lauantai 24. lokakuuta 2015

Hämärä


Olo on ollut kevyt tentin jälkeen. Ei enää yöllistä lukemista, ja Tähtisilmän päiväunien aikaan saan rauhassa nukahtaa itsekin. Silti vielä yksi tentti olisi tarkoitus tehdä ennen joulua, mutta siinä on vähemmän uurastusta. Pidän tästä alasta, mutta käteni ovat eksyneet luonnostelemaan novellia, ja ajatusrata kiertää blogin ympärillä. En edelleenkään hahmota tulevaisuuttani. Välillä olen jo kirjoittautumassa ulos yliopistolta, mutta järki pakottaa pitämään edes jonkun huteran portin avoinna. Keväällä juttelin kyseisestä tiedekunnasta valmistuneen miekkosen kanssa, ja hän naurahti, mitä teet tällä koulutuksella, kun olet niin luova. Sitä olen kysynyt itseltäni useasti.

Viikonloppu aiheuttaa ahdistusta. Vaikka viikonlopun pitäisi olla popcornleffailtoja, rauhanomaista kokkaamista yhdessä ja aamupäivään asti levättyjä tunteja. Arkisin olen aikaansaava, mutta viikonloput, etenkin sunnuntait lukkiudun henkisesti. Saatan itkeä koko päivän. Tai ärsyynnyn salamannopeasti turhasta.
"Sut on ohjelmoitu tekemään koko ajan jotain", mieheni sanoi.
Siksi viikonloput ovat vaikeita, ovat aina olleet.

Yritin tänä viikonloppuna toisin. Perjantai-iltana suuntasin lähikauppaan ostamaan jogurttisuklaata. Yleensä pitkitän herkkujen ostamista sunnuntaille, koska silloin on valmiiksi pilviviitta päällä.

Tänä aamupäivänä vein Tähtisilmän katselemaan kirkasta puroa lehtimetsään, ja vaahteranlehdet maassa olivat kuin horteisia sitruunaperhosia. Poika nautti kovasti.
Iltapäivällä siivosin koko asunnon. Kaikki oli hyvin, kunnes laskeutui hämärä. Yksinäisyys hallitsi. Katselin autoilla leikkivää pientä, ja mietin, tunsiko hän, kuinka yksin olimme. Että lauantai-ilta kuuluisi viettää perheen, sukulaisten tai ystävien kesken, mutta meillä oli vain toisemme. Mies on aina lauantait töissä, mutta tänään hän tulisi vasta kymmenen jälkeen. Mietin, kuinka eksistentiaalista yksinäisyyttä yksinhuoltajat tuntevat. Kuinka kauneimpien kotien omistajat, joiden puutarhaa koristavat valoverkkopallot, ovat onnettomimpia.
Koti tuoksui puhtaalta, mutta ahdistus hapuili silmiäni.

Nyt pieni on unessa. Mies kysyi heti, mikä mieltäni painaa. Lupasin miehelleni: huomenna en ahdistu. Huomenna olen stressivapaa.
Tässä hetkessä on syvin onni ja suru. Mariaanienhauta ja revontulikarnevaali.

10 kommenttia:

  1. tsemppiä <3 jaksan aina ihastella sitä, miten hienosti saat kirjoitettua ajatuksia sanoiksi. ihanaa ja rentouttavaa sunnuntaita teille! :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauheasti <3 :)
      Kehusi piristi paljon :)
      Yritän nauttia tästä päivästä, ainakin yritän :) <3

      Poista
  2. Tunteesi välittyy tänne asti. Kamppailen itse menneisyyden haavojen kanssa. Välillä tuntuu vaikealta löytää rauha, vaikka Jeesus onkin Rauhan ruhtinas, joka voi antaa sellaisen rauhan, jota maailma ei pysty antamaan. Olen minä välillä täynnä iloa, rakkautta ja rauhaa, mutta ne ovat vain hetkiä. Usein olen levoton ja murheellinen. Epäilen pelastustani. Uskon kuitenkin siihen, että Jumalalle ei mikään ole mahdotonta. Hän kykenee parantamaan haavani ja tekemään minusta täysin vapaan menneisyydestäni.

