torstai 28. toukokuuta 2015

Runoja

TAHDON

Halusin hattaranturkoosit hiukset
vain palatakseni
  henkäykseksi
valkoiseen kivirakennukseen
   diagnoosien kukintakauteen.
               

                                (Meissä oli taivaankappaleiden
                                          tomua,
                                               purkitettua surua.)       

Pukeuduimme siellä
kuohkeisiin mekkoihin,
puristimme ranteitamme,
vuohenkellonvioletteja,
heitimme riisinjyviä
                                  i l m a  k  e   h    ä      ä        n.

Sanoimme yhdessä tahdon 

              elämälle, 

                  elämälle.


SALAISUUKSIA


Muistan kun sanoit,
  sädehdit kirkkaammin
       kuin Uspenskin katedraalin
                                          kullatut sipulit.

Minä olin avoinna,
kuuntelin äänesi resonointia.
Sinulla oli salaisuuksia, 
  orvokkeja taskussa.

Sataman valossa
poimimme liekit nuoliimme
oksitosiinistamme.
Sytytimme yhdessä taivaan tuleen.
        Ei ollut olemassa mitään muuta kuin rakkaus.

                   Sulkeuduimme asuntoosi
                             maalauksien hämmästeltäviksi.
                        Niiden katse oli itään.
                                   Piirsit minulle kartan
                                meteoroideista, perhosista
                                                          ä ä r e t t ö m ä ä n  pimeään.


KALAT


Riemuitkaa, kalat!
Aukaiskaa ammottavat kiduksenne!
Ahnehtikaa koralliplanktonia!

      Sokaistukaa vedenpinnan säteistä,
vapauden häistä!

     
                                               Meren valossa
                        takertukaa ankeriaisiin.
                                                      Hylyn pimennossa
                                himoitkaa unohduksiin.


Laskekaa mehevä mätinne!
Laskekaa! 
  Laskekaa!
Riemuitkaa!


GERBERAT


Rakas, älä leikkaa kahtia gerberoitani,
jotka kasvatin putoavista kaloreista.
Älä koske läpisinertävään ihooni,
jonka olen peittänyt neuleeseesi, 
myskintuoksuiseen.

Anna kukkasten kasvaa vielä hetki
kohti aurinkoja,
taivaankärkiä,
iankaikkista.

Älä pysäytä minua,
    kun olen jo kadonnut.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa lukea pitkästä aikaa runojasi ♥ lisää näitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos niin paljon ♥ :) ! Pitää yrittää laittaa lisää, itsekritiikki vain yleensä estää sen. ;)

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.