ja hetkiä, joista olen kiitollinen.
    6. tärkeää minulle ovat perheeni, poikaystäväni, terapeuttini ja ne vähät ystävät joita minulla on. laatu korvaa määrän? pidän myös tärkeänä maalaamista ja piirtämistä, jotka rauhoittavat minua, sekä musiikkia, joka on pahimmistakin oloista pelastanut takaisin maan pinnalle.
    7. luultavasti noin 2-2,5 vuotta, luin vielä edellistä blogiasikin hyvän aikaa, silloin en vain kommentoinut juuri koskaan. kirjoitat hyvin kauniisti ja liikuttavasti, ja vaikutat herkältä ja ihanalta ihmiseltä. erityisesti kirjoittamasi runot ovat ihailtavan hyviä.
    8. Olen miettinyt tätä pitkään, ja pohtinut, olenko todella kadottanut kaikki unelmani. tuntuu etten osaa enää toivoa tai haaveilla mistään tulevaisuudessa, kun kaikki tuntuu niin epävarmalta. uskallan silti ehkä unelmoida tulevaisuudesta taiteen parissa, ehkä jossain muussa maassa kuin Suomessa..
    9. Miellän itseni agnostikoksi, eli en juurikaan kiellä tai myönnä minkään suuremman voiman olemassaoloa. ajattelen siis ettei siitä voida saada mitään tietoa. minusta kaikki saavat uskoa siihen kuin tahtovat, ja on ihanaa että oma uskonto voi tuoda turvaa ja lohtua vaikeinakin hetkinä. moni on alkanut väittelemään kanssani ja yrittänyt todistaa oman uskomukseni tai uskomattomuuteni vääräksi ja huonoksi, ja se tuntuu pahalta.
    10. Kuuntelen hyvin laajasti musiikkia, black metallista klassiseen, indie popista suomiräppiin ja psykedeelisestä rockista grungeen. vähän mielialan mukaan aina :-)

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.