torstai 27. elokuuta 2015

"Onpa se lihonut"


Joskus ihmisten olisi parempi tukkia suunsa.
Eräs naapuri oli ihmetellyt läheiselleni, kuinka paljon se Leon tyttöystävä (minä) onkaan lihonut. Ja kysynyt, onko se alkanut syömään hirvittäviä määriä.

Kun läheiseni kertoi tämän minulle tänään puolisukua ollessa koolla, kaikki räjähtivät hulvattomaan nauruun. Minäkin nauroin. Vaikka sattui. Olisin ollut mielelläni kuulematta koko asiasta. Ja tämä läheiseni, ei ole edes mikään sielunystävä.

Kunpa he tietäisivät, kuinka olen käynyt autotielle makaamaan vain koska ahmin mahan pinkeäksi mokkapaloista. Sydämeni lyöntitiheys on ollut neljässäkymmenessä, verenpaine 80/50. Olen saanut unta vain lääkkeiden avulla, koska ainainen nälkä on kiertänyt mahassa.

Yhtä lailla olen lusikoinut jokaisen haarukallisen osastolla alas. Olen syönyt pussipastan puoliksi mieheni kanssa ja aterian jälkeen itkenyt tunnin. Olen kävellyt yksin yliopiston ruokalaan ja koonnut ateriasuunnitelman mukaisen annoksen lukemattomia kertoja. Illalla syönyt vielä miehen mummin leipomia kanelipuusteja.

Olen kasvanut äidiksi, kirjaimellisesti kasvanut 30 kiloa ja synnyttänyt yli nelikiloisen terveen pojan. Iloinnut synnytysosastolla ateriasuunnitelman ylittämisestä ja imetyksen tuomasta luonnollisesta näläntunteesta.
Kävellyt kahden kuukauden kuluttua synnytyksestä pienen nyytin kanssa poliklinikalle ja sanonut arasti hymyillen, että olen terve. Hoitajani silmät vetistyivät, vahanukke-eleinen psykiatrikin saattoi hymyillä.

Syömishäiriö jäi siihen kadulle, josta kävelimme tuoreen kaukalon kanssa autolle, ja joku nainen toivotti meille paljon onnea. Sen jälkeen en ole pakkoliikkunut, laskenut kaloreita, jättänyt aterioita välistä. Raskauskilotkin lähtivät melkein kaikki itsestään. Olen vain rakastanut poikaani ja miestäni.

Ja sinä vartaloani arvioiva, kenties sovinistinaapuri: miten kehtaat?

Ps. Kyllä, olen saanut painoa (huom: en lihonut) 10 kiloa viime keväästä, ja on ikävää jos kurvikas vartaloni pilaa jonkun naapurin idyllisen lähiönäkymän parvekkeelta. Onneksi ei tarvitse kauan asua täällä. Ja onneksi en jätä iltapalaakaan syömättä vain koska joku yritti särkeä itsetuntoni.

23 kommenttia:

  1. Voimia <3 nuo tietämättömien kommentit satuttavat, ikävää myös, että läheisesi kertoi tämän muiden ihmisten kuullen, tai yleensä edes avasi suunsa, sillä tuskin tuollainen olisi kenenkään oloa ainakaan parantanut, etenkään sinun.
    Ja Hienoa, ettet antanut tuon ilkeyden vaikuttaa toimintaasi.
    Älä koskaan luovuta, vaikka tälläisiä tilanteita tulisi jatkossakin, olet tehnyt niin suuren työn :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoista <3
      Niin, samaa mieltä olen että olisi voinut tämä läheinen pitää suunsa kiinni. Ei varmaan kukaan nainen halua kuulla ventovieraan susta lihoneensa, saatikaan jos on sh-taustaa, se sattuu vielä enemmän.
      En luovuta, en missään nimessä. Jätän urpojen kommentit omaan arvoonsa. :)

      Poista
  2. Onpas ihmiset ilkeitä :(
    Sä oot täydellinen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaavat kyllä olla :(
      No ei, sähän olet täydellinen! <3

      Poista
  3. Typerät. Eivät tiedä että asia voi olla kuolemanarka. No, onneks osaat suhtautua. Osoittaa kypsyyttä, jota toisilta puuttuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, joku voisi satuttaa itseään tai tehdä muuta vastaavaa tollaisen kommentin takia :/ Tai itsetunto romuttua totaalisesti.
      Noh, mä yritän parhaani ;)

