keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Uurteet

Joskus elämä liukenee hetkeksi tummaksi. Tiedän, että tästä nousen taas. Mutta tarvitsen hetken aikaa, en ole mikään automaattinen valotarha, joka vaihtaa väriä nappia painamalla.

Jumala on ottanut elämäni käsiinsä. Olen antanut elämäni Hänelle. Joskus tuntuu että kun piirtää elämänsä paperille ja tulevaisuutensa karttakuvioon, se tuntuu täydelliseltä. Jumala on suunnitellut elämäni sittenkin toisin. Ja vaikkei se suunnitelma tuntuisi juuri nyt oikealta, on se lopussa kuitenkin paras mahdollinen elämä, mitä voin saada.

En nyt juuri saa kirjoitettua muuta. Olen nukkunut pätkissä neljä tuntia ja oksentanut pahentuneen refluksitaudin takia. Ulkona on märkää ja tavanomaisemman kylmempää, vesi rummuttaa sateenvarjojen kattoja.

Huomenna uurteeni ovat jo parantumassa.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Joskus on lähdettävä

En ole ehtinyt kirjoittaa, koska oksennustauti kiersi koko perheemme. Ensin minut, sitten Tähtisilmän ja mieheni. Vasta viime päivinä olemme olleet voimissamme paremmin, ja päässeet nauttimaan pilkehtivistä valkovuokoista ulos.

Oireet ovat menneet todella pahoiksi johtuen varmaan runsaasta oksentamisesta. Toivon, että ne jo lakkaisivat. Ja olen laihtunut, se on kai ihan hyvä juttu.

Mies lähtee pian ulkomaille viikoksi, ja jään Tähtisilmän kanssa kahden. Aiomme olla muutaman päivän kotona töideni vuoksi ja sitten matkustaa isovanhempien luokse. Vien Tähtisilmän metsään, mummi paistaa ehkä ternimaitoon tehtyjä lettuja, rapsuttelemme kissoja. Joskus on lähdettävä, matkustettava junalla ja tuijotettava sumussa kylpeviä peltoja, jotta voi taas muistaa kuinka hyvältä tuntuu palata kotiin.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Polte

En ollut taas kuukausiin käynyt seurakunnassa, vaikka polte on ollut kova. Viikonloppuna aloin olla jo niin hajalla sisältä viime aikojen tapahtumien jälkeen, että pakkasin Tähtisilmän hoitolaukun, suoristin hiukset ja hyppäsimme bussiin. Oli niin lämmin, ettei tarvinnut pukea pienelle kuin shamppanjankeltainen takki ulkovaatteeksi. Vieno tuuli puhalsi ohimoilla, ja pelkkä raikkaan ilman tuoksu sai oloni levolliseksi. Bussi hurisi turvallisesti moottoritiellä, ja Tähtisilmä istui sylissäni ja leikitteli rattaisiin laitettavilla koukuilla.

Tunsin Pyhän Hengen lämpimän voiman seurakunnan ilmassa, silmistä valui kummia kyyneleitä, sellaisia joita valuu vain Jumalan kosketuksesta. Tähtisilmä mutusti tyytyväisenä pullaa ja leikki. Vaikka en saanut tilaisuudesta niin paljon irti mitä voisin saada yksin, minulla oli silti hyvä olla.

Olisi paljon asioita viime päiviltä, joista voisin katkeroitua elämälle, kuten positiivisten allergiavasta-aineiden löytyminen verestäni ja lääkärin kieltäytyminen tutkia enempää. Olen kovin väsynyt taistelemaan terveyteni puolesta, ja siksi aion hetken odottaa, ja ehkä kun oireet käyvät taas pahaksi, aion mennä uudestaan lääkäriin. Olen jo kovin tottunut oireilemaan kroonisesti.

