perjantai 13. maaliskuuta 2015

2010-2012

12.03.2015


On yö enkä saa unta. Mietin taas samaa tapahtumasarjaa, palaan lukiovuosiin. Muistan elävästi minttuliköörin makeuden, nahkatakin vastahakoisen pinnan, auringon värit, sateet, purjeveneiden välkkeen satamassa. En haluaisi ajatella koko asiaa, siitä on jo viisi vuotta, olenhan jättänyt taakseni kaikki muutkin elämästä kadonneet ihmiset, mutta hän kulkee unissani, ajatuksissani aivan liikaa. Enkä edes kaipaa häntä. Hän maalasi minuun surun.

Ja koska on taas kevät, katupölyn pilvet ja tassuttelevat kissat lasitetuilla parvekkeilla, muistot kipuavat mieleeni. Kolmena keväänä minä astuin harhaan, kadotin kiintopisteen, yhä uudestaan uskoin hänen sanojaan kuinka olen kaunis ja kuinka hän kirjoittaa sirosta tytöstään kirjan, se oli aina kevät, aika jolloin taivas avartui.

En koskaan oppinut, kuinka tuhoisa hän oli mielelleni. Tiesin hänen kummallisuutensa, sen olivat huomanneet muutkin, mutta jokin hänen katseessaan sai aina palaamaan. Muistan kuinka hän itketti minua koulun ylimmässä kerroksessa 1,5 tuntia, eikä hän edes koskettanut vaikka olin palasina. Saksan tunnin päätyttyä lempeä opettaja kysyi, onko sulla kaikki hyvin, onhan sulla kotona joku odottamassa. Oli tulossa pääsiäinen ja kadut olivat lumesta alastomat, valo putosi kortteleihin ihmeellisesti. Kävelin kotiin, kuuntelin kappaleita joita hän rakasti, ja kotona söin lohdutukseksi Kismetin, ja jumppasin salaa huoneessani loppuillan.

Hän teki sen niin salamyhkäisesti. Aina hän särki minut jalkojensa juureen, viskasi kuin hauraan kahvikupin, sitten taas sanoi että tule tänne. Epätoivon kasvaessa pienenin hänen vuokseen, koska tiesin että hän pitää eteerisyydestä. En yllättynyt kun kuulin myöhemmin että hänellä oli tyttö, jolla oli yhtä burgundit hiukset kuin minulla ja hän oli vielä pienempi.

Ja kun ystäväni kysyi pari vuotta sitten häneltä, muistatko sen tytön. Hän kysyi että kuka, en ole koskaan kuullutkaan sellaista nimeä.

Onko sinulla ihmistä, joka ei lähde pois mielestäsi?

11 kommenttia:

  1. Kunpa tietäisit! 😔

    Voimia rakas ❤️✨ oot täydellinen juuri tuollaisena. Sun ei tarvitse muuttua kenenkään vuoksi.

    Sun ei tarvitse pilata kehoasi ja mieltäsi kenenkään muun tahdosta koskaan, vaikka tiedän niin tuon tunteen. Sitä ei voi ohittaa. Joskus sitä on valmis matkaamaan maailman ääriin toisen vuoksi. Mun oli tehtävä se, päästäkseni eroon. Ja silti en päässyt. Ne korvia hivevelevät sanat.. Kumpa muistaisin myös kaiken sen kauheuden. Ja muistankin. Kun oikein yritän.

    Kumpa käsittäisit kuinka hyvä olet juuri tuollaisena 🌟❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ❤️
      Tosi outoa, miten sitä voi vaan melkein unohtaa kaiken kamalan. Hyvät muistot pysyy mielessä, vaikka kunpa ei pysyisi.
      Ei mun onneksi enää tarvitse pienentyä, koska mulla on nyt ihminen vierellä, joka hyväksyy mut tällaisena kuin olen. Se on oikeaa rakkautta. Kiitos, kun välität niin paljon ❤️ Sä olet niin vahva, upea ja kaunis.❤️

      Poista
  2. Ei mikään satuta niin pahasti kuin miten toinen ihminen voi satuttaa. Minulle riitti, että joka päivä lähtiessäni kotoa jätän asfalttiin askelteni mukana pelon koulukiusaajista. Joka ikinen päivä vielä tänäänkin, vaikka niistä ajoista on jo vuosia.