      Poista
  4. Minulla tulee vähän vastaavanlainen tunne, jos minua sanotaan luovuttajaksi tai pelkuriksi. Olen aika arka ihminen ja pelkään helposti asioita. Hylkäämisen pelko, jonka en kuitenkaan antanut estää itseäni lähestymästä tätä miestä, josta olen kertonut sinulle tuolla aiemmin. :) Minulla on esimerkiksi ollut paha ratsastuspelko ja siitä huolimatta minulla on hevonen. Pelko oli välillä niin paha, etten pystynyt edes taluttamaan hevostani ilman, että mieleen tuli kaiken maailman kauhuskenaarioita. Olen itkenyt, hävennyt, saanut ahdistuskohtauksia ja lopulta puhunut.

    Edelleenkin joskus minua saattaa alkaa jännittämään, mutta silloin yleensä kohtaan pelkoni, mutta rauhassa ja niin, etten mene liian kauas mukavuusaluuelta. Olin kerran ratsastustunnilla ja minua alkoi hirveästi pelottaa, kun maneesin katto rymisi. En millään saanut koottua itseäni ja totesin, etten pysty ratsastamaan, kun jännittää liikaa. En usko, että ratsastusksenopettaja teki sitä pahoittaakseen mieleni, vaan yritti ikään kuin "potkia persauksille", jotta kohtaisin jännitykseni. Mutta minulle tuli vain todella paha mieli, kun itse tiedän, millaisen taistelun olen itseni kanssa käynyt vuosien ajan.

    - Karo (alan käyttämään tätä nimimerkkiä niin tunnistat ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mahtavaa, että oot hankkinut ratsastuspelosta huolimatta hevosen. Hevoset on ihania :)
      Ja ennen kaikkea voittanut pelon, niin ettei se enää hallitse sun unelmaa.
      Olipa kurja ratsastusope :/ Hän yritti tsempata sinua, mutta ei tiennyt sen vain pahentavan asiaa.

      Ehkä se hylkäämisen pelkokin vielä väistyy <3

      Poista
  5. Vielä sellainen asia, joka tuli vastaisuuden varalle mieleen. Olen itse huomannut, että se toimii todella hyvin. Eli aina, kun kohtaan jonkun ihmisen tai kuulen jostain ihmisestä, joka pahoittaa mieleni tai saa vihani kiehumaan ajattelemattomuudellaan ja tahallaan, rukoilen hänen puolestaan. Sydämessä ei saa antaa mitään sijaa edes pinelle katkeruudelle tai kiukulle, koska siemen kylvettyään alkaa kasvaa.

    - Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä neuvo, kiitos. Oon yrittänyt tota itsekin välillä, mutta tällä kertaa olin niin täynnä ahdistusta tuon kommentin takia, ettei rukoilu käynyt edes mielessä. :/

      Poista
    2. Se on aivan luonnollista ja ihmiselle mahdotonta, mutta onneksi Jumalalle kaikki on mahdollista. :) Me emme voi itseämme auttaa tai pelastaa, mutta jos annamme, Jumala on meissä ja toimii meidän kauttamme, parantaa meitä, tuo syntimme päivänvaloon ja tekee meistä uusi luomuksia. <3

      - Karo

      Poista
  6. Ihmiset on niin ilkeitä että suututtaa sun puolesta! :( oot sopivan kokonen just tuollasena! :) tärkeintä on se että itse viihtyy kropassaan, muiden mielipiteet voi jättää iha omaan arvoonsa! Itsekin olen saanut kuulla synnytyksen jälkeen ilkeitä kommentteja ulkonäöstäni... :/ ilkeitä on nämä ihmiset! Olet ihana juuri tuommoisena! <3 halaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana sinä! <3 Kiitos kehuista :)
      Tosi ikävä kuulla, että säkin oot saanut ikäviä kommentteja synnytyksen jälkeen. Oon tosi monilta kuullut samasta asiasta. Älä välitä, he ovat todennäköisesti vain kateellisia koska sä olet äiti ja sulla on ihana pikkuinen. Halaus sinnekin :) <3

      Poista
  7. Voi ei, onpa törppöjä tyyppejä :( Mä vihaan tollasta kaiken näköistä ihmisten ruokailuista tai koosta huomauttelua. Ite joskus olin päiväsairaalassa masennuksen takia, ja yks hoitaja huomautti et et kai sä aio syödä noita kaikkia karjalanpiirakoita (niitä oli kolme mun lautasella), vanhana syömishäiriöisenä ei ollu kovin kiva kuulla sitä huomautusta. Siellä vielä hoidettiin sekä syömishäiriöistä kärsivii että masentuneita, että oli aika käsittämätöntä.

