lauantai 28. helmikuuta 2015

Yksinäisyydestä yksinäisyyteen

Perhekerhon ilma on tiheä, lämmin, lattia tuoksuu kumilta. Ohjaaja rupattelee iloisesti meille, talutan Tähtisilmää kädestä ja ohjaan hänet leikkihuoneeseen.

Olen kerännyt rohkeutta viikkoja, ja nyt vihdoin olemme täällä. Verkostoitumassa, sosialisoitumassa, leikkimässä. Pakenemassa yksinäisyyttä, joka humisee kerrostalon rakenteissa. Istun usein keittiön ikkunalaudan vieressä ja tuijotan kattoharjanteiden päättymättömään kaikkeuteen.

Olen käynyt Tähtisilmän kanssa melkein jokaisessa lähiön puistossa, eikä niissä ole ketään. Istuvatko kaikki kotiäidit lastensa kanssa olohuoneissaan tuijottaen laajakuvanäyttöä vai missä kaikki ovat. Syksyt, talvet, keväät ja kesät ovat samanlaisia. Pihat ovat autioita.

Äidit juttelevat toistensa kanssa, kaikki 30-40-vuotiaita uranaisia, he selvästi tuntevat toisensa. Minä en tunne ketään. Hymyilen ja tervehdin jokaista, mutta en pääse keskusteluihin mukaan.
Korviini kantautuu lauseita korvatulehduksista, lapsen lounasajoista, puheen sorina käy ja katson vain yksin leikkivää lastani. Mietin, huomaavatko äidit nuoren ikäni, ja siksi kukaan ei sano mitään. Olen parvesta karannut muuttolintu, erilainen, ja he aistivat sen.

Ehkä jos osaisin avata suuni, jos olisin rohkeampi. Mutta en ole sellainen. Juttelen ryhmän ainoalle miehelle, ja hänellä on outo katse, ehkä ajattelee minun luulevan häntä yksinhuoltajaisäksi. Että yrittäisin iskeä häntä, karmiva ajatus.

Mutta olen onnellinen nähdessäni Tähtisilmän nauttivan muiden lasten seuraamisesta. Kymmenistä, kirkkaista autoista. Ja vain hänen takiaan aion rohkaistua ja palata taas muutaman viikon päästä uudestaan kohtaamaan pelkoni katseesta katseeseen.

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kun kukaan ei nuku

Vähän aikaa sitten soitti lastentautien lääkäri ja kysyi kuulumisiamme. Olemme olleet syksystä asti seurannassa poliklinikalla Tähtisilmän yöheräilyjen vuoksi. Mitään allergioita tai sairauksia ei ole löytynyt.
Sanoin, että meillä menee paremmin. Ei enää yöllisiä huutosinfonioita moneen kuukauteen ja herätyksiä muutama. Pärjäämme varmasti tästä lähtien omillamme. Ja niin puhelinlinja sulkeutui, klik. 

Ei mennyt kuin muutama yö niin Tähtisilmä huusi taas tunteja yöllä. Mikään ei ole auttanut. Viimeisenä kolmena yönä olen nukkunut 4-5 tuntia ja tuskin ymmärrän maailmasta mitään.
Esimerkkinä viime yönä poika nukahti vasta ennen kahtatoista ja heräsi huutamaan klo 03-06. Siinä välissä ehti tulla nälkäkin kaikille, joten söimme istuuduimme kaikki pöytään klo 05 ja mietimme, että tuskin kenelläkään muulla on näin valvottava lapsi. Ja ylös noustiin klo 10.30, Tähtisilmä pirteänä kuin rämeelle laskeutunut kurki aamulla.
Refluksioireetkin ovat taas pahoina, kun en saa levättyä.

Tarkoitus olisi, että nukkuisin pian muutaman yön toisessa huoneessa (siis "nukkuisin") ja mies hoitaisi yöheräilyt. Epäilys kalvaa kuitenkin, kun edes minä en saa pientä rauhoittumaan yöllä. Yritettävä on silti.

En jaksa kuunnella ihmisten naurua, kun kerron, että taas viime yönä valvottiin.
"Ai, taasko teidän pieni piti äitiä ja isiä valveilla, heh? Olet sä kyllä sellainen yöpöllö."
 En kaipaa vertaistueksi hököttävää naurua. Huumori loppuu siinä kohtaa, kun tajuaa aamupimeässä että pitäisi seuraavana päivänä pyörittää arkea kotoa ja miehen pitäisi jaksaa 10 tuntinen päivä työmatkoineen.Ja kun lopulta pitäisi nukahtaa, yrittää pidätellä kyyneliä, kunnes nukahtaa silmät puristavina epätoivosta.

tiistai 17. helmikuuta 2015

1,5-vuotiaan kuulumisia

persikanpunainen taivaanranta ikkunasta

Siitä on aikaa, kun viimeksi kirjoittelin Tähtisilmän kuulumisia. Käytiin joku aika sitten neuvolassa ja kaikki oli hyvin, kasvu ja kehitys tasaista.

Paino: 9,6 kg
Pituus: 79,5 cm

Syöminen

Ruoka maistuu hyvin paitsi välillä on huonompia kausia.
Aamupalaksi pieni syö puuroa hedelmäpiltillä tai leipää/hedelmää/viiliä. Lounaalla ja päivällisellä samaa ruokaa kuin me, mutta kala ja vehnä aiheuttavat yöhuutoa (mahakipuja), joten niitä ollaan vältetty tai annettu välillä kokeeksi pieniä määriä. Lempiruokia ovat kanaruoat ja spaghetti/jauhelihakastike.
Välipalaa Tähtisilmä syö harvemmin, koska muutoin ei maistu päivällinen. Välipala on ollut banaani, viiliä tai riisikakku voilla. Iltapalalla samaa kuin aamupalalla. Syö mielellään kasviksia ja hedelmiä.

Ruokajuomana poika juo ab-piimää, aterioiden välissä vettä ja muutaman kerran päivässä imetän vielä. Yöimetyksestä en ole päässyt irti (huvittavaa, kun blogiini eksytään usein hakusanalla "miten lopettaa yöimetys", en ole paras mahdollinen esimerkki siitä), mutta imetän yöllä yleensä kerran ja aamulla kerran. Eli yhteensä vuorokaudessa 5-6 kertaa. Imetyksen ajattelin lopettaa pojan ollessa 2-vuotias.

Herkkuja (leivoksia tms) Tähtisilmä saa vain erikoishetkinä, vaikkapa juhlissa. Jos kuitenkin välillä leivon itse tai mies paistaa lettuja, olen antanut myös pojalle. Suklaa, karkit ja limu eivät kuulu vielä hänelle.

Uni

Poika nukahtaa klo 22-22.30 ja herää aamulla klo 09-10 välillä. Öisin herätään 2-3 kertaa. Yöt ovat siis rauhoittuneet, jos verrataan 6-7 kerran heräämisiin. Päiväunia pieni nukkuu yhdet, 1,5h - 2,5h.

Sanavarasto

Päppä (pappa)
Mämmä (mumma/maito)
Tättää (mennään ulos)
Poppää (poppaa, kuumaa)

Omaa kieltä höpöttää jatkuvasti. Osaa matkia autoa, kissaa, koiraa, lehmää, lammasta, hevosta, pöllöä, varista ja poraa.

Luonne

Aurinkoinen ja hymyileväinen poika, ei vierasta uusia ihmisiä. Mutta vieraissa paikoissa ei juurikaan viihdy. Vaatii paljon läheisyyttä ja huomiota.
Tempperamenttiakin löytyy, ja itkupotkuraivareita saadaan välillä.

