perjantai 25. joulukuuta 2015

Joulutarina

Muistan joulun neljän vuoden takaa. Postauksen kuvat ovat kuitenkin tältä joululta.


Saavuit meille lumipyryä harteillasi, riisuit nahkatakkisi ja istahdit huoneeni sängylle. Ojensin sinulle monta pakettia. Sinulla ei tainnut olla minulle mitään, et pitänyt joulusta. Joulu oli sinulle kelanauhan toistoa; muistot kipuilivat kuusen kultaisessa kiilteessä.

Ilahduit lahjoista, mutta pienen hymyn jälkeen jokin painoi katseesi alas, kuin alaspainunut rautatammen oksa. Sanoit, että nyt on lähdettävä.
"Miksi?" Kysyin.
"On vain", vastasit ja hiivuit hiljaiseen iltaan.
Jäin katsomaan ikkunasta, kuinka askeleistasi jäi jäljet ilmavaan lumeen. Värivalot läikähtivät silmissäni kuiksi.

Istuin sohvalleni, huoneessa tuoksui tolu. Mietin, että tämä oli ensimmäinen yhteinen joulumme, ja se tuntui kurjimmalta koskaan. Avasin Raamatun, ja yksinäisyys unohtui hetkeksi.

Jouluateria toisti kalorikehää, mutta annoin itselleni luvan syödä jokirapusalaattia enemmän kuin olin suunnitellut.
Pöytään oli katettu kristallilasit, jotka olin osoittanut pienenä isälle Stockmannin hyllyltä, ja sanonut, näitä äiti ihaili. Isä osti ne kaikissa sateenkaariväreissään, vaikka maksoi kukkaronsa tyhjäksi.
Äiti kysyi, olinko kutsunut Leoa joulukirkkoon.
"Kutsuin jo päivällä eikä se halunnut."
"Kutsu uudestaan."
Laitoin viestiä, mutta puhelimen näyttö pysyi pimeänä.

Autolle oli kahlattava polvia myöten hangessa. Kiinnitin turvavyön ja huokaisin.
Äiti kehotti laittamaan vielä viestin. Tiesin sen olevan turhaa, mutta näppäilin viestin, ja samassa vastasit myöntävästi. Olin ihmeissäni. Tietenkin olin ristinyt käteni, mutten silti uskonut sinun tulevan mukaan. Isä ajoi talosi eteen, ja odotimme sinua hetken.

Kun sain sinut auton penkille, muistan vain ajattoman halauksen. Puristavan ja sykkeisen. Uskalsit hymyillä enemmän. Ajoimme kantakaupunkiin, lumessa kuiski hiljaisuus.

Et ollut ennen käynyt kirkossamme, koska sinut oli kirjattu toiseen uskontokuntaan. Mietin, mitä ajattelit lasimaalauksia särkevästä urkumusiikista, ehtoolliselle hiipivästä kirkkoväestä, papista, joka puhui joulusta toivon juhlana. Ne sanat oli kuin sinulle puhutut. Armon syntymä. Riemuyö.
Kaikki olivat kokoontuneet tänne eri taustoista, ehkä murheellisistakin, mutta tänä yönä kaikille oli syttynyt sama valkokultatähti.

Yöhartauden jälkeen vedimme yhdessä sähkötupakkaa pakkasessa, ja kasvosi olivat keveämmät.
"Miltä susta tuntuu nyt?"
"Paremmalta. Hyvältä."
Autossa istuimme käsikkäin, syvempi rakkaus oli jäänyt Pyhästä Hengestä, ja silloin ymmärsin, kuinka Jumala oli aloittanut suunnitelmansa hiomaan meistä iankaikkisen.


Kuin johdatuksesta tulit meille myöhäiselle jouluaterialle, äiti loihti kaapin uumenista pari lahjaa sinulle, taisi olla ainakin vuoden vanhoja konvehteja.
Jäit vielä yöksi meille, tuhosimme yhdessä käärepapereita, kunnes väsähdimme yhtä aikaa.

Toivo on se, jonka muistan. Siitä joulusta lähtien et enää unhoittunut muistoihin, vaan halusit viettää joulua kanssani.
Suruvaipan toukasta kuoriutui ritariperhonen. Osittain sinua varten olen tänäkin vuonna teipannut jok'ikiseen ikkunaan valot, ja ovessa roikkuu suodatinpussiruusukranssi. Olemme leiponeet joulutorttuja, pipareita ja koristelleet kuusen.