    Mulla on taas tullu kauhee viha omaan kehoon painon takia, tuntuu et päässä sumenee ja nään kehon tosi paljon suurempanakin taas, kun tiedän painavani yli 20 kiloo enemmän kuin syömishäiriöisenä. Oon yhä normaalipainoinen, mut syömishäiriötä _ennen_ en ollu koskaan ees ollut normaalipainoinen. Haluaisin taas vaan suhtautua terveesti omaan kehoon ja pitää itsestäni, mutta jotenkin ne vaa'an lukemat saa flippaan. Oon aiemminkin kommentoinut jotain siitä sulle, että mun kehonkuva yhä reistailee, mut nykyään vielä pahemmin. En tiiä mikä tähän auttais taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama täällä :(
      Tosi ilkeä kommentti vielä sairaanhoitajalta.. Oon huomannut että ne ihmiset, jotka kommentoi sun ruokailuista jotain negatiivista, heillä on itsellään jotain ongelmia syömisen kanssa. Ehkä hoitaja oli itse nälkäinen ja kateellinen sun karjalanpiirakoista?
      Ja toi määrä on vieläpä täysin normaali, itekin söisin helposti iltapalalla kolme karjalanpiirakkaa.

      Mulla on sama juttu, että vaikka yhä oon normaalipainoinen, niin silti nään itseni valtavana. Kaikki oli vielä suht hyvin, kunnes tämä kyseinen läheinen toi meille vaa'an kotiin (ei ollut aikaisemmin), ja siitä lähtien on tullut tarkkailtua omaa painoa. Ehkä meidän pitäisi luopua koko härpäkkeestä?
      Voisi auttaa asiaa. Kyllä oma peilikuva kertoo enemmän kuin vaa'an lukema, vaikka toisaalta meillä sh-taustaisilla se peilikuvankin tuijottaminen saattaa mennä överiksi.
      Ainut neuvo, minkä voin antaa, on syödä se 5 kertaa päivässä säännöllisesti, ettei tällaisia pakkomielteisiä ajatuksia pääsisi syntymään. Mulla ainakin itellä helpottaa se, että verensokeri pysyy tasaisena ja syön monipuolisesti. Kun taas jos on päiviä kun syö vaikka vähemmän lounaalla tai joku ateria jää välistä, illalla saattaa herkutella, ja sitten kehoahdistus vain pahentuu. Paras on pitää se yks herkkupäivä viikossa tai sitten syödä joka päivä jotain pientä (esim. pulla/vanukas välipalalla). Jälkimmäistä suosittiin sh-hoidossa.

      Rukoilen sun puolesta! <3

      Poista
  8. Joo itse yritän parantua syömishäiriöstä, silti koen kauheeta morkkista syömisestä vaikka syönkin.
    No meillä oli sukulaiset yks viikonloppu kylässä ja käytiin porukalla syömässä illalla, minä ja serkkuni suunnistettiin baariin juomaan ja baarista vielä heseen.
    Olin ylpeä itsestäni, söin ravintolassa kaiken, join alkoholia ja uskaltauduin jopa heseen! Ja kaikesta huolimatta ilta oli hemmetin hauska!
    Kunnes aamulla mun kummitäti sanoo:
    Kävitte hesessäkin vielä? Ei sitä tarvii liikaa ja koko ajan syödä.

    Teki mieli huutaa, että viimeisen vuoden olen itseeni näännyttäny ja syön kyllä mitä haluan.
    Paha mielihän tosta tietysti jäi ja laihduttaminen jatku taas... vaikka kummitädillä itsellään on ollut teininä anoreksia, silti sano noin ajattelemattomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä oli törkeä kommentti kummitädiltäsi :o Varsinkin kun hän itse varmasti muistaa anoreksian parantumisvaiheen tuoman syömisahdistuksen.
      Mä oon ainakin tosi ylpeä susta, että uskalsit! <3
      muistan joskus parantumisvaiheessa vetäneeni ite baari-illan jälkeen 5 juustohampparia. :D
      Yritä unohtaa vain kyseinen kommentti ja jatkaa samalla tsemppivaiheella, mikä sulla oli. Koska aina kun palaa takaisin sh:n pariin, on taas kauempana parantumisesta. Enemmän ahdistusta syömisestä.
      Paljon voimia sulle tähän taisteluun! <3

