maanantai 31. elokuuta 2015

Ruiskaunokkeja


Mieleni on mustunut rinnakkain alkavan syksyn kanssa. En ole viime öinä nukkunut juurikaan, katsellut vain viereisten talojen uinahtavaa valospiraalia. Viime yönä nukuin neljä tuntia.
Mutta vaikeimmillani olen saadessani nukkua täydenkuun muotoisen kellon akselin. Silloin vain itken ja olen hankala koko seuraavan päivän.
Jos voisi edes kahvia juoda. Tai mustaa teetä.

Joskus blogi oli minulle paikka, jonne pystyin avautumaan kaikesta. Nykyään kirjoitan tarkoituksella kaarevasti, kun tätä lukee niin moni tuttu. Jätän avaamatta isoja asioita elämästäni. Ehkä avaan myöhemmin, jos tulee hyvä hetki.

Pitäisi ottaa rennommin. Olen vain suorittanut ja suorittanut, kuin elämälläni ei olisi enää pitkää sytytyslankaa. Lääkärituttuni sanoi, että minun pitäisi ottaa rennommin. Kroppani on näyttänyt hälytysmerkkejä.
En muista, milloin olisin viimeksi näkemällä nähnyt ystäviä. Siitä on ehkä kuukausi.

Tänä aamuna kysyin Tähtisilmältä, tahtoisiko hän maalata vesiväreillä. Riemun kiljahduksin poika juoksi laatikolle. Maalasimme yhdessä ensimmäisten työkoneiden muristessa aamukasteessa.
Maalasin ruiskaunokkeja, sinisen ja vihreän sävyjä, rauhoittavia värejä mieleni kaipasi.

17 kommenttia:

  1. Unettomuus vaikuttaa heti mielialaan ja kaikki tuntuu jotenkin tosi raskaalta. Toivottavasti saat taas nukuttua.

    -Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niin vaikuttaa. Yksikin huonosti nukuttu yö tekee jo tosi uupuneeks, mutta useempi yö putkeen tuntuu jo sietämättömältä.
      Mäkin toivon samaa.

      Poista
  2. Päivitän kuulumisia (saa nähdä, onko viimeinen kerta tämän asian tiimoilta...):

    Olen nyt ollut tässä sairaana muutaman päivän niin on ollut aikaa pohdiskella ylhäisessä yksinäisyydessään. ;) Sanotaan näin, että olen tätä samaa jo miettinyt aiemmin, mutta vasta nyt olen oikeasti tullut järkiini ja valmis pitämään pääni tämän asian suhteen. Eli tein nyt sen päätöksen, etten ota enää tähän mieheen yhteyttä. Jos häntä vilpittömästi kiinnostaa, hän kyllä ottaa minuun lopulta yhteyttä. Ehdin tosin jo kysyä muutama päivä sitten, että, nähdäänkö ensi viikonloppuna. Se sopii hänelle, mutta mitään tarkempaa ei vielä sovittu eikä sovita, jos hän ei tee aloitetta sen suhteen.

    Mulla on ollut jo pidemmän aikaa sellainen olo, että hän "pelaisi" mun kanssa joko tarkoituksella tai ajattelamattomuuttaan. Jos miettii tätä tilannetta, niin sehän on seuraava: minä olen koko ajan aloitteentekijä, kyselen perään ja julistan kiinnostustani selvästi. Hän sen sijaan vastaa nihkeästi, koska on niin "kiireinen". Kun olen ottamassa häneen etäisyyttä, hän sitten taas tulee vastaan esim. kysymällä, nähdäänkö. Sitten hän on taas etäinen ja sama kuvio jatkuu ja jatkuu. Jos kysyn häneltä suoraan, onko hän kiinnostunut minusta, hän ei vastaa ollenkaan, vaan ehdottaa tapaamista tai sitten hän vastaa jotenkin ympäripyöreästi. Sanoin jossakin vaiheessa, että pidän hänestä erilaisuudestamme huolimatta ja haluaisin tutustua häneen paremmin. Hän vastasi "minustakin on mukava tavata uusia ihmisiä". Antaa vähän ymmärtää, etten ole se ainoa hänelle...

