maanantai 29. kesäkuuta 2015

Syömishäiriön jäljet

Sairastin epätyypillistä anoreksiaa kolme vuotta. Olen ollut kohta kaksi vuotta kuivilla. Mutta siltikään en aivan täysin. Etenkin fyysisiä haittoja on yhä.
Tänä keväänä pudotin painoa terveellisesti lisäämällä liikuntaa, mutta lasku tyrehtyi huhtikuussa, kun sairastin kaksi vatsatautia ja sen myötä motivaatio liikkumiseen on ollut vähäistä. Oikeastaan ihan hyvä, koska olin taas alkanut pureskella joka välissä purkkaa ja täyttää vatsaani vedellä. Kehoni oli aliravittu, vaikka olin normaalipainossa.

Ajattelin nyt listata jälkiä, joita sairaus jätti minuun.

Palelu aterian jälkeen

Järkyttävää palelua, usein olen joutunut mennä peiton alle syömisen jälkeen. Nyt kun paino on noussut muutaman kilon, palelua ei ole ollut. Saatan myös palella, jos ruokaväli venyy pitkäksi.

Kuolan valuminen nälkäisenä

Tämä on niitä häpeän jälkiä kehossani, eikä se ole poistunut, vaikka olen ollut jo pitkään normaalipainoinen.
Sylki saattaa valua, jos haistan ruoan, ajattelen ruokaa tai välillä syödessäkin. Alkaessani seurustella mieheni kanssa syljen valuminen romanttisina ruokailuhetkinä oli todella noloa.

Vatsakipukohtaus pitkän ruokavälin sattuessa + muut vatsavaivat

Vatsani kipeytyy, jos tulee pitkä ruokaväli. Kipu on usein niin kovaa, että joudun mennä kaksin kerroin lattialle. Tätä sattuu aika harvoin, koska pidän huolen säännöllisestä syömisestä.

Söin sairastamisen aikoihin järkyttäviä määriä purkkaa. Jatkuvasti. Ja se näkyy nyt suolistossani ilmavaivoina ja kipuna, ja ne eivät ole mitään vähäisiä.

Kynsien kunto

Anoreksia-aikoihin kynnet olivat täynnä valkoisia läikkiä, magnesiumin puutetta kai. Nyt ne ovat olleet muutaman vuoden kuoppaiset, aivan järkyttävät. Siksi lakkaankin ne aina.

Useat lääkärit ja kosmetologikin ovat ihmetelleet kynsieni kuntoa, eikä siihen ole saatu mitään selitystä verikokeilla. Luulen, että jokin ravintoaine ei imeydy kunnolla elimistööni, vaikka saan varmasti tarpeeksi kaikkea ravinnosta. Olen saattanut itse aiheuttaa tämän usean vuoden aliravitsemuksella, mutta mitään varmuutta siitäkään ei ole.

Ruoka-aineiden syöminen järjestyksessä

Yhä teen tätä, vaikka olen aika hyvin päässyt eroon siitä. Tämä koskee siis lounaita ja päivällisiä.

Vääristynyt kehonkuva

Minun on hankala hyväksyä itseäni, ja en siedä jos painoani tai ulkonäköäni kommentoidaan. Se tuntuu todella pahalta. Minulla on myös taito kääntää positiiviset lauseet kropastani negatiivisiksi.

Mitä jälkiä syömishäiriö on jättänyt teihin sairastaneisiin?

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kirkkaus

Elämä on syttynyt uudelleen. Olen kokenut paljon parin viimeisen viikon aikana. Saanut ehkä jonkinlaisen tuikkeen, mitä haluaisin tulevaisuudessa tehdä. Viettänyt ihanan päivän huvipuistossa rakkaani kanssa ja muistanut kuinka suussasulavalta vaniljapehmis maistuu, sen jälkeen sukeltanut juhannuksen autioittamaan kaupunkiin ja ihmetellyt, miksi kaikki ravintolat ovat kiinni. Lopulta löysimme meksikolaistyyppisen paikan, jossa hämmensin mieheni syömällä koko tacopastan.

Kesäsuunnitelmiin kuuluu ainakin Tähtisilmän syntymäpäivien valmistelu, freelancetöitä, ystävän häät meren rannalla, mahdollisesti mökin vuokraaminen ja ulkomaanmatka.

Kaikkea tätä kannattelee usko. Olen saanut jälleen todistaa upeita asioita Jumalan johdatuksessa kulkemisessa. Tuntematon ihminen on pyytänyt minulta rukousta, minua jännitti, mutta mikä Pyhän Hengen voitelu siinä tilanteessa olikaan. Sain tiedon sanoja kyseisen ihmisen elämästä ja varmistin niiden paikkaansa pitävyyden. Kaikki oli totta. Rukouksen jälkeen hän kysyi silmät kirkkaina, onko sulla joku armolahja. Ei ole, nauroin.

Olen myös joutunut totaalisesti murtua ja myöntää syntisyyteni. Olen heittänyt vähemmän tikareita mieheni sydämeen. Minusta tuntuu, että olen muuttumassa.

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Granaatit


Kriisejä. Sydämen repeämiä. Pieniä onnenpilkkeitä Korkeasaaressa Tähtisilmän matkiessaan lapinpöllön pään kääntymistä, erämaassa leiritulen lämmössä rakkaiden ihmisten kanssa. Luulen, että kaikki on hyvin. Ja sitten taas romahdus.

Näen tulevassa vain väsymyksensekaisia päiviä. Kunpa aukenisin elämälle taas. Kuu tuikkisi päivällä ja meressä ja kastepisaroissa. Kunpa rakastaisit niin kuin ennen.

Itken nykyisin liikaa. Oli aika, kun en itkenyt pariin vuoteen kuin ehkä kerran kuussa jos sitäkään, ja yleensä siihen aikaan kuusta. Itken Tähtisilmän nukahdettua päiväunille ja yöunille.
Tuntuu kuin unelmani vähitellen lakastuisivat. Joskus syksyllä otin käteeni puutarhassa mooseksenpalavanpensaan kukkia ja ne räsähtivät kevyessä puristuksessa kuin granaatit, kuin haaveeni.

Joskus elämäni naurattaa, niin paljon on tapahtunut vastoinkäymisiä viimeisten vuosien aikana. Toisaalta hyvääkin, kuten lapseni syntymä. Olen etsinyt kiintopistettä, missä on se leikekohta, jolloin ihminen ei enää kestä. En ole vielä löytänyt sitä, ja uskon että kuoreni on murtumaton. Vaikka sydän olisi kuinka paloiteltu, silti löydän aina voiman nousta aamuisin sängystä. Aina.