      Poista
  9. Tosi törkeää toimintaa.. Ihmiset ei todellakaa aina ajattele mitä puhuvat, töksäyttelevät vaan:< Onneks sä et välitä, vaan oot vahva ja ylpeä itsestäsi ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä törkeää. :o
      Sanoppa muuta!
      Kiitos paljon kannustuksesta! :) <3

      Poista
  10. Näin sitä poikaa eilen ja kävimme 2h 30min ajelulla monenlaisia keskusteluja. Mitä enemmän olen hänen kanssaan tekemisissä, sitä enemmän palan halusta tietää enemmän hänestä syvällisemmällä tasolla. Toisaalta taas ihmettelen, mitä ihmettä hänessä näen, koska hän on oikeastaan kaikin puolin sellainen ihminen, josta en voisi kuvitella pitäväni. grinhymiö Hän on hirvittävän vaikeasti tulkittava ihminen; vähäeleinen ja -sanainen. Viimeksi tunnelma oli todella jännittynyt ja paikoin jopa kiusaantunut, niin nyt olin todella rentoa ja pystyin puhumaan tosi vapautuneesti. Hän tietää nyt, että olen uskova kristitty. Emme kuitenkaan vielä toistaiseksi puhuneet asiasta sen enempää. Hän ei ilmeisesti ole ainakaan uskova kristitty, koska ei mitään siihen viittavaa sanonut. Toisaalta odotan superinnoissani, että pääsen puhumaan hänen kanssaan näistä jutuista oikealla hetkellä. :D
    En pitänyt kaikista näkemistäni puolistani. Hän kiroili jonkin verran; ei nyt mitään älytöntä, mutta siihen verrattuna, etten minä kiroile ollenkaan, sen huomasi selkeästi. Lisäksi, kun hän kertoi elämästään, heräsi välillä sellainen surumieli "ei, miksi teet niin itsellesi!". Mitä hän kertoi oli hyvin tyypillistä hänen ikäiselleen nuorelle; biletys ja se, että saattaa kostean illan jälkeen herätä epäillyttävistä paikoista.
    Erityisesti kiinnitin huomiota siihen, kun hän kertoi olleensa joskus viime keväänä paikallisessa baarissa ja oli tanssinut siellä sitten jonkun tytön kanssa pilkkuun asti ja mennyt siitä sitten vielä hännen luokseen jatkoille. Toki en voi tietää, mitä jatkot tarkoittavat, mutta tietynlaisia epäilyjähän siitä herää... Tuntuu, että se kuvani hänestä "kilttinä poikana" sai pieniä kolhuja.
    Ei menneisyys onneksi määritä ihmistä, kun hän tunnustaa syntinsä ja saa ne Jeesuksen nimessä anteeksi. Sitten vaan on se puoli, että, kääntyykö hän vai ei, ja onko minulla siinä jokin erityinen tehtävä.

    - Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun näitte :)
      Ja pystyit olee rennosti.
      Mutta hmm, särähti kyllä korvaan toi poitsun kertomus niistä baari-illan jälkeisistä jatkoista. Että miksi hänen piti siitä sulle kertoa.. Jos teillä on tässä juttu alkamassa. Olisi voinut pitää omana tietonaan. Miehet! Toisaalta ei jatkot välttämättä seksiä tarkoita.

      Hyvä juttu on se, että mies tuskin on ateisti. Olisi varmaan muuten sanonut heti kommenttisi jälkeen että "mä oon kyllä ihan ateisti".
      Sulla tulee varmasti vielä hyviä tilaisuuksia kertoa hänelle Jeesuksesta.

      Ihastut samanlaisiin miehiin kuin mä. :D mystisiin ja arvoituksellisiin.

      Tsemppiä löytöretkeen :) toivottavasti näette ensi viikonlopullakin. Kuulumisia odotellessa.

      Poista
  11. ihmiset tosiaa osaa olla ajattelemattomia ja ilkeitä. :/ iha hirveetä mitä lauotaan suustaan sen enempää aattelematta.
    sulla on ihailtava asenne, oot vahva. oon lukenut sun blogia jo monta vuotta ja kaikki sun postaukset on niin hyviä, osaat tosissaan kirjoittaa! ihanaa syksyä teiän perheelle! <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo , todella ajattelemattomia :( onneksi on niitä hyviäkin ihmisiä. :)
      Voi, kiitos niin paljon <3 tuntui ihanalta kuulla tommosta :)
      Upeaa syksyä myös sulle! <3 :)

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.