lauantai 28. helmikuuta 2015

Yksinäisyydestä yksinäisyyteen

Perhekerhon ilma on tiheä, lämmin, lattia tuoksuu kumilta. Ohjaaja rupattelee iloisesti meille, talutan Tähtisilmää kädestä ja ohjaan hänet leikkihuoneeseen.

Olen kerännyt rohkeutta viikkoja, ja nyt vihdoin olemme täällä. Verkostoitumassa, sosialisoitumassa, leikkimässä. Pakenemassa yksinäisyyttä, joka humisee kerrostalon rakenteissa. Istun usein keittiön ikkunalaudan vieressä ja tuijotan kattoharjanteiden päättymättömään kaikkeuteen.

Olen käynyt Tähtisilmän kanssa melkein jokaisessa lähiön puistossa, eikä niissä ole ketään. Istuvatko kaikki kotiäidit lastensa kanssa olohuoneissaan tuijottaen laajakuvanäyttöä vai missä kaikki ovat. Syksyt, talvet, keväät ja kesät ovat samanlaisia. Pihat ovat autioita.

Äidit juttelevat toistensa kanssa, kaikki 30-40-vuotiaita uranaisia, he selvästi tuntevat toisensa. Minä en tunne ketään. Hymyilen ja tervehdin jokaista, mutta en pääse keskusteluihin mukaan.
Korviini kantautuu lauseita korvatulehduksista, lapsen lounasajoista, puheen sorina käy ja katson vain yksin leikkivää lastani. Mietin, huomaavatko äidit nuoren ikäni, ja siksi kukaan ei sano mitään. Olen parvesta karannut muuttolintu, erilainen, ja he aistivat sen.

Ehkä jos osaisin avata suuni, jos olisin rohkeampi. Mutta en ole sellainen. Juttelen ryhmän ainoalle miehelle, ja hänellä on outo katse, ehkä ajattelee minun luulevan häntä yksinhuoltajaisäksi. Että yrittäisin iskeä häntä, karmiva ajatus.

Mutta olen onnellinen nähdessäni Tähtisilmän nauttivan muiden lasten seuraamisesta. Kymmenistä, kirkkaista autoista. Ja vain hänen takiaan aion rohkaistua ja palata taas muutaman viikon päästä uudestaan kohtaamaan pelkoni katseesta katseeseen.

2 kommenttia:

  1. Täällä on samanlaisia kokemuksia perhekerhosta. Neuvolan kehoituksesta menin ja jäi ensimmäiseksi + viimeiseksi kerraksi. Puistossakaan ei ole koskaan ketään, kun me mennään. Ehkä me liikutaan väärään aikaan (esim. aamu kymmeneltä?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kuinka ikävää :( En ole siis ainoa.
      Joo, mäkin menin juuri neuvolan kannustuksesta. Ajattelin käydä vielä jossain toisessa, poika kun selvästi nauttii toisten lasten läsnäolosta. Mutta jos meno on samanlainen, en taida mennä enää. Me ollaan puistossa yleensä klo 11-13 välillä. Joskus ollaan oltu iltapäivisin klo 16-18 välillä eikä silloinkaan ketään. On oikeasti ihme, että missä kaikki äidit ovat päivisin.

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.