perjantai 5. helmikuuta 2016

Kirkkaudessa ei ole rajoja



Tiistai oli hyvä päivä. Pärjäsin yksin lasten kanssa. Kävimme ulkona lumisateessa, pesin pyykkiä ja tein kanapastaa. Olin kaivannut arjen pyöritystä ja turhautunut sairaan identiteettiin.

Sain neurologilta epilepsialääkkeen masennuslääkkeen rinnalle. Molemmat neuropaattiseen kipuun. Lääkkeet ovat peittäneet pahimman kivun.

Diagnoosi vaihtui, mikä oli vähän pettymys. Kärsin kyllä kivusta kolmoishermon alueella, mutta diagnoosi ei ole kolmoishermosärky, koska trigenimusneuralgiasta poiketen kipuni on jatkuvaa, ei kohtauksellisuutta.
Tällä hetkellä epäilyt kallistuvat tulehdukseen keskushermostossa. Edessä ovat pään magneettikuvat ja borrelioosiverikokeet, ehkä myös selkäydinpunktio. Kun vain jotain löytyisi.

Eilinen oli taas jotain toista.
Lähdin aamupäivällä terveyskeskukseen tulehdusepäilyn vuoksi. Istuin neljä tuntia jonottamassa. Omalääkärilläni ei ollut resursseja auttaa minua, joten hän kirjoitti lähetteen kirurgian päivystykseen. Siellä minua odotti anestesiavaraus, verikokeet ja lisää odotusta. Rintojen lypsämistä vessassa.
Kun lopulta pääsin erikoistuvalle lääkärille, hän ilmoitti, etteivät gynegologiset asiat kuulu tänne. Joten matkani jatkui toiseen kaupunkiin naistentautien päivystykseen. Siellä sain lopulta avun tulehdukseen ja antibioottireseptin. Kevyt 10 tunnin lääkärireissu.

Kotimatkalla hampaani alkoivat kalista kylmyydestä. Kotona seisoin kuumassa suihkussa, nukutin esikoisen ja yritin itsekin nukkua, mutta tärisin kahden peiton alla. Siitä lähti raju kuumeennousu, vielä rajumpi lääkkeiden oksentaminen. Vaikka samoja lääkkeitä olin syönyt ennenkin. Tänään oli vähän parempi päivä, mutta kuumetta edelleen.

Välillä tuntuu, että unelmani tapetaan. Kiskotaan sakaroineen irti. Tähtikuolema. Kysymyksiä, joihin ei ole vastausta. Ansaitsenko näin paljon kärsimystä? Eikö mikään riitä? Eniten sattuu esikoisen riemun kiljahdus tullessani kotiin lääkäristä: "Nyt äiti ei oo enää pipi."
Ja silti olen.

Tiedän Isän valmistavan minua johonkin. Tämä ei ole tulevaisuuteni. Tämä on vain jakso, joka opettaa minulle elämästä. Nojautumaan enemmän Jumalan käsivarsiin. Rakastamaan enemmän - kirkkaudessa ei ole rajoja.

9 kommenttia:

  1. aina kun luen sun postauksia, tulee sellainen olo että tekisi mieli vaan tulla ja halata. hoitaa teiän lapsia, tehä jotain mikä vois auttaa ees vähän. <3lähetän paljon tsemppihaleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, miten ihanasti sanottu ♡ sulla on aito sydän!
      Kiitos taas kauheesti ♡♡

      Poista
  2. Haluaisin niin paljon auttaa sinua! Vaikka tuntuu että oma elämäkin on rankkaa toisinaan niin ei se sentään noin hankalaa ole. Halaus! Olen tulossa Etelä-Suomeen parin viikon päästä viikoksi, sano vaan jos voin olla avuksi. :) tsemppiä, Jumala auttaa sinua varmasti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihana sinä ♡
      Kiitos paljon ihanista sanoistasi jälleen. ♡ mä kerron jos voit olla avuksi :)