    Olen vähän pelännyt, että siedän tätä kohtelua, koska minulla on niin kova tarve tulla toisen ihmisen rakastamaksi ja kaipaamaksi. Nyt on kuitenkin arvostettava itseään sen verran, ettei anna kohdella itseään miten sattuun. Kyllä mä nyt kuitenkin ajattelen, että ansaitsen sellaisen miehen, joka kohtelee minua hyvin ja osoittaa, kuinka tärkeä hänelle olen. :)

    - Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teit rohkean ratkaisun. Onko tyypistä kuulunut nyt mitään tai näittekö nyt viikonlopulla?
      Sä ansaitset kyllä parasta mahdollista kohtelua. Toivottavasti mies tajuaa alkaa pitämään sinua arvokkaana, tai muuten on tie kyllä hatara.
      Sori, vähän myöhäinen vastaus. Ollut paljon kaikenlaista. :)

      Poista
    2. Ei ole kuulunut enkä tiedä, kuuluuko koskaan. Voihan se olla, että hän herää vasta myöhemmin siihen, ettei minusta kuulukaan mitään ja ottaa sitten yhteyttä. Tai sitten häntä ei kiinnosta tarpeeksi, että haluaisi tehdä asian eteen mitään. Aika näyttää.

      Olen tosi surullinen, mutta eiköhän tämä tuskakin aikanaan helpota. Tekisi mieli laittaa viestiä, mutta tiedostan, ettei se kannata. Olen yrittänyt ja yrittänyt, mutta aina se vain ei riitä ja silloin ei kannata jäädä perään ruikuttamaan, vaan jättää toinen rauhaan. En loppujen lopuksi jaksaisi niin yksipuolista suhdetta ja viileää kohtelua. :/

      - Karo

      Poista
    3. Voin kuvitella kaipauksesi. Olisi kyllä kiva, että mies laittaisi edes viestiä, että oli kiva tutustua, mutta pysytään kuitenkin kavereina, jos hän on sillä kannalla. Ettei jättäisi asiaa vain leijumaan ilmaan.
      Hyvä kun oot pysynyt päätöksessäsi ottamatta yhteyttä. Itsekin joutunut joskus tuon asian tekemään niin ystävyys kuin rakastumissuhteissa, ja kyllä se on sattunut. Eniten se, ettei tiedä, merkitsinkö ihmisille mitään. Mutta aika parantaa. Ja Jumalalla on johdatuksensa. Sinua odottaa joku ihanan välittävä mies jossain. En usko sen olevan kaukana. :)

      Poista
    4. Niin, tietyllä tavalla olisi helpompaa, jos hän vain suoraan sanoisi, ettei kiinnosta. Olen kuitenkin jo asiaa kolme kertaa suoraa kysynyt, mutta milloinkaan hän ei ole siihen suoraan vastannut. Joko hän on ehdottanut tapaamista tai sanonut jotain ympäripyöreää, kuten "en halua olla tyly sua kohtaan" tai "minustakin on mukava tavata uusia ihmisiä". En ymmärrä, miksi olen kiintynyt häneen niin vahvasti, vaikka hän on alusta lähtien ollut niin viileä. Vastaa lyhyesti eikä ole laittanut kertaakaan viestiä oma-aloitteisesti. Ehkä hän ei tiedä itsekään, mitä minusta ajattelee tai hän ei osaa ilmaista tunteitaan. No nyt hänellä on aikaa miettiä sitä omassa päässään, kun en olekaan enää ruikuttamassa perään.

      Kiitos! :) Olisihan se ihanaa tavata joku, joka välittäisi minusta aidosti. Olen kaivannut sellaista ihmistä jo pitkään.