Eilen juoksin 40 minuuttia, aurinko paistoi, sitten taivaalta pamahteli rakeita, oli eksoottinen sää juosta. Tuntuu että koukutun joka kerta enemmän adrenaliiniin. Ja metsä, rakastan sen avartavaa näkymää, kun lumi on painanut maan tasaiseksi ja maasta työntyy kuusentaimia. Metsä rauhoittaa karkailevat mielen aallot.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Meri

Kirjoittajana koen löytäneeni aina sanat eri tilanteisiin, mutta tällä kertaa en tiedä, miten kirjottaisin. Paha olo on kirjoitettava ulos, mutta koska en ole ennen ollut vastaavassa tilanteessa, en löydä lauseita.

Keskiviikko 01.04.2015

Istun päivystyksessä miehen ja Tähtisilmän kanssa ja katson televisiosta vaalikeskustelua. Edellisen yön olen ollut pelkojen valtaama, hädin tuskin nukkunut, tuntenut sekoavani, näkeväni harhoja. En tiedä, miksi.
Selaan koukuttuneesti puhelintani, niin kuin aina. Yhtäkkiä viestilaatikkooni hyppää viesti:
"Meri on sairaalassa yliannostuksen vuoksi, jäähyväiskirje on jätetty kotiin. Soita mulle heti."

Pian hoitajat kutsuvat Tähtisilmän ommeltavaksi, pienellä leuka aukesi pudotessaan keittiön tuolilta. Yritän pysyä rauhallisena, mutta mieleni on kovin levoton. Eilisyön ahdinko on tässä. Muistan kun ahmin leipää ja suklaata aamuyöstä eikä mieleni päässyt eroon lentoturman uutisista. Kuolema heijastui seinälle kasvien varjoina. Ja nyt ymmärrän, miksi se heijastui.

Muistan kuinka joitakin päiviä sitten olit jotenkin erilainen. Kuin harsomainen perhonen. Mutta olinhan nähnyt sinut ennenkin sellaisena astellessani vuosia sitten sairaalaan katsomaan sinua.
Olet ollut aina uudelleen nouseva, kuin aurinko meriviivan takaa. Siksi en osannut aavistaa, että voisit yrittää päättää elämäsi.

Automatkalla päivystyksestä Tähtisilmä huutaa väsymystään. Rukoilemme mieheni kanssa autossa puolestasi samalla yrittäen rauhoitella pientä. Laitan rukouspyynnöt muutamalla läheiselle, nettiin.

Torstai

On epätavallinen iltapäivä, taivaalta ropisee tihkupisaroita, aurinko paistaa, lokit viheltävät taivaalla. Juoksen Tähtisilmän kanssa puiston mäkeä alas, ja mietin oletko elossa. Lopulta saan puhelun: olet elossa.

Muistan, kuinka nostit minut raskausaikana ylös ahdingosta. Kävimme Lidlissä ostamassa bostonkakkua, sinulla oli kotonasi ainekset fetasalaattiin, silitimme pallerojyrsijöitäsi. Seinilläsi roikkui värikkäitä tauluja, niin kuin sinäkin olet, spektran kaikki sävyt.

Katsoimme ylioppilasvideotallennetta ja nauroimme itsellemme, vinossa oleville hatuille, opettajille. Sinä sanoit, ettei minun elämäni lopu tähän, tulen vielä tekemään rakastamiani asioita, tulen vielä olemaan onnellinen. Naurusi oli kuin lattialle putoavia lasihelmiä.

Tähtisilmä laskee kymmeniä kertoja liukumäestä. Muistan, että viimeksi et enää nauranut yhtä syvällä resononnilla. Minun olisi pitänyt tajuta ahdistuksesi paljous.

Perjantai

Mies lähtee käymään Tähtisilmän kanssa sukulaisilla. Soitan pölyttynyttä soitintani, yritän päästä kiinni sointuihin. Muutama päivä sitten olimme sopineet yhdessä musisoivamme yhdessä. Että voisimme päästä vielä lavoille, me kaksi. Harjoittelen yhtä kappaletta, se on vaikea, mutta olen päättänyt harjoitella sen sinua varten.

Että muistaisit kun pääset sairaalasta, että sävelet liikkuvat yhä. Että mikään kokemasi asia ei jää haavaksi ihollesi, se siirtyy muistoihin. Että ystäväsi eivät ole kadonneet, vaikka niin joskus ajattelet, ystäväsi ovat sinua varten ryppyisiin kasvoihin asti, sinulla on ystäviä kuin kukkia kedolla. Että päivä seuraa yötä, taivas valkenee fosforin hehkuisena.

Mutta minun on vaikea soittaa. Käyn välillä parvekkeella ja tuijotan vapauteen. On vaikea olla yksin, en ole tottunut olemaan enää yksin. Kuolema on käynyt niin lähellä. Lähden juoksemaan, vaikka ulkona sataa.

Sunnuntai

Puhumme ensimmäistä kertaa puhelimessa tapahtuneen jälkeen. Makaan tunnin sohvalla, ja kuuntelen. Esitän lukuisia kysymyksiäni, se on minun tapani auttaa. Puhun harvinaisen rationaalisesti, minun on hankala näyttää todellisia tunteitani. Mutta lopussa romahdan, en voi olla itkemättä:
"Mä en olisi kestänyt menettää sua, Meri."

torstai 2. huhtikuuta 2015

10 parasta asiaa tällä hetkellä

Tuntuu, että blogissani on nykyään enemmän surua, joten päätin muistuttaa itseänikin siitä, että elämässäni on valonpilkkeitäkin.

1. Smoothie

Olen pari kuukautta syönyt lähes joka välipalaksi smoothien. Laitan smoothieen yleensä jotakin näistä: banaanin, marjoja, hedelmiä, kaurahiutaleita, jogurttia ja vettä/mehua. Joskus pelkkiä hedelmiä.
Parina päivänä olen tehnyt aamupalaksi puurosmoothien, se pitää nälkää pitkään.

2. Lenkkeily

Olen lenkkeillyt kohta 2 kuukautta. Aluksi jaksoin juosta vain 5 minuuttia, pidin 5 minuuttia taukoa, sitten taas juoksin. Nyt juoksen puoli tuntia pysähtymättä. Olen juossut pari kertaa viikossa. En juokse toistaiseksi pidempiä lenkkejä, kun pitää sen jälkeen jaksaa myös touhuta taaperon kanssa. Mutta ehkä kesällä juoksen tunnin lenkkejä. Tosin nyt maa lainehtii vetisestä lumesta, lenkkeily taitaa jäädä hetkeksi, kunnes maa on taas paljas.

3. Tähtisilmä ja puheen kehitys

Uusia sanoja ovat mennään, "iää", (isi), puu ja välillä tulee ihan "lauseita" esim. "iää täittää" (isi menee ulos). En malta odottaa, että pääsen keskustelemaan lapseni kanssa.
Muutenkin tuo valokimpale tuo elämääni niin paljon, etten tiedä, missä olisin ilman lastani. Tuskin ainakaan onnellinen. Minulle onnellisuus on aina ollut vaikeaa, mutta pystyn kokemaan onnea pienissä hetkissä ja erityisesti muistoissa.

4. Tulevaisuuden selkeytyminen

Olen ehkä vihdoin saanut vastauksen, mitä tulevaisuuteni näyttää. Tarkoitus olisi ensi syksynä palata sen verran koulun penkille, että teen opintoja kursseja kotoa käsin, mutta haluan kuitenkin vielä olla kotona lapsen kanssa. Toisaalta haluaisin jo nyt alkaa tehdä opintoja, mutta aika ei ehkä riittäisi, kun freelance-töitä on tulossa jonkin verran.

5. Refluksioireiden helpottuminen

Olen käynyt tämän vaiheen monta kertaa läpi. Muutamaksi viikoksi oireet ovat lievittyneet, sitten taas palanneet puolet pahimpina takaisin. Toivo on synnyttänyt minussa uuden elämän, joka on lakastunut yhtä nopeasti kuin se on alkanut kukkimaan.