      Poista
    2. Jos haluat nähdä meitä niin se onnistuu sillon 23.-28.2 :) <3

      Poista
  3. Usein mietimme sitä, ansaitsemmeko näin paljon kärsimystä. Harvoin kuitenkaan ajattelemme sitä, anseitsemmeko todella näin paljon hyvää. Jumala on luonteeltaan hyvä. Siksi Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyvillä kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille. Jeesus kuoli puolestamme, jotta pelastumisemme ei perustuisi omiin ansioihimme, vaan yksin Jumalan armoon. Näin kukaan ei voi ylpeillä Jumalan edessä, vaan kaikki kunnia on Hänen nyt ja aina.

    Minäkin uskon, että tällä on tarkoitus -aivan kuten kaikilla asioilla, joita elämässämme tapahtuu. Me näemme asiat niin paljon lyhyemmällä aikajänteellä, että on hirveän hankala ymmärtää kärsimyksissä, miksi näin tapahtuu. Kaikenlaiset koettelemukset on annettu parhaaksemme, jotta kasvaisimme emmekä olisi vajaita mistään kohdin.

    Jumala varmasti kuulee huokauksesi ja voit luottaa siihen, että Hän kyllä vielä vastaa pyyntöösi. :) Olkoon Jumalan ymmärräksen ylittävä rauha kanssasi!

    - Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä niin viisainta sanoja, kiitos sulle niistä ♡ jotenkin näin nyt itsekin asiat toiselta kannalta. Mä en osaisi varmastikaan arvostaa elämäni hyviä asioita niin paljon, ellen kärsisi näin paljon.
      Ja tiedän, etten joudu loppuelämäni syömään tämmöisiä lääkkeitä. Jeesus parantaa mut. Sain vastauksen ensin rukoilemalla ja sitten avasin Raamatun satunnaisesta kohtaa ja asetin sormeni siihen. Tuli kohta, jossa puhuttiin että: "Nainen oli käyttänyt kaikki rahansa lääkäreihin, mutta ei ollut parantunut siltikään." Ja sitten Jeesus paransi hänet, en muista sairauden nimeä, ehkä joku verijuttu. Se oli niin Jumalan vastaus mulle.
      Siunausta sulle sisko ♡

      Poista
  4. Voimia kovasti!
    Luettuani kivuistasi alkoi hävettää kun niin paljon stressaan ja murehdin vaikka elämässäni on nyt seesteinen vaihe menossa. Pitäisi osata kiittää ja olla onnellinen. Mutta minä vain pelkään mitä kohta tapahtuu kun nyt on mennyt niin hyvin. On kaksi tervettä lasta, aviomies ja kohta uusi koti.
    Kaiken lisäksi olen uskossa, antanut elämäni Jeesuksen käsiin jo vuosia sitten.
    Elän "kymmenpennisten" maailmassa vaikka isäni on maan ja taivaan Luoja, kaikkivaltias Jumala, joka on luvannut pitää minusta huolta. Eikä hiuskarvakaan putoa päästäni Hänen tietämättään. Oijoi. Olkoon Herra minulle armollinen ja opettakoon luottamaan.
    Sinua siunata tahdon. Herra sun elämän tuntee. Ja Hän auttaa!
    Psalmi 34

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos paljon ♡
      Ei me jotenkin osata nähdä niitä hyviä asioita, silloin kun kaikki on elämässä hyvin. Vasta kun jotain menettää, oppii arvostamaan. Kannattaa silti kiittää Jumalaa joka päivä hyvistä asioista.
      Jeesus sanoo, että joka minuun uskoon, on Isäni oma. Tai jotenkin noin. Sulla ei ole pelättävää, sulla on selvästi Jumalan pelko, ja se on tervettä. Silloin voisit olla vaarassa, jos et huomaisi omia syntejäsi vaan pitäisit niitä normaaleina asioina. Joten älä ole peloissasi, Jumala rakastaa sua. ♡

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.