sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Meri

Kirjoittajana koen löytäneeni aina sanat eri tilanteisiin, mutta tällä kertaa en tiedä, miten kirjottaisin. Paha olo on kirjoitettava ulos, mutta koska en ole ennen ollut vastaavassa tilanteessa, en löydä lauseita.

Keskiviikko 01.04.2015

Istun päivystyksessä miehen ja Tähtisilmän kanssa ja katson televisiosta vaalikeskustelua. Edellisen yön olen ollut pelkojen valtaama, hädin tuskin nukkunut, tuntenut sekoavani, näkeväni harhoja. En tiedä, miksi.
Selaan koukuttuneesti puhelintani, niin kuin aina. Yhtäkkiä viestilaatikkooni hyppää viesti:
"Meri on sairaalassa yliannostuksen vuoksi, jäähyväiskirje on jätetty kotiin. Soita mulle heti."

Pian hoitajat kutsuvat Tähtisilmän ommeltavaksi, pienellä leuka aukesi pudotessaan keittiön tuolilta. Yritän pysyä rauhallisena, mutta mieleni on kovin levoton. Eilisyön ahdinko on tässä. Muistan kun ahmin leipää ja suklaata aamuyöstä eikä mieleni päässyt eroon lentoturman uutisista. Kuolema heijastui seinälle kasvien varjoina. Ja nyt ymmärrän, miksi se heijastui.

Muistan kuinka joitakin päiviä sitten olit jotenkin erilainen. Kuin harsomainen perhonen. Mutta olinhan nähnyt sinut ennenkin sellaisena astellessani vuosia sitten sairaalaan katsomaan sinua.
Olet ollut aina uudelleen nouseva, kuin aurinko meriviivan takaa. Siksi en osannut aavistaa, että voisit yrittää päättää elämäsi.

Automatkalla päivystyksestä Tähtisilmä huutaa väsymystään. Rukoilemme mieheni kanssa autossa puolestasi samalla yrittäen rauhoitella pientä. Laitan rukouspyynnöt muutamalla läheiselle, nettiin.

Torstai

On epätavallinen iltapäivä, taivaalta ropisee tihkupisaroita, aurinko paistaa, lokit viheltävät taivaalla. Juoksen Tähtisilmän kanssa puiston mäkeä alas, ja mietin oletko elossa. Lopulta saan puhelun: olet elossa.

Muistan, kuinka nostit minut raskausaikana ylös ahdingosta. Kävimme Lidlissä ostamassa bostonkakkua, sinulla oli kotonasi ainekset fetasalaattiin, silitimme pallerojyrsijöitäsi. Seinilläsi roikkui värikkäitä tauluja, niin kuin sinäkin olet, spektran kaikki sävyt.

Katsoimme ylioppilasvideotallennetta ja nauroimme itsellemme, vinossa oleville hatuille, opettajille. Sinä sanoit, ettei minun elämäni lopu tähän, tulen vielä tekemään rakastamiani asioita, tulen vielä olemaan onnellinen. Naurusi oli kuin lattialle putoavia lasihelmiä.

Tähtisilmä laskee kymmeniä kertoja liukumäestä. Muistan, että viimeksi et enää nauranut yhtä syvällä resononnilla. Minun olisi pitänyt tajuta ahdistuksesi paljous.

Perjantai

Mies lähtee käymään Tähtisilmän kanssa sukulaisilla. Soitan pölyttynyttä soitintani, yritän päästä kiinni sointuihin. Muutama päivä sitten olimme sopineet yhdessä musisoivamme yhdessä. Että voisimme päästä vielä lavoille, me kaksi. Harjoittelen yhtä kappaletta, se on vaikea, mutta olen päättänyt harjoitella sen sinua varten.

Että muistaisit kun pääset sairaalasta, että sävelet liikkuvat yhä. Että mikään kokemasi asia ei jää haavaksi ihollesi, se siirtyy muistoihin. Että ystäväsi eivät ole kadonneet, vaikka niin joskus ajattelet, ystäväsi ovat sinua varten ryppyisiin kasvoihin asti, sinulla on ystäviä kuin kukkia kedolla. Että päivä seuraa yötä, taivas valkenee fosforin hehkuisena.

Mutta minun on vaikea soittaa. Käyn välillä parvekkeella ja tuijotan vapauteen. On vaikea olla yksin, en ole tottunut olemaan enää yksin. Kuolema on käynyt niin lähellä. Lähden juoksemaan, vaikka ulkona sataa.

Sunnuntai

Puhumme ensimmäistä kertaa puhelimessa tapahtuneen jälkeen. Makaan tunnin sohvalla, ja kuuntelen. Esitän lukuisia kysymyksiäni, se on minun tapani auttaa. Puhun harvinaisen rationaalisesti, minun on hankala näyttää todellisia tunteitani. Mutta lopussa romahdan, en voi olla itkemättä:
"Mä en olisi kestänyt menettää sua, Meri."

2 kommenttia:

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.