      Poista
    5. Pakko vielä palata asiaan, kun päädyin nyt kuitenkin toisenlaiseen ratkaisuun. Olen jotenkin ollut koko ajan epätoivoissani siitä, etten tiedä, mikä on Jumalan tahto ja olen jotenkin halunnut valmiita vastauksia. Nyt jotenkin tajusin, että ehkä Hän onkin tarkoittanut, että minä voin itsekin käyttää järkeäni, tutkia tilannetta ja tehdä jotain, jos se ei ole selkeästi Sanaa vastaan.

      Elävästi tulee mieleen eräs rukous: Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä ne asiat, joihin en voi vaikuttaa, rohkeutta muuttaa niitä, joita voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan.

      Ajattelin, etten voi tehdä enää mitään, joten minun pitää vain antaa olla. Kuitenkin tajusin, etten saa mielenrauhaa, jos asia pojan suhteen tällä tavalla ilmaan. Elättelisin jatkuvasti toiveita hänen yhteydenotostaan ja pettyisin uudelleen ja uudelleen, jos sitä ei tällä viikolla kuuluisikaan. Ja, jos se sitten kuuluisikin, mistä tietäisin haluaisimmeko kuitenkaan toisiltamme samoja asioita. Olisiko hän yhtä viileä minua kohtaan kuin ennenkin enkä minua halua tyytyä niin haleaan kohteluun, jos hän ei ole valmis harjoittamaan avoimempaa kommunikointia. Olen joskus roikkunut vuosikausia ihmissuhteessa, josta en pystynyt päästämään irti, koska ajatteliin tämän toisen tunteita. Hän piti minua ikään kuin löysässä narussa; ei antanut sellaista huomiota kuin olisin toivonut, mutta antoi sitä kuitenkin vähän ja tyydyin siihen.

      Laitoin pojalle viimeisen kerran viestiä. Kysyn suoraan, mitä hän minusta ajattelee ja mitä minusta haluaa. Jos hän ei tälläkään kertaa vastaa suoraan, minä katkaisen itse yhteydet. Kerron omista tunteistani ja siitä, mitä minä haluaisin. Jos halumme eivät toisiamme kohtaan kohtaa, ei ole järkeä olla enää yhteyksissä.

      Olen pelännyt alusta lähtien eniten varmasti sitä torjutuksi tulemista. Nyt tajusin, että taidan kuitenkin pelätä enemmän sitä, että jään taas johonkin ihmiseen roikkumaan. Rikon siinä vain itseäni uudelleen ja uudelleen.

      - Karo

      Poista
    6. Kerrohan sitten, kun hän on vastannut.
      Kyllä ymmärrän hyvin, ettet halua jäädä epätietoisuuden varaan roikkumaan. Ja tosiaan eivät kaikki miehet ole rohkeita puhumaan tunteistaan. Toivottavasti saisit häneltä hyvän vastauksen, etkä mitään "en oikein tiedä".
      Se on joskus todella hankalaa tietää, mikä on Jumalan tahto. En itsekään tiedä kaikissa asioissa. Kaikista kun ei löydy Raamatusta vastausta, ja jos löytyy, niin osa niistä on niin aikasidonnaisia, että niitä on mahdoton noudattaa, kuten "kurita poikaasi".

      Nyt on jo korkea aika miehenkin tehdä päätös. Olette tapailleet jo aika pitkään.
      Tsemppiä edelleen :)

      Poista
    7. Noniin! Ensin hän vastasi viestiini epämääräisesti. Käytännössä kertoi vain siitä, mitä oli tehnyt tämän viikon, kun hänestä ei ollut kuulunut mitään. Vastasin hänelle sitten viestillä, jossa väänsin asian rautalangasta, että ei tässä ole kyse vain tästä viikosta, vaan siitä, mitä hän minusta haluaa. Yllätyksekseni hän vastasi suoraan sanoen, olen kaverina ihan mukava, mutta hän ei ole valmis parisuhteeseen. Pelkkä kaverina oleminen riitää.

