torstai 3. maaliskuuta 2016

Lumiohdakkeita


Kipu on lisääntynyt. En halua keskittyä siihen. Ajatteleminen vain pahentaa asiaa. Polttavaa kipua on ollut myös muualla kehossa, mutta yritän tuudittautua ajatukseen, että se johtuu ristiäisstressistä.

Jumala on läsnä elämässäni väkevänä. Kävi niin hieno johdatus, että eräs tuttumme tuntee neurologin, ja hän on ottanut kantaa kolmoishermosärkyyni. Lääkitystä täytyy nostaa, koska minut on saatava oireettomaksi, muuten kipu kroonistuu. Hän jopa osasi kertoa, miksi olen todennäköisesti sairastunut tähän harvinaissairauteen, jota sairastaa Suomessa 300-1000 ihmistä. Raskauden aikainen kasvuhormoni on oletettavasti saanut hermon puristuksiin.

Rakkaus lapsiini ja mieheeni on lumiohdakkeita olkavarsillani. Kiitollisuus Jumalalle on niin puhdasta. Iloitsen kahdesta terveestä lapsesta, höpöttävästä Tähtisilmästä, rauhallisesta hymyvauvasta. Hänen lempinimensä on muuten Hedelmä. Koliikkikin on loppunut, kiitos ylistämisen. Vielä kuukausi sitten katsoin kieroon, kun joku kertoi vauvan koliikin loppuneen Isän ylistämisellä. Ei voisi toimia. Mutta niin se vain loppui, viikkoja jatkuneet viiden tunnin yöhuudot.

Joskus hän sanoo, että on niin pahoillaan, että tuli elämääni. Elämässäni olisi vähemmän sairauksia, jos en olisi tullut kahdesti raskaaksi. Ei trigeminusneuralgiaa, kilpirauhasen vajaatoimintaa, refluksitautia.

Kohta viisi vuotta sitten kirjoitin päiväkirjaani, kunpa löytäisin jonkun miehen, joka pysäyttäisi putoavat kilogrammat, joka pysäyttäisi sen kaiken. Minulla oli nilkoissa viiltoja ja pelästynyt katse kuin viirupöllöllä. Laatikossa kuivia ruisleipiä, jotka olin piilottanut sukanvarteen. Valheet rytmittivät päiviäni. 24 kiloa vähemmän kuin nyt.

Kaksi päivää päiväkirjamerkinnästä tuli eteen se ilta, kun aurinko huokaili purppuraa. Olin löytänyt hänet 18 tuntia sitten bussipysäkiltä, makasimme hänen minikokoisella sängyllään. Olin painanut pääni hänen rintakehälleen. Miltä tuntui hukkua suudelmiin, adrenaliiniin ja nikotiiniin. Miltä tuntui rakastua komeimpaan mieheen, mitä olin koskaan tavannut.

Siitä viattomasta kysymyksestä, tahtoisitko sä olla mun nainen, tuli seikkailu. Seikkailu omiin arpikudoksiin, hänen ja minuun. Kipeitä asioita, jotka vieläkin nousevat pintaan toisinaan. Jumalan rukousvastaukset. Alkoholista irrottautuminen. Kriisejä, kestääkö suhteemme kaiken, olisiko helpompi erota ja luovuttaa.

Mutta siitä tuli ennen kaikkea seikkailu rakkauteen ja onneen. Aamuyöhön saakka keskusteluja, tiukkoja halauksia, ökykalliita ravintolaillallisia. Yhdysvallat, Italia, Iso-Britannia, Kreikka. Suurkaupungin sykkeeseen eksyminen ja Välimeren saarella vuoren huipulle ajaminen mönkijällä. Kaikki me koimme yhdessä. Hengitimme.

Kaksi raskaustestiä, synnytystä ja lasta. Elämän täyskäännös äkkirakastuneesta parista väsyneisiin vanhempiin. Yhteiset puistoreissut, ikuiset pähkäilyt mitä-syödään-tänään, tonnien laskut lääkärikäynteihini ja lääkkeisiin.

Me olemme tässä, vaikka elämä ei ole päästänyt meitä helpolla. Silti tunnen yhä pohjatonta välittämistä ja arvostusta häntä kohtaan, ja hänen sylinsä on turvasatama, jonne palaan. Aina. Vaikken vieläkään muista koskettaa häntä yhtä usein kuin hän minua, mutta on minulla nämä tekstit, joihin kuiskaan kaikki tunteeni.

Ethän enää pyydä anteeksi, että pelastit elämäni.

7 kommenttia:

  1. Kirjoitat todella kauniisti. Olen lukenut parina iltana sinun kirjoituksia taaksepäin. Sinua on koeteltu terveyden kanssa, mutta koita jaksaa. Tämä. Saija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos todella paljon :) ♡ sanasi merkitsivät paljon. Ja tervetuloa lukemaan blogiani. :)
      On kyllä koeteltu paljon. Kyllä mä jaksan, onneksi on parempiakin päiviä. ♡

      Poista
  2. Kauniisti taas kirjoitat. <3

    Vaikka usein sanotaankin, että kumppania ei saisi etsiä sillä ajatuksella, että hän voisi tehdä onnelliseksi, vaan ensin täytyisi olla yksin onnellinen ja puoliso olisi vain piste i:n päälle. Tämä johtuu siitä, ettei ihminen koskaan pysty täydellisesti täyttämään toiveitamme ja tarpeitamme, koska silloin pitäisimme tätä toista ihmistä jumalana. Kuitenkin uskon, että sinun tapauksessasi oli todella tärkeää, että kohtasit miehesi. Sinä yksinkertaisesti tarvitsit tätä ihmistä tuolloin elämääsi, ja Jumala varmasti näki sen.

    - Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja lisäksi haluaisin kysyä yhtä toista asiaa. Kuinka kauan sinulla on mennyt pisimillään päästä yli ihastuksen kohteestasi? Puoli vuotta tuntuu niin järjettömän pitkältä ajalta, etten saata ymmärtää, etten ole vieläkään päässyt yli miehestä, jonka tapasin vain kolme kertaa. Toki tilanne on mennyt eteenpäin; en ajattele asiaa enää niin usein (kuitenkin edelleen päivittäin edes kerran) eikä se saa minua itkemään enää niin usein (ehkä muutaman viikon välein). Erilaiset aktiviteetit helpottavat unohtamista, mutta tällä hetkellä tuntuu, että olen väsynyt siitä, että minulla niin paljon menoja, vaikka nautinkin niistä.

      Jos minulla on ns. uusi mies kiikarissa, hän on mielessäni huomattavasti vähemmän. Mutta jos suhde ei etenekään mihinkään, pääsen todella nopeasti tästä uudesta miekkosesta yli, mutta palaan taas alkuperäiseen ongelmaan.

      Mikä siinä miehessä oikein oli, että en vain saa häntä mielestäni?! Tuntuu, etten oikein pohjimmaltani haluakaan päästää hänestä irti mielen tasolla. Vaikka tiedän, että meillä ei ollut mitään toivoa ja hän kohteli minua täysin välinpitämättömästi, haluaisin hänet silti. Ihan hullua! Elättelen edelleen toivoa, että meistä joskus tulisi jotain ja kaikki olisi toisin. En tiedä, miten pääsisin tästä toivosta ja toiveesta eroon. Olen rukoillut asiaa kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. :(

      - Karo

      Poista
    2. Nyt meni mulla vähän sekaisin kommenteihisi vastaaminen.

      Mutta tuohon kysymykseesi vastaus. Se on riippunut paljon ihmisestä, kuinka nopeasti olen toipunut erosta tai ihastuksesta. Myös se on vaikuttanut, paljonko olen viettänyt hänen kanssaan aikaa, millainen kemia välillämme on ollut ja miten juttu on päättynyt. Yleensä se vuosi on ollut aika ratkaiseva toipumisen kannalta. Mutta pisimmillään mulla on mennyt viisi vuotta. Ei varmaan kauheasti lohduta? :D

      En osaa sanoa muuta kuin että sulla on oikeus kaivata häntä. Kirjoita ja puhu hänestä, maalaa, sävellä jos osaat, pura kaikki tunteesi. Sitten jonain päivänä eteesi kävelee mies, joka vie täysin jalat alta. Silloin mietit, miksi ihastuit sellaiseen, joka ei välittänyt sinusta. Tämä tuleva miehesi rakastaa sinua koko sydämestään. Ja saa pääsi pyörälle sata kertaa enemmän kuin herra salaperäinen.

      Poista
    3. Joo, ei hirveästi lohduta. :D Kysyin asiaa kerran serkkutytöltäni, ja hänkin sanoi "lohdutuksen sanana", ettei ensirakkaus välttämättä unohdu ennen, kuin on tavannut minulle tarkoitetun puolison.

      Oikeastaan taidan tietää, miksi asia on taas enemmän mielen päällä. Eräs mies oli nimittäin bongannut minut uskovaisten sinkkujen ryhmästä, vaikka en ko. ryhmässä ole ollut enää pitkään aikaan. Hän on koko viikon laittanut minulle viestiä, mikä on ollut omalla tavallaan hirvittävän hämmentävää, koska en ole tottunut moiseen aktiivisuuteen. :D En kuitenkaan ole ollut varma, olenko kiinnostunut vai en. Nyt yhtäkkiä hänestä ei ole tostain jälkeen kuulunut mitään. Minä laitoin perjantaina hänelle viestiä, jossa kerroin olevani menossa yhteen nuorteniltaan, jonne hänkin voi tulla, jos on innostunut. Mitään ei ole kuitenkaan kuulunut. Alkaa vaikuttaa vähän pahalta, kun aktiivisuus loppuu yhtäkkiä kuin seinään (aiemmin siis viestitellyt monta kertaa päivässä). Asia surettaa, mutta en ole loppujen lopuksi varma, mikä minua varsinaisesti surettaa: sekö, että tämä nimenomainen henkilö yhtäkkiä ei pidäkään enää yhteyttä vai tämä tilanne, joka muistuttaa minua tästä "salaperäisestä miehestä"... Luulen, että tässä on vähän molempia.

      - Karo

      Poista
  3. Voi, kiitos paljon. ♡ :)

    Ihan totta, mitä sanoit kumppanin etsimisestä. Itseään on rakastettava, ennen kuin voi rakastaa toista ihmistä.
    Mutta aina kaikki ei mene niin. Mä todella uskon, että meidän tapaamisemme oli johdatusta, enkä tiedä mitä olisi käynyt, jos en olisi tavannut miestäni.

    VastaaPoista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.