    Ei minulle varsinaisesti ole mitään kauheuksia tapahtunut elämässä. Olen vain herkkä ja ottanut elämässä hylkäämisen tavallista raskaammin. En ole saanut tarvitsemaani tukea käsitellä ikäviä kokemuksia. Vanhempani varsinkin ovat aina sättineet minua: "mitä sinä sitä jauhat, unohda jo koko juttu, ei tuollaista jaksa kuunnella". Lopulta sulkeuduin 9-vuotiaana enkä kertonut lopulta enää mitään kenellekään. En pystynyt ilmaisemaan surua edes hautajaisissa muiden ihmisten nähden.

    Loukkaukset eivät kuitenkaan unohdu unohtamalla. Ne täytyy käsitellä ja antaa anteeksi. Jos se jää tekemättä, loukkaukset tekevät sydämessä jatkuvasti syvempiä haavoja. Niin minullekin kävi.

    Ennen oli kovin naiivi ja ajattelin kaikista ihmissuhdepettymyksistä huolimatta, että kaikki riidat voidaan selvittää, avioliitto kestää koko elämän ja ystävät pysyvät ystävinä ikuisesti. Mutta elämä ei vain valitettavasti mene sillä tavalla, vaikka kuinka itse yrittäisikin. Se ei ole aina minusta kiinni. Kiinnyn nopeasti ihmisiin, mutta se tarkoittaa myös sitä, että turpaan voi tulla ankaralla kädellä. Nyt on joutunut vain hyväksymään sen tosiasian, että, jos haluaa olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä, on vain pakko ottaa se riski, että voi käydä myös huonosti.

    Onneksi kestän jo torjumista paremmin. Ei se siltikään ole minulle helppo asia. Tarvitse aikaa, että pääsen yli. On myös vielä kehitettävää siinä, etten suostu kynnysmatoksi.

    - Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä epäile pelastustasi. Olet varmasti jo Jeesuksen oma. Siihen ei tarvitse tekoja (rukoile x määrä päivässä, lue Raamattua joka päivä jne) vaan armo riittää. Tarkoitan siis suorittamista, vaikka ihanteena meidän tulisikin noudattaa Raamatun käskyjä. Mutta rakkaudesta, ei pakotteesta.

      Olet tosi samankaltainen kuin minä. Erityisherkkä. Koen itsekin asiat raskaammin kuin muut, ja joskus olen toivonut olevani joku muu, ettei tarvitsisi kärsiä näin paljon.

      Vaikein asia, joka tuli mieleen kommentistasi, oli juuri tuo avioliittokysymys. Jumala ei ole tarkoittanut eroa parisuhteeseen. Olen tosin huomannut, että ei-uskovat eroavat helpommin kuin uskovaiset. Mutta joskus siitä täydellisestä kumppanista paljastuu tuhoisia piirteitä vasta vuosien avioliiton jälkeen. Mikä on silloin Jumalan tahto? Siksi meidän tulisi tuntea tuleva kumppani mahdollisimman hyvin ennen avioliittoa. Hankalia asioita.

      Toivottavasti pystyt jo nykyään ilmaisemaan surun tunteitasi, ettet kätke kaikkea sisällesi.

      Olet tosi vahva. <3

      Poista
    2. Niin, tiedän, ettei minun pitäisi epäillä, vaan uskoa Jumalan lupaukseen. Me pelastumme armosta. Se on Jumalan hyvä teko -ei meidän. Armossaan ja hyvyydessään Jumala opettaa meille totuuden, jotta emme kulkisi pimeydessä, vaan seuraisimme Hänen käskyjään, jotka on meidän parhaaksemme asetettu. Meistä ei kuitenkaan tule koskaan täydellisiä. Lankeamme, mutta saamme anteeksi Jeesuksen nimessä. Ehkä minun ongelmani on hyväksyä armo osakseni. Suoritan. Tuntuu välillä, että pelkään enemmän Jumalaa kuin rakastan Häntä. Ei Jumala niin halua ja olenkin rukoillut, että oppisin rakastamaan Häntä yli kaiken ja itseäni niin kuin muitakin.

