keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Granaatit


Kriisejä. Sydämen repeämiä. Pieniä onnenpilkkeitä Korkeasaaressa Tähtisilmän matkiessaan lapinpöllön pään kääntymistä, erämaassa leiritulen lämmössä rakkaiden ihmisten kanssa. Luulen, että kaikki on hyvin. Ja sitten taas romahdus.

Näen tulevassa vain väsymyksensekaisia päiviä. Kunpa aukenisin elämälle taas. Kuu tuikkisi päivällä ja meressä ja kastepisaroissa. Kunpa rakastaisit niin kuin ennen.

Itken nykyisin liikaa. Oli aika, kun en itkenyt pariin vuoteen kuin ehkä kerran kuussa jos sitäkään, ja yleensä siihen aikaan kuusta. Itken Tähtisilmän nukahdettua päiväunille ja yöunille.
Tuntuu kuin unelmani vähitellen lakastuisivat. Joskus syksyllä otin käteeni puutarhassa mooseksenpalavanpensaan kukkia ja ne räsähtivät kevyessä puristuksessa kuin granaatit, kuin haaveeni.

Joskus elämäni naurattaa, niin paljon on tapahtunut vastoinkäymisiä viimeisten vuosien aikana. Toisaalta hyvääkin, kuten lapseni syntymä. Olen etsinyt kiintopistettä, missä on se leikekohta, jolloin ihminen ei enää kestä. En ole vielä löytänyt sitä, ja uskon että kuoreni on murtumaton. Vaikka sydän olisi kuinka paloiteltu, silti löydän aina voiman nousta aamuisin sängystä. Aina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.