    Mutta entä sitten kun rakas ihminen satuttaa? Kun katsoo vierestä miten itse tuhoutuu pala palalta, mutta ei voi eikä edes osaa tahtoa tehdä asialle mitään.
    Voimia, kovasti voimia. Et todellakaan ole yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi :/ Ehkä kymmenien vuosien päästä pelkosi ovat enää muisto kaikesta kamalasta, eivätkä enää kulje päivittäisissä ajatuksissasi.
      Voimia kovasti sinullekin ❤️

      Poista
  3. On. On mulla. Ja kirjoittamasi sanat kuvaavat jäljellä olevaa tunnetta hyvin: "Enkä edes kaipaa häntä. Hän maalasi minuun surun."

    Onkohan kaikilla joku tällainen? Joku, joka rikkoo ja samalla rakentaa niin paljon.. sillä en todellakaan olisi tällainen nyt, jos häntä ei olisi ollut. Olisin tyhmempi, olisin sinisilmäisempi, ja ehkä jollakin tavalla onnellisempi. Mutta silti en kadu mitään.

    Hyvä teksti, vaikka tuokin mieleen kipeitä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤️
      Niin, juuri tuo surun maalaaminen on se, mikä on jäänyt. :/
      En usko, että aivan kaikilla on. Mutta kaikilla on varmasti jotain, mitä kaipaa. En usko, että tätä blogia olisi, jos ei olisi ollut kyseistä ihmistä. Niin paljon kaunista surua se jätti. Vaikka toisaalta myös pettymystä, katkeruutta, ahdistusta ja vihaa. Toivottavasti sinuunkin enemmän kauneutta kuin tuskaa.

      Poista
  4. Kirjoitat niin elävästi ja koskettavasti,

    Luulen, että olen oppinut pääsemään nyt vuosien jälkeen yli näistä ihmisistä. Useammin ne ovat entisiä ystäviäni kuin kariutuneita romansseja. Toivon heille hyvää, en ota yhteyttä, mutta saatan sivusta seurata. Vaikka muistot sattuu, ne eivät enää ansaitse viedä yöuniani. Olen ehkä vähän katkera miksi asiat meni kuin menivät, mutta päivä päivältä ehkä selviän paremmin(?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kafi ❤️
      Lohduttavaa kuulla, että olet päässyt näistä ihmisistä jotenkin yli. Ehkä itsekin kaipaan eniten ystäviäni, jotka katosivat. Satuttavinta on seurata vierestä, kuinka kirjoitetaan Facebookiin omia kuulumisia/tekemisiä, ja miettii että miksi hän ei enää ota yhteyttä minuun. Miksi luvattiin ikuista ystävyyttä, kun jäljelle jäi vain kaipaus. Mutta ehkä näistäkin selviää ajan kanssa, niin kuin olet osoittanut kokemuksiesi kautta.❤️

      Poista
  5. Ihmisiä ja muistoja. Kipeitä ihmissuhdekokemuksia, joita olin vuosikaudet kätkenyt sydämeeni ja unohtanut ne. Kaikki palasi kuitenkin mieleeni viime syksynä, kun suhteeni kaikista pitkäaikaisimpaan ja rakkaimpaan ystävääni ajautui kriisin. Huomasin, miten vanhat kokemukset olivat vaivanneet minua kaikki nämä vuodet. Nyt ne pyörivät mielessäni jatkuvasti. Ymmärsin lopulta, etten pysty olemaan vapaa, jos en päästä irti ja anna anteeksi. Se oli hyvin vaikeaa ja rukoilin Jumalan apua. Hän on vastannut kaikkiin rukouksiini, vaikka välillä tuntui, ettei Hän kuule minua. Jumalalla on kuitenkin aikataulunsa, joka on paras. En vain silloin ymmärtänyt sitä.

    Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Vielä vähän aikaa sitten en olisi uskonut, että voisin olla näin onnellinen. Annoin anteeksi enkä antanut menneisyyteni vaikuttaa enää toimintaani. Minun ei pidä hakea hyväksyntää tekojen kautta. Olen oppinut armollisuutta itseäni kohtaan. Päätös päästää irti on prosessi ja se täytyy joka päivä, kun ikävät ajatukset palaavat mieleeni.

    Olen nöyrtynyt Jumalan edessä. Olen pitänyt itseäni uhrilampaana. Nyt näen, etten minäkään olen täydellinen, vaan rikkinäinen ihminen.

    Siunasta! <3 Rukoilen sun puolesta.

    - Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan, kun kerroit tästä ikävästä kriisistäsi. Tosi hienoa, että Jumala on eheyttänyt sua kriisin myötä. Se on totta, että Jumalalla on oma aikataulunsa, se ei ole meille välttämättä aina paras, mutta lopputuloksen kannalta se on kuitenkin paras. Munkin pitäisi alkaa päästää irti kyseisestä ihmisestä. Itse asiassa viime aikoina en ole juurikaan ajatellut häntä. Ehkä vuosien päästä olen vapaa menneisyydestäni. Niin kuin sinäkin. Kiitos tosi paljon, jos jaksat rukoilla puolestani. Olet siunattu!<3

      Poista
    2. Irti päästäminen on todellakin helpommin sanottu kuin tehty eikä sitä pysty tekemään, kunnes on oikeasti siihen itse valmis. Minä olin hautonut sisälläni kaikkea sitä surua ja vihaa vuosikaudet (jopa 8 vuotta!) enkä suostunut kohtamaan menneisyyttäni. Sen sijaan, että olisin kohdannut tunteeni, käsitellyt ne ja päästänyt irti, minä sen sijaan vain tuuppasin ne syvemmälle sydämeeni.

      Kukaan ei voi käskeä päästämään irti. Se lähtee sydämestä, kun on siihen valmis. Muistan, kun jo ennen joulua ajattelin ensimmäisen kerran vakavasti, että minun pitää päästää irti tai en saa koskaan rauhaa. Vaikka tiesin, että irti päästäminen on ainut vaihtoehto, syvemmällä tasolla en kuitenkaan halunnut päästää irti; halusin olla vihainen ja katkera, koska minua oli loukattu, Minulla oli siihen oikeus! Miten voisin ikimaailmassa päästää irti ja antaa anteeksi? Meni kolme kuukautta ja nyt olen antanut anteeksi ja päästänyt irti vanhoista ajattelumalleistani, jotka ovat johtuneet menneisyydstäni. Jumalan tekemä työ minussa on ihmeellistä. Rakkaus voittaa pahan ja Hän on antanut rakkauden sydämessäni parantaa minut.

      Jumala on avannut silmäni. Monet ovat ihmetelleet, miten olen pystynyt niin lyhyessä ajassa oivaltamaan niin suuria asioita; monilla menee siihen vuosikausia terapiassa käyntejä. Mutta Jumalalle mikään ei ole mahdotonta.

      Muista, että Jumala rakastaa sinua todella paljon eikä halua, että pelkäät tai olet muuten onneton. Hän haluaa, että sinulla on rauha. Hän luvannut lähestyä sitä, joka huutaa Hänen nimeään.

      Pyysin Pyhältä Hengeltä jotain rohkaisevaa sinulle ja Hän näytti minulle seuraavan kuvan: Joutsen lentää kohti auringonnousua. Aurinko on hyvin kirkas, täynnä valoa, puhtautta ja iloa. Joutsen lentää korkealla ilmassa, mutta se ei pelkää, vaan on hyvin levollinen. Se tietää, ettei se ole koskaan yksin, koska Jumala lentää aina sen kanssa.

      En tiedä, auttoiko se yhtään ja, mitä kuvaus merkitsee sinulle, koska en tunne sinua, mutta Jumala tuntee sinut. :)

      - Karoliina

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.