      No toivotin hänelle sitten siinä hyvät jatkot ja kiitin rehellisyydestä. Totesin vielä, että olisi minullekin varmasti riittänyt kaverina oleminen, jos hän olisi jo alunperin ollut rehellinen siitä, mitä haluaa. Sen jälkeen tämä homma vain on mennyt niin väärään suntaan, ettei tässä ole kovin hyviä edellytyksiä edes ystävyyssuhteelle.

      Olo on aika helpottunut, että sain vihdoin totuuden. Toki vähän mietityttää se, mikä tarkoitus tällä oli, että tapasimme, mutta ehkä se selviää aikanaan. Olen kuitenkin iloinen siitä, että olen ollut näin rohkea. :)

      - Karo

      Poista
    8. Hyvä, kun vihdoin vastasi. Vähän suututtaa puolestasi, että aikaasi on tuhlaantunut häneen. Olisi tosiaan heti ensitreffien jälkeen voinut tehdä selväksi, että tässä mennään vain kaverilinjalla, kun olet kuitenkin kysynyt häneltä useasti, mitä hän on sinusta mieltä. No hyvä, että sanoi edes tässä vaiheessa totuuden.
      Ainakin ansaitset p a l j o n parempaa.

      Voimia tulevaan <3

      Poista
    9. Kiitos, eiköhän tästäkin pettymyksestä taas selviä. Eteen päin vain. Eiköhän vielä minullekin löydy sellainen ihminen, joka välittää minusta aidosti. Ja elän muutenkin toivossa, että tämä elämä tästä muuttuu kaikin puolin tyydyttävämmäksi. :)

      Niinpä, en ymmärrä, miksi se oli hänelle niin vaikeaa. Enkä tiedä, kuinka paljon hän olisi halunnut olla edes kaverini, koska sanoi, että olen "ihan mukava". Mutta eipä sillä kannata enää päätään vaivata.

      - Karo

      Poista
    10. Jos sulla on joku helppo niksi ihmisestä yli pääsemiseksi, niin saa jakaa. ;) No eipä tässä taida olla muuta kuin aika, joka saa tunteet laimenemaan ja ihmisen unohtumaan. Ehkä mä en oikein edes ole kunnolla tajunnut, mitä tässä on tapahtunut. Nää kaksi kuukautta on tuntunut toisaalta todella lyhyeltä ja toisaalta niin pitkältä ajalta. Niin monelaisia tunteita; ihastumista, jännitystä, pelkoa, surua... Jotenkin hankala mieltää sitä, että tää on nyt ohi. Eihän ne tunteet ole mihinkään hävinnyt enkä ole edes vihainen hänelle, vaikka hän on aiheuttanut mulle niin paljon pahaa mieltä. Ja mitäpä se viha edes hyöväisi.

      Tunteiden kanssa ei todellakaan pysty olemaan järkevä, vaikka olihan tää jotenkin alusta lähtien arvattavissa. Tai siis järjellä mietittynä oon alusta lähtien tajunnut. ettei tästä mitään taida tulla. Mutta se toivo on ollut koko ajan olemassa. Ja nyt, kun tämä päättyi toisella tavalla kuin olisin toivonut, olen pettynyt. Mutta varmasti oikeasti parempi näin.

      En tiedä, miksi mulle nousee välillä sellainen syyllisyys, että oisko pitänyt olla hänen kaverinsa, vaikka ei mulla ole mitään syytä tuntea huonoa omatuntoa häntä kohtaan. Jos hän olisi ihan oikeasti halunnut olla kaverini, olisi hän varmasti tehnyt asian eteen jotain. Helppohan hänellä on ollut ollessa, kun minä olen tehnyt kaiken.

