tiistai 4. elokuuta 2015

Kriisejä

Yhtäkkiä on elokuu. Kesä ei ole ollut ihan kesä, kun lähes joka päivä on joutunut kääriytyä villatakkiin. Pimeyden helma pyyhkäisee lähiön, sudenkorennot harhailevat metsälammesta ja iankaikkisuus tuikkii taivaansinessä.

Minulla on taas kriisejä.
Kun lääkäri katsoi mietteliäänä, pitäisikö tehdä lähete erikoissairaanhoidon päivystykseen, vaikka olen tuntenut oloni ihan hyväksi viime aikoina jos ei lasketa että kävellessä henkeä saattaa ahdistaa ja syke on pilvissä ja näytän kuulemma todella väsyneeltä. Siitä nousi fyysinen kriisi: joko taas. Minunhan piti olla terve. Onneksi en joutunut päivystykseen. Olen uupunut neuloihin ja anamneeseihin ja psykopaattilääkäreihin.

Vartalo, joka on taas kasvanut, ja inhoan kuulla siitä. Haluaisin pienentyä, mutta kilpirauhassairaus tuntuu tekevän siitä mahdotonta.
Viha kumpuaa jostain syvältä, enkä osaa käsitellä sitä.
En ole pariin kuukauteen avannut Raamattua, ja sen huomaa elämänsuunnassani, viiva on kaventunut; tie jota olen kulkenut, kasvaa märkää rämeikköä.

Rakas tulee alkuyöstä istumaan sohvalle vierelleni ja pyytää nukkumaan kanssaan. Vastustelen, olen vaikea.
"Meillä on kaikki oikeastaan tosi hyvin nyt, sun ei pitäisi murehtia", hän sanoo lempeästi. Niinhän meillä onkin, olen taas vain onkinut liikaa murheita.
Lempeys on se, mitä hänessä rakastan, lemmikkilumisia värikalvoja. Se tainnuttaa minut tänäkin yönä seuraavaan aamuun.

3 kommenttia:

  1. voei..toivon niin koko sydämestäni teille kaikkia hyvää ja voimia vaikeisiin hetkiin <3. pitäkää aina toisistanne kiinni <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos tosi paljon ihanista sanoistasi <3
    Voimia tässä tarvitaan.
    Pidetään kyllä kiinni. :) <3

    VastaaPoista
  3. Lämmin halaus sinulle ja koko perheellesi! ♥

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.