      Avioero todellakin on syntiä, sillä Herra vihaa eroa. Jumala kuitenkin tietää, että avioeroja tapahtuu, koska avioliitto on kahden syntisen ihmisen välinen liitto. Siksi esimerkiksi Vanhassa Testamentissa on eroamiseen liittyviä säädöksiä, joiden tarkoituksena oli suojella erityisesti naista. Jeesushan totesi, että nämä säädökset on annettu ihmisten kovasydämmisyyden takia. Jumala kuitenkin sallii (ei edellytä) eron ja uudelleen avioitumisen syyttömälle osapuolelle haureuden tähden. Haureudella tarkoitetaan seksuaalista moraalittomuutta. Lisäksi Paavali sanoo, että, jos ei-uskova puoliso haluaa erota, niin silloin uskovan ei ole pakko jatkaa avioliittoa.

      Tosiaan ainoa hyväksytty syy avioeroon on Raamatun mukaan haureus. Mutta entä sitten, jos mies on väkivaltainen. Vaikea tilanne. Onneksi ei ole minun tehtäväni tuomita. Toivottavasti minun ei tarvitse koskaan joutua sellaiseen tilanteeseen. Olen rukoillut, että Jumala johdattaisi puolison valinnassa.

      - Karo

      Poista
    3. Jumalanpelko on onneksi tervettä. Uskovilla ei Raamatun mukaan pitäisi olla mitään muita pelkoja paitsi Herran pelko. Mutta tietenkin jos pelko on suurempi kuin rakkaus, siitä on haittaa sinulle varmemman Jumalasuhteen luomisessa. Mutta ei se pelko mikään synti ole, ole huoleti :) Jumala varmasti arvostaa sinua, että omatuntosi on niin tarkkaavainen.

      Joo, kyllä kaiken järjen mukaan väkivalta Jumalan silmissä olisi myös oikeus eroon, jos kumppani ei rukouksista huolimatta muutu. Koska siinä vaarantaisi myös lapsien/tulevien lasten henget. En tiedä, miksei Raamattu mainitse väkivaltaa avioeron oikeutukseen. Todennäköisesti muinais-Israelin kulttuuri on ollut niin mieskeskeinen, että naiset on alistettu täysin miehelle.
      No uskon kyllä, ettei Jumala johdata sulle sellaista miestä vaan päinvastaisen version arvoituksellisesta miehestä :) <3 huomioivan ja välittävän.

      Poista
    4. Voi olla, että puolison väkivaltaisuus on oikeutettu syy eroon. Tosin Jumalan Sanan opetuksen suhteen ei ole viisasta tehdä oletuksia. Voihan se olla, että väkivaltaisessa suhteessa ilmenee myös haureutta.

      Paavalihan vertaa vaimon ja miehen suhdetta seurakunnan ja Kristuksen suhteeseen. Vaimon tulisi alistua miehensä tahtoon kuten seurakunta Kristuksen (tästäkin syystä olisi parempi, että mies seuraa Jumalan tahtoa, ettei vaimo joutuisi kieltäytymään miehensä tahdon noudattamisesta sen takia, että mies tekee Jumalan tahdon vastaisestI) ja miehen puolestaan tulee rakastaa vaimoaan, kuten Kristus seurakuntaa. Miehelle on annettu paimentehtävä, mutta täytyy muistaa, että se on vastuullista toimintaa. Se ei oikeuta miestä kohtelemaan vaimoaan huonosti, vaan rakastavasti. On muuten mielenkiintoista, että erääsäs tutkimuksessa kysyttiin miehiltä ja naisilta, kumpaa he kaipaavat enemmän puolisoltaan: rakkautta vai kunnioitusta. Suurin osa naisista vastasi rakkautta ja miehet puolestaan vastasivat kaipaavansa kunnioitusta.