      Voisitko rukoilla puolestani, että pääsen tästä yli ja saan suunnattua katseeni muihin asioihin? <3

      - Karo

      Poista
    11. Mä rukoilen. <3
      No mulla ei oikeastaan oo muuta neuvoa kuin aika, omiin harrastuksiin ja kavereihin keskittyminen ja heidän näkeminen, ja suklaa. Ehkei ainakaan kannata katsoa romanttisia elokuvia, ettei nouse muistot pintaan turhaan.

      Niin, olisi tuo mies varmasti laittanut sulle viestiä vielä myöhemmin, että hän oikeasti haluaa olla ystäväsi, jos olisi halunnut olla. En oikein ymmärrä, miksi hän edes tapaili sinua, jos ei ollut mitään aikeita sua kohtaan millään tasolla.

      Itse tapailin kerran ns. Salaperäistä miestä, kävimme tosi monilla treffeillä. Sitten hän ilmoittikin, ettei tästä taida tulla mitään. Olin ollut täynnä toivoa ja sydän hajosi hetkeksi.
      Parin vuoden päästä hän otti yhteyttä ja kertoi sen olleen elämänsä suurin virhe, että juttumme päättyi. Seurustelin jo nykyisen mieheni kanssa. No musta se ei tietenkään tuntunut enää virheeltä, päin vastoin Jumala oli ohjannut mut viimein oikean ihmisen luokse, ja tuntui tyhmältä kuunnella sellaisia sanoja, joita ei enää olisi kaivannut. Seuraavan kerran hän otti yhteyttä ollessani raskaana, ja siitä lähtien on ollut hiljaa (oikeastaan kaikki miespuoliset kaverit/tutut katosivat elämästäni lapsen myötä). Se on miehille selvästi sellainen totaalinen stop-merkki. Noh, tämmöinen tarina. Mutta ainakin pääsin yli hylätyksi tulemisesta, ajan kanssa. Säkin pääset.

      Älä syyllistä itseäsi. Ole rauhassa ja luottavaisin mielin. Jumalalla on elämäsi käsissään. Koskaan ei tiedä, mitä huomenna tapahtuu.
      <3

      Poista
    12. Kiitos rohkaisevista sanoista! <3 Olet aivan oikeassa; en voi tietää, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Mistä sitä tietää, tapaammeko vielä uudestaan ja silloin hän on kaikin puolin valmiimpi. Mutta ei sitä kannata miettiä.

      Onhan tämä ollut ihan valtaisa oppikokemus minulle. Vitsi mua alussa hävetti, jos hän vaikka huomaa, että olen häneen ihastunut. :D

      Olen kyllä myös oppinut itsestäni muutakin. Tuntuu, että hirveän usein takerrun elämän epäonnistumisiin ja jään roikkumaan sellasiin ihmisiin, jotka eivät minusta välitä. Jos yksi mies ei minusta välitä, yleistän heti, ettei kukaan ole minusta koskaan välittänyt. Eihän se ole totta! En vain näe mahdollisuuksia, jotka ovat suoraan silmieni edessä. Muistaakseni taisin kertoakin, että olin elokuussa tanssipaikassa, jossa oli mies, joka oli heti aidosti kiinnostunut minusta. Ei siinä tarvinnut miettiä, että, mitähän toi meinaa, kun hän osoitti sen niin selvästi eleillään ja olisi halunnut tarjota juomankin. Hän kyseli minusta ja piti minua pystyssä, kun meinasin kaatua muiden tanssijoiden töniessä. <3 Mitä minä tein? Peräännyin enkä antanut edes mahdollisuutta, vaikka näin hänessä niin paljon potenttiaalia. Minä olin vain niin palavasti ihastunut tähän toiseen (etäiseen) mieheen, jonka saamiseksi itselleni olisin tehnyt melkein mitä vain. Ei ehkä sentään. Kyllä minulla onneksi koko ajan järki pelasi ja tajusin, etten voi taas tehdä sitä itselleni, että jään roikkumaan ihmiseen, joka ei ainna vastarakkautta.

      Kaikesta onneksi pääsee yli! :) Nyt vain kohti uusia tuulia.

      - Karo

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.