torstai 5. maaliskuuta 2015

3 vuotta lapsen kanssa kotona

Minulle satelee usein kysymyksiä ja lauseita:
"Milloin aiot palata opiskelemaan?"
"Ai, aiotko todellakin olla niin pitkään kotona lapsen kanssa? Oikeasti?"
"Mä en ainakaan jaksaisi nysvätä niin pitkään kotona."

Näitä kommentteja kuulee niin naapureilta, ystäviltä kuin sukulaisilta. Ne tuntuvat pahoilta. Omasta kokemuksestani kotona oleminen ei ole mitään makoilua. Se on lapsen kanssa aktiivista olemista, leikkimistä, ulkoilua, mutta eniten kotitöitä, ruoanlaittoa ja kaupassa käyntiä. Joskus se on pitkän kiukkuitkun kuuntelemista, omien aterioiden pitkittymistä tai vessapaperipölyn nyppimistä teipillä pois vastapestyistä vaatteista. Se on kovempaa työtä kuin opiskelu tai töissä käyminen. Suurimmalta osin minä rakastan sitä.

Minun mielestäni lapsen on hyvä olla kotona vanhemman kanssa, jos siihen on mahdollisuus. Tämä on vain oma mielipiteeni. Ymmärrän kyllä vanhempia, jotka laittavat lapsen aikaisin päiväkotiin ollessaan itse todella uupuneita, taloudellisen tilanteen romahtaessa tai mikäli työpaikka/opiskelupaikka ei odota. Mutta asia, mitä en ymmärrä on valtava halu edetä omalla urallaan välittämättä lapsen hyvinvoinnista. Olen itse katsonut lähipiirissäni tilanteita, joissa äiti rytmittää päivänsä oman aikataulunsa mukaisesti sysäten vauvan vieraille hoitajille vain päästäkseen itse 10 kertaa viikossa treenaamaan unelmiensa vartaloaan mammajumppaan. Vauvan täyttäessä 9 kuukautta heitetään pieni päiväkotiin vain koska oma ura ja omat unelmat. Miksi hankkia lapsia, jos ei ole valmis ottamaan vastuuta? Ehkä myöhemmin tällaiset ihmiset huomaavat, kuinka vauva ei ole enää tuhiseva pumpulipallo ja aika, jonka jätti uhraamatta lapselleen; sitä ei saa enää takaisin. En ole vihainen näille vanhemmille, olen vain surullinen, että he elävät näkemättä.

Lasken olleeni Tähtisilmän kanssa kotona vasta noin vuoden, koska ensimmäiset 9 kuukautta synnytyksestä en ollut kotiäiti. Olin sairas, ja makasin milloin missäkin tutkimuspöydällä ja eri kaupungeissakin yksityislääkäriasemilla. Sukulaiset hoitivat vauvaa kotonamme, siivosivat ja ottivat häntä hoitoon, jotta saisin levätä.

Vasta viime keväänä, kun taivas pulpahteli taas turkoosin sävyistä ja heitimme mieheni kanssa rakkauslukon avaimet koskeen, tunsin olevani jotenkin kunnossa. Että jaksoin hoitaa vauvaa kotona ilman jatkuvia apuvoimia. Siitä lähtien olen kaikesta väsymyksestä ja parisuhteen repaleisuudesta huolimatta nauttinut. Nauttinut, että pystyn kävellä rattaiden kanssa ilman jatkuvaa yskimistä, hengenahdistusta ja oksentamista. Nähnyt ensiaskeleet ja kuullut ensisanat, lukenut yhä uudestaan pojalle saman autokirjan ja pitänyt hänen kädestään kiinni suojatietä ylittäessä.

Ensi syksynä ajattelin kuitenkin aloittaa opintojani pitkän tauon jälkeen ja tehdä kursseja kotona sen verran, minkä ehdin. Omaan tahtiin, Tähtisilmän ehdoilla. Vain koska tahdon tietää, onko ala oikea minulle. Se selviää vain kokeilemalla. Mutta saattaa olla myös, etten jatka opintojani vielä. Kaikki riippuu terveydentilastani.
Gluteeniton ruokavalio ei ole sittenkään auttanut oireisiini niin paljon kuin toivoin. Stressi, huonosti nukutut yöt ja hormonaaliset muutokset pahentavat yhä oireitani. En tiedä, tulenko koskaan olemaan oireeton, ja se on vähän pelottavaa tulevaisuuden kannalta.

Mutta vielä vajaa puolitoista vuotta aion olla kotona ja nauttia ajasta, joka on katoavaista.