Olen nyt viikon syönyt taas vehnää ja ruista, koska edessä ovat vielä allergiatestit. Jostain syystä oireeni ovat olleet vähäisiä huolimatta vehnän ja rukiin paluusta ruokavaliooni. Nyt todella haluan uskoa ja rukoilla, että oireeni olisivat vihdoin loppumassa.

6. Johdatus

Olen saanut rukoilla hyvän ystäväni puolesta, vaikka hän on agnostikko. Ja saanut kuulla, kuinka hyvä olo hänelle tuli sen jälkeen. Välillä tunnen johdatuksen vahvana, välillä taas se on viikkoja kadoksissa. Mutta yhä uudelleen löydän Jumalan elämästäni.

7. Yhteinen aika miehen kanssa

En ole ymmärtänyt yhteisen ajan tärkeyttä ennen kuin suhteemme joutui kriisiin. Kun on lapsi, parisuhde unohtuu helposti. Mutta olemme järjestäneet nyt yhteistä aikaa, mikä on tuntunut hyvältä. Viime viikolla testasimme uutta ravintolaa, ja pääsiäisenä olisi tarkoitus käydä ainakin kirkossa kahdestaan.

8. Unelmat ovat katkolla, eivät lakanneet

Elämäni meni uusiksi lapsen tulon myötä. Yhtäkkiä en enää pystynytkään toteuttaa itseäni taiteellisesti. Olen ollut aina taiteellinen, mutta nykyään ainoa taidemuotoni on oikeastaan blogin kirjoittaminen, koska aikaa ei yksinkertaisesti ole.
Vähän aikaa sitten luin jostain blogista kyseisen ajatuksen, ja tajusin, että mikään ei ole loppunut. Sitten kun olen 40-vuotias, Tähtisilmä on jo 20-vuotias ja todennäköisesti muuttanut kotoaan silloin. Kun kaverini vasta aloittelevat elämää lasten kanssa, olen vapaa toteuttamaan kätköksissä olleita unelmiani, ja siemailen parvekkeella viiniä.

9. Mignon-munat

Lapsuudesta muistan äidin piilottamat suklaamunat pihapiiriin, joista viimeisin oli Mignon-muna. Syömishäiriöaikoinakin minulle oli ehdottoman tärkeää saada Mignon-muna; vaikka sitten pitkän lenkin hinnalla. Muistan kun kerran söin kaksi Mignonia, ja siitä tuli aivan kamala syyllisyys. Tänä pääsiäisenä aion herkutella Mignonilla hyvällä omatunnolla.
Fazer on muuten pienentänyt mignon-munan kokoa vuosi vuodelta, jos joku on huomannut, hinta puolestaan on kallistunut.

10. Blogi

Olen blogannut vuodesta 2009, vaikka tämä blogi tuli vasta vuotta myöhemmin. Minulla on ollut tämän lisäksi kolme eri blogia: kaksi syömishäiriötä käsittelevää ja yksi novelliblogi.
Jotkut lukijat ovat pysyneet mukanani ensimmäisestä blogistani lähtien. Minulla on muutamia Facebook-kavereina, ja yhden lukijan olen tavannut pari kertaa; hän on tuntunut alusta asti aidosti kaveriltani, ei pelkältä lukijalta. Kaverini virkkasi Tähtisilmälle peiton jo ennen kuin olimme edes tavanneet. Se oli todella kaunis ele.

Olen saanut blogin kautta aika paljon yhteydenottoja: haastattelupyyntöjä, kuvausehdotuksia, opintonäytetöitä. Osaan olen lähtenyt mukaan, ja on ollut hienoa päästä mukaan mielenkiintoisin juttuihin.

Mutta tärkeintä on se, mitä blogi on antanut minulle: upeita kommentteja teiltä, yhä uudelleen rohkeisevia sanoja. Olen kuullut kokemuksianne, elämäntarinoitanne, mikä on tuntunut mahtavalta. Joka kerta kun avaan blogin ja siellä lukee "1 kommentti odottaa julkaisemista", sydämeni lyö lisälyönnin. Niin paljon rakastan kommenttejanne, ja teitä.