Kehitys (mitä Tähtisilmä osaa)

- Juosta
- Rakentaa legoista torneja ja koota palapelejä
- Syödä osittain itse lusikalla (autan häntä vielä toisella lusikalla)
- Nyökyttää ja pudistaa päätään
- Hakata pianoa ja laittaa sieltä erilaisia rytmiä, vaihdella tempoa jne
- Viedä roskat roskikseen/vessanpönttöön, laittaa pesukoneeseen pyykkejä, puhdistaa rätillä lattiaa, "tiskata"
- Halata, antaa pusuja, silittää
- Käydä potalla istumassa vaatteet päällä
- Juoda itse nokkamukista
- "Harjata" itse hampaat ja hiuksensa
- Pukea päälleen pipon, hanskat ja kengät
- Sammutella valoja
- Heittää puoli omaisuutta vessanpönttöön

Tällainen pieni meillä asuu.

lauantai 14. helmikuuta 2015

Rakkaalleni

En kykene kirjoittamaan sinusta samalla tavalla kuin kirjoitan vastaantulijoista, ihmisistä jotka eivät ole ihollani, joissa on purkitettua surua. Sinä näet minut vastaheränneenä, hormoniaggressiossani kerran kuussa, suihkusta tulleena, kun en voi piiloutua minkään taakse. Olet liian lähellä.

Meilläkin oli tarinamme, jossa oli meriä, valoja, autuutta. Mutta ajat kun riensimme yhdessä Helsingin yöhön, ovat menneisyyttä. 
Kun saatoit minut joka ilta kotiin ja suutelimme niin kiihkeästi, ettei sillä ollut loppua. Kun nukahdit syliini työpäivän päätteeksi, ja olisin tahtonut vain puhua kanssasi, mutta annoin sinun nukkua, jotta jaksaisit nousta uniseen bussiin aamulla.

Mikään ei ole niin kuin ennen. Ja silti kaikki on tasapainoisen hyvin, kuin moottoritie, joka kuhisee tasaisesti metsikön takana. 
Sanomme joka päivä ne kolme sanaa useita kertoja, mutta harvassa niissä on sykähdyttävää tunnetta. Emme painaudu toisiamme vasten enää usein Tähtisilmän nukahdettua. Siitäkin on kuukausia, kun olemme viimeksi katsoneet yhdessä elokuvan.

Elämä muuttuu, on vain hyväksyttävä se. Rakkaus muuttaa muotoaan. Niin kuulen usein sanottavan.
En jotenkin saa kiinni muutoksesta; en osaa hyväksyä olevani ihminen, joka katsoo sinua silmiin, silti ohitse. En muista vuotta, milloin kaikki muuttui, mutta vihkeys on jo hiipunut. En ikinä tahtonut sinusta tulevan itsestäänselvyys minulle. 
Enkä pysty kirjoittamaan tätä ilman aukenevia kyynelkanavia, ne poksahtavat yksitellen.

Aion repiä itsestäni kaiken, jotta rakkautemme olisi iankaikkinen. Yritän olla välittämättä vaatteistasi, jotka aina unohdat lattialle, muistaa sirotella luomiväriä joskus kulmaluilleni, koskettaa sinua enemmän ohimennessäni. Ja yritän silti muistaa olla yrittämättä liikaa, ei tarvitse tavoitella taivaankärkiä.
Rakkaus ei ole suoritus. Rakkaus on lahja, joka pitää avata käärepaperistaan yhä uudelleen.

Minä rakastan sinua yhä. Rakastan enemmän kuin ikinä. Rakastan katsoa pehmoista lempeyttä katsoessasi lastamme. Ja teidän nauruanne, joka kaikuu riemua ja odotusta. 
Arvostan työtäsi, jossa olet lahjakas, ja tuot meille katon pään päälle. Rakastan, kun heräät aamuisin pienen kanssa, jotta saisin levättyä.
Unessa unohdan elämän painon.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Uni

Haluan jakaa teille uneni, josta puhuin viime postauksessa. Kyseessä on aika erikoislaatuinen, lopun aikoihin liittyvä uni.
"Tapahtumapaikka oli Helsinki, jossain vanhojen raunioiden luona. Elettiin lopun aikoja, ja Suomessa olivat alkaneet kristittyjen vainot. Joka puolella ratsasti päättäjiä/tuomareita; joka toisella oli valkoinen ratsu ja joka toisella musta. Hevosten silmillä oli mustat laput.

