lauantai 14. helmikuuta 2015

Rakkaalleni

En kykene kirjoittamaan sinusta samalla tavalla kuin kirjoitan vastaantulijoista, ihmisistä jotka eivät ole ihollani, joissa on purkitettua surua. Sinä näet minut vastaheränneenä, hormoniaggressiossani kerran kuussa, suihkusta tulleena, kun en voi piiloutua minkään taakse. Olet liian lähellä.

Meilläkin oli tarinamme, jossa oli meriä, valoja, autuutta. Mutta ajat kun riensimme yhdessä Helsingin yöhön, ovat menneisyyttä. 
Kun saatoit minut joka ilta kotiin ja suutelimme niin kiihkeästi, ettei sillä ollut loppua. Kun nukahdit syliini työpäivän päätteeksi, ja olisin tahtonut vain puhua kanssasi, mutta annoin sinun nukkua, jotta jaksaisit nousta uniseen bussiin aamulla.

Mikään ei ole niin kuin ennen. Ja silti kaikki on tasapainoisen hyvin, kuin moottoritie, joka kuhisee tasaisesti metsikön takana. 
Sanomme joka päivä ne kolme sanaa useita kertoja, mutta harvassa niissä on sykähdyttävää tunnetta. Emme painaudu toisiamme vasten enää usein Tähtisilmän nukahdettua. Siitäkin on kuukausia, kun olemme viimeksi katsoneet yhdessä elokuvan.

Elämä muuttuu, on vain hyväksyttävä se. Rakkaus muuttaa muotoaan. Niin kuulen usein sanottavan.
En jotenkin saa kiinni muutoksesta; en osaa hyväksyä olevani ihminen, joka katsoo sinua silmiin, silti ohitse. En muista vuotta, milloin kaikki muuttui, mutta vihkeys on jo hiipunut. En ikinä tahtonut sinusta tulevan itsestäänselvyys minulle. 
Enkä pysty kirjoittamaan tätä ilman aukenevia kyynelkanavia, ne poksahtavat yksitellen.

Aion repiä itsestäni kaiken, jotta rakkautemme olisi iankaikkinen. Yritän olla välittämättä vaatteistasi, jotka aina unohdat lattialle, muistaa sirotella luomiväriä joskus kulmaluilleni, koskettaa sinua enemmän ohimennessäni. Ja yritän silti muistaa olla yrittämättä liikaa, ei tarvitse tavoitella taivaankärkiä.
Rakkaus ei ole suoritus. Rakkaus on lahja, joka pitää avata käärepaperistaan yhä uudelleen.

Minä rakastan sinua yhä. Rakastan enemmän kuin ikinä. Rakastan katsoa pehmoista lempeyttä katsoessasi lastamme. Ja teidän nauruanne, joka kaikuu riemua ja odotusta. 
Arvostan työtäsi, jossa olet lahjakas, ja tuot meille katon pään päälle. Rakastan, kun heräät aamuisin pienen kanssa, jotta saisin levättyä.
Unessa unohdan elämän painon.

4 kommenttia:

  1. Wää, minäkin itkin. <3 Olette suloisia.

    VastaaPoista
  2. Kuinka ihana <3 suuri halaus perheellenne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon sinä ihana! <3 :) Halaus sinullekin! <3

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.