      Mitä mieltä olet muuten ehkäisystä? Tästä ollaan kristittyjen piirissä montaa mieltä ja ajattelin kysyä sinun näkemystäsi. Itse ajattelen, että se ei ole syntiä, vaan parin tulisi ratkaista asia henkilökohtaisesti rukouksen ja Raamatun lukemisen kautta. :)

      - Karo

      Poista
    5. Joo, miehelle kunnia/arvostus on tosi tärkeää. Oma mieskin on pyytänyt sitä multa joskus enemmän. Ite taas kaipaan enemmän rakkautta. :)

      No mulla ei oo varmaan kovin paljoo fiksumpaa mielipidettä ehkäisyyn. Näkisin, että omatunto sydämessä sen kertoo, mikä on oikea ehkäisykeino vai käytetäänkö sitä lainkaan. Jumalan ääni siis. Rukoilemalla voi saada myös vastauksen, milloin on oikea aika tehdä lapsia.
      Uskovien keskusteluista käy ilmi, että jotkin ehkäisykeinot olisivat ns. enemmän-syntisiä liittyen niiden keinoon joko estää hedelmöittyminen tai tuhota jo hedelmöittynyt munasolu (jälkimmäinen kai kuparikierukassa mahdollinen), mutta en usko että sillä on niin merkitystä, kun lopputulos on sama. Oon ite syönyt paria eri e-pilleriä, ja kummankin aikana oli tunne, ettei se ole ihan oikein Jumalaa kohtaan. Mutta mun omatunto onkin tosi herkkä :) mulla kroppa ei kestänyt noita hormoneita fyysisestikään.

      Mutta sen sijaan lääketieteellisesti katsoen musta on luonnotonta laittaa semmoisia hormonimääriä kehoon, jotka tekevät naisista "hormonihirviöitä" ja altistavat veritulpille jne. Vielä hullumpaa on asentaa kapseli tai kierukka. Se ei vaan voi olla pidemmän päälle turvallista. Puhuisin ton LadyCompin puolesta, joka ehkäisee samalla teholla kuin e-pillerit ja on täysin hormoniton. En oo kokeillut, mutta tarkoitus kokeilla jos löydän jostain rahat :D

      Poista
    6. Niin, ehkäisymenetelmiäkin on monenlaisia ja jotkut ovat jopa terveydelle haitallisia. Silloin kyseinen väline tuskin on hyväksyttävä.

      Varmaan oikeastaan koko ehkäisykeskustelu kulminoituu kysymykseen: mikä on seksin tarkoitus? Se on tarkoitettu avioliittoon ja avioliitossa sillä on kolme akendaa: lisääntyminen, rakkauden osoittaminen kumppanille (pidän paljon sanasta "rakastelu", enkuksi "make love" :)) sekä nautinto. Jos ajatellaan, että seksi on vain lisääntymistä varten, silloin on varsinkin luonnollista, että ehkäisyä pidetään syntinä. Minä kuitenkin pääsen Raamattua lukemalla siihen käsitykseen, että seksillä on muitakin tarkoituksia. Jos yksi sen tarkoituksista jää täyttämättä, onko se kuitenkaan silloin syntiä. Jos seksi olisi vain lisääntymistä varten, silloinhan meillä olisi kiima-aika kuten useimmilla eläimillä. :)

      - Karo

      Poista
    7. Tuo kysymyksesi kiteyttää hyvin koko asian :) oot niin fiksu.
      Se on totta, että Jumala on tarkoittanut seksin muuhunkin kuin lisääntymiseen. Seksi on se, joka ylläpitää suhdetta. Jos sitä ei ole, voi tapahtua aika nopeasti henkinen erkaantuminen kumppanista.

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.