Olin keskellä uskovien joukkoa raunion sisällä, se oli suuri kivitasanne maanpinnan yläpuolella. Yhtäkkiä eräs tuomari ratsasti alapuolelle ja heitti joukkoomme vaaleanvihreän lapun. Lappu tuli minua kohti ja otin sen kiinni, vaikka tiesin ettei se lupaisi hyvää. Päättäjä pyysi lukemaan ääneen, mitä lapussa luki. Siinä oli jotain kuvioita ja tekstiä, jossa luki jotain tämänkaltaista: "Sinua kidutetaan Jumalasi edessä. Huuda Jumalasi nimeä niin katsotaan, vastaako hän huutoosi."


Juuri silloin osalle uskovista ilmestyivät puiset ristikorut kaulaan. Kaikille niitä ei kuitenkaan ilmestynyt, ja rukoilin Jeesuksen nimeen armahdusta näille uskoville (varmaan muutkin rukoilivat). Osa sai ristin, mutta pieni osa ei kuitenkaan saanut. Olin itse todella hämmentynyt rististä kaulastani, koska oikeassa elämässänikään en ole saanut pelastusvarmuutta sydämeeni.


Sitten minut vietiin torniin. Tornin huipulla rukoilin Jeesusta pelastamaan minut kuolemalta, vaikka samalla totesin, että olen valmis kuolemaankin puolestasi. Ylistin Jumalaa ja puhuin kreikaksi kielillä (en osaa oikeasti puhua kielillä). Huusin jotain Adonaj, adonaj (hepreaksi: Herrani/Jumalani).


Jouduin ahtaaseen metalliseen putkeen, jossa oli piikkejä. Kipu oli voimakasta, ja piikit raatelivat reisiäni. Lopuksi suuret naulat lävistivät ylävartaloni, mutta en tuntenut enää kipua. Tiesin, että tähän kuolisi.


Kun putosin alas, en tiennyt, olinko elossa vai kuollut. Katsoin reisiäni ja näin niissä hyvin pieniä arpia. Ymmärsin Jeesuksen pelastaneen minut kuolemalta. 


Seuraavaksi minut vietiin vankilaan, joka oli rakennettu ulos raunioihin. Vankilassa oli muitakin uskovia ja tunnelma oli synkkä. Mutta tavallaan siinä oli jotain valonkirkasteista. Olimme menossa kaikki Jumalan luokse."

Herättyäni avasin Raamatun satunnaisesta kohtaa. Vastaan tuli Danielin kirjan lisäykset (apokryfikirja) luku A. 

Tarinassa eräs nainen nimeltään Susanna tuomitaan kuolemaan. Hän kuitenkin pelastuu, koska huutaa Herraa avukseen: "Kaikki koolle tulleet alkoivat huutaa suureen ääneen ja ylistivät Jumalaa, joka pelastaa ne jotka panevat toivonsa häneen."

Uneni merkitys on tämä: Jumala on meidän kanssamme suurimpien kärsimysten aikana. Tietysti jatkuvasti arjessa, mutta erityisesti lopun aikoina. Sairauksien, syöpien ja kuoleman kuulanraskaissa hetkissä. Raamatun Susannaa luonnehditaan "jumalaapelkääväksi", jota olen itsekin. Mutta tämän unen jälkeen minulla on ollut yllättävän rauhallinen olo.