Toivo on sama eilen ja tänään. Toivosta alkoi meidän jouluperinteemme, ja toivo on yhä katseissamme, siinä on mirhaa ja kultaa.


Toivon sinulle, rakas lukijani, rauhallista ja siunattua joulua. 

4 kommenttia:

  1. Siunattua joulua myös teille! <3

    Kuuluiko miehesi tosiaan eri uskontokuntaan? Ei siis vain eri kirkkokuntaan.

    Minunkin jouluni on sujunut ihan mukavasti. Noh, tämä elämä meinaa usein olla aikamoista vuoristorataa tunteiden osalta. Suunta on kuitenkin vain ylöspäin. :) Välillä tuntuu, että sorrun polvilleni, kun tekee niin kipeää sydämessä kaikki nämä koettelemukset, joita ihmmisuhteiden saralla on ollut, mutta onneksi Herra nostaa aina ylös.

    - Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, samoin sinulle! <3 :)

      Eri kirkkokuntaan kuuluu, mutta koska se on niin erilainen kuin ev.lut.kirkko, päätin käyttää sanaa uskontokunta. :) ei ehkä täysin oikein määritelty, mutta menkööt. ;)

      Kiva kuulla, että sulla on ollut mukava joulu. Anna itsellesi lupa myös surra pettymyksiä. Herra nostaa sut sieltä aina. Et tule olemaan ikuisesti sinkku, näin Jumala juuri mulle kertoi. <3 jos se lohduttaa yhtään. :)

      Poista
    2. Kyllä se lohduttaa. :) Kyllä minäkin uskon, että Jumalalla on minulle tarkoitettu puoliso jossakin. Tapaamme, kun aika on oikea. Vaatii vain itseltä kärsivällisyyttä odottaa...

      Olen muuten viime aikoina kasvanut paljon uskovana naisena. Oikeastaan kaikki lähti siitä, kun Jumala puhui minulle festarimiehen kohdalla Raakelista ja siitä, että minun tulisi antaa festarimiehen tavoitella minua. Nykyäänhän puhutaan paljon siitä, onko naisen sopivaa pyytä miestä ulos. Luulen, että suurin osa ajattelee sen olevan ok. Se ei ole syntikysymys siinä mielessä, että naisen olisi syntiä kysyä miestä ulos, MUTTA olen myös pohtinut Raamatun mallia tässä asiassa.

      Jotenkin koin, että Jumala tarkoitti yleensäkin, että minun tulisi antaa miehen tavoitella minua, sillä Raamatussa miehelle ja naiselle on annettu erilaiset roolit. Miehen tehtävä on johtaa perheessä ja seurakunnassa, ja naisen tukea ja auttaa miestään tässä tehtävässä. Olisiko tämän asetelman hyvä näkyä jo tapailu- ja seurusteluvaiheessa siinä, että mies ikään kuin "johtaa" suhdetta? Jos mies ei ole valmis ottamaan sitä riskiä, että saa pakit tehdessään aloitetta, miten hän uskaltaa laittaa itsensä likoon suuremmissa asioissa avioliitossa. Miehen kuitenkin tulisi suojella vaimoaan ja lapsiaan hengellään!

      Tunnen olevani naisena hyvin "johtajahenkinen" ja voimakastahtoinen. Haluaisinko edes antaa johtamistehtävää tulevalle aviomiehelleni? Haluan kasvaa Jumalan mielenmukaiseksi naiseksi ja vaimoksi, aamen.

      - Karo

      Poista
    3. Uskon, että on hankala vain odottaa ja odottaa. Mutta parempi odottaa kuin kärsiä tuhoisissa suhteissa. Ja ei voi tietää, mistä tuo tuleva miehesi lopulta ilmestyy. Hän voi tulla ihan läheltäkin. :)

      Hienosti oot pohtinut tuota "aloite"-asiaa Raamatun näkökulmasta. Se on ihan totta, että kannattaa antaa pallo miehelle. Raamatun naisia yhdistää kolme piirrettä: kauneus, alistuvuus ja oveluus. Tuo jälkimmäinen puhuu sen puolesta, että on ihan fiksua antaa miehen odottaa itseään. :)

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.