9 kommenttia:

  1. Itse ajattelen myös, että tulevaisuudessa tahdon ehdottomasti olla lasten kanssa kotona niin pitkään, kuin mahdollista. En tosiaan koe päiväkotia oikeaksi paikaksi pienelle. Tähän voi toki vaikuttaa sekin, että itse olin äidin ja myöhemmin äidin ja siskon kanssa kotona eskari-ikään asti :)

    Opiskelu ja työ voi odottaa, ja se muutama vuosi nuorelta pois työelämästä ei vaikuta varmasti mihinkään. Lapsen elämästä se taas on iso osa.

    Sinä teet juuri niin kuin näet itsellesi ja lapsellesi parhaaksi, älä välitä muiden ihmettelevistä kommenteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että säkin tahdot olla lasten kanssa kotona sitten kun sen aika on :) Joo, en mäkään kokisi päiväkotia hyväksi näin pienelle. Oon itekkin ollut 3-vuotiaaksi asti kotona äidin kanssa, et varmaan sekin vaikuttaa niin kuin sulla. :)

      Työt ja opiskelu tosiaan voi odottaa. Mutta sulla on onneksi hyvä tilanne, että tiedät, mitä tahdot tulevaisuudessa :)

      En välitäkään muiden sanomisista, kiitos kannustuksestasi <3

      Poista
  2. Itse olen päiväkodissa töissä ja kyllä kieltämättä tuntuu välillä kurjalta katsoa niitä 1-vuotiaita pikkuisia siellä isojen lasten kanssa pihalla, ja muutenkin. Toisaalta jos olisi päiväkoti jossa olisi selkeästi pienemmät ryhmäkoot tai vaikka perhepäivähoitaja voisi olla parempi vaihtoehto niin pienelle.
    Mutta jokainen saa tosiaan hoitaa lapsensa kuten parhaaksi näkee enkä nyt usko että päiväkoti elämä niinkään pienelle lapselle mitään kamalaa aiheuttaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, samaa olen kuullut kaveriltani, joka on myös päiväkodissa töissä. Pienemmät ryhmäkoot olis hyvä olla joka päiväkodissa - jos siihen olisi resursseja.

      Totta :) En mäkään usko, että siitä mitään traumoja pienelle lapselle jää, jos on päiväkodissa :)

      Poista
  3. Itse oon aina halunnut nuorena äidiksi. Nyt kuitenkin toisten auttamisesta on tullut mulle niin tärkeä asia, että haluan alkaa toteuttaa unelmiani ja opiskella niin paljon kuin mahdollista. Lapsihaaveet on olen nyt unohtanut siksi aikaa, että ekaksi valmistun ja pääsen opiskelemaan lisää. En halua opiskella samalla kuin on lapsi, haluan keskittyä siihen 100 % ja olla just sen pari vuotta kotona. Ei mua enää haittaa vaikka olisinki 30-vuotias kun saan ekan lapseni. Mun sisko meni just 1-vuotiaana tarhaan ja oon huomannut, että se on sosiaalinen ja leikkisä kun on saanut päiväkodista niin paljon kavereita ja näin. Sitten taas tiedän niitä ketkä on vaan kotona eikä näe toisia lapsia, niiltä puuttuu kokonaan sosiaaliset taidot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin ihan fiksua, että opiskelee eka ja toteuttaa unelmiaan. Ja joku 30v on varmaan just hyvä ikä, sitten on ainakin muillakin lapsia. Mua ainakin stressaa kovasti opiskelun ja perhe-elämän yhdistäminen. Mutta toisaalta ainakin on nämä ekat rankat vuodet takana, ja en tiedä pitääkö se paikkaansa mutta nuorena jaksaa paremmin valvoa jne. :D
      Meillä on onneksi lähipiirissä/ystäväpiirissä lapsia, että tulee harjoteltua sosiaalisuutta siinä :)

      Poista
    2. Lapset ja opiskeluaikana on siitä hyvä valinta että sitten kun on sen työelämän aika voi siihen sitten panostaa ilman että tarvitsee pitää katkoa jonka aikana unohtaa senkin vähän jonka on harjoittelujen myötä saattanut oppia. Ja onhan se taloudelliseti fiksumpaa kittuutaa köyhäillen muutenkin köyhänä ajanjaksona kun repiäa niitä lantteja lattianraosta asuntolainan, auton ja muiden 'aikuisasioiden' maksuun.

      Eikä tartte sitten viiskymppisenä yrittää ymmärtää kolmekymmentä vuotta nuorempien teinien elämäntuskaa.

      Poista
  4. Anteeks jos kommentista tuli sekava :D Kirjotin vaan mitä mieleen tuli tästä postauksesta. Ihana juttu, että jäät pienen kanssa kotiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ei se ollut sekava lainkaan :) :D
      Mustakin on ihana olla kotona :)

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.