Lopun aikoja ei tarvitse pelätä. Jumala pitää huolen sinusta, jos olet avannut sydämesi Hänelle ja tunnustanut Jeesuksen Herraksesi. Jumala ei vaadi sinulta suorituksia (lue Raamattua kaksi tuntia päivässä, rukoile viisi kertaa jne) vaan aitoa uskoa ja luottamusta Häneen.

Koen että tehtäväni on jakaa asioita teille, jotka ette vielä ole löytäneet Jeesusta, jotka ehkä jopa vihaatte uskontoja ja kristinuskon Jumalaa, jotka etsitte Jumalaa, muttette löydä. Tietenkin myös niille, joilla on jo suhde Jumalaan. 
Voin kertoa, että minäkin vihaan uskontoja. En koe olevani missään uskonnossa, vaikka pintapuolisesti katsottuna olen. Uskon vain Jeesukseen.

Jokaiselle ihmiselle Jumala on luonut aikataulunsa. Hän kutsuu sinua ajallaan luokseen. Yleensä Jumala toimii ihmisten kautta; ole siis katse avarana kaupungilla kävellessäsi.

Ja jos joku löytää hauraankin toivon kiven elämäänsä tekstieni kautta, olen siitä äärettömän onnellinen.

Edit: Noin vartti tämän julkaisun jälkeen koneeni alkoi yhtäkkiä toimia 8 kuukauden hiljaiselon jälkeen (en edes koskenut siihen). Sattumaa vai ei?

perjantai 6. helmikuuta 2015

Talvensärkevä aurinko

epäesteettiset leivokseni

Eilen illalla sain ajatuksen leipoa Runebergin torttuja. Koko idea oli kuolla siihen, kun kaupasta ei löytynyt mantelijauhoa. Itkin jo sohvalla sitä, miten minulla ei ole oikeutta herkkuihin. Kunnes ihana mieheni lähti tahmeaan lumisateeseen ja palasi lähikaupasta mukanaan mantelirouhetta. Leipominen onnistui ja oli aika terapeuttista puuhaa. 

Tähtisilmä oli nukahtanut kymmeneltä, mutta heräsi siihen kun onnistuin kaatamaan kiehuvankuumaa sokerikuorrutetta päälleni, mieskin sai osansa. Tähtisilmä tassutteli keittiöön katsomaan puuhiamme. Nukuttamisesta ei tullut enää mitään: hän heräsi aina lähtiessäni huoneesta. Söin pari torttua unelias lapsi sylissä. Tuli kuvottava olo ahtaessani leivoksia itseeni kuin ahma. Poika nukahti kunnolla vasta kahdelta ja itse valvoin sokeriähkyssä neljään.
Tänään talvensärkevä aurinko paljasti vihdoin kehänsä pilvien takaa. Kävimme Tähtisilmän kanssa kaupassa, matkalla poikkesimme puistoon. Kotona syötin pienelle lounaan ja kokkasin itse riisiä ja possukasviskermakastiketta .

Nyt on keväinen mieli, vaikka kevät on vaarallista aikaa minulle. Toisaalta se on toivon aikaa ja serpentiininsekaisia muistoja rakastumisesta. Mutta siinä piilee uhkaavia muistoja nälästä.
Minun pitäisi käyttää lahjani johonkin järkevämpään. Tahtoisin puhua teille Jeesuksesta ja kuinka Hänen kirkkautensa tulee peittämään pimeimmätkin vuorenhaudat. Aikaa ei ole paljon. 

Vähän aikaa sitten näin ensimmäistä kertaa erittäin yksityiskohtaisen unen lopun ajoista. Uni oli ahdistava, ja sai minut pelkäämään. 
Mutta lopussa sain Jumalalta profetian: Jumala on meidän kanssamme vaikeinakin hetkinä. Jeesus voitti kuoleman, ja niin mekin voitamme, jos vain uskomme Häneen. 
Älä epäröi rukoilla Jeesusta murheen hetkinä. Hän tahtoo rakastaa sinua, koska hän on luonut jokaisen ihon uurteesi, jokaisen päiväsi.