torstai 24. maaliskuuta 2016

Raja

Kirjoitan taas sinulle.

Kolme vuotta pysyit poissa elämästäni. Välillä kuulin sinusta, ehkä puolen vuoden välein, sitten jäit taas pimentoon. Yhteydenottoni oli toivotonta yritystä. Tuntui kuin olisin heittänyt verkkoa veteen lukemattomasti, välillä sain kiiltokuvamaisia kaloja, lopulta sormissani oli vain karhea verkko.

Kunnes tuli viime lauantai. Olin matkalla Lounais-Suomesta kotiin autossa. Luin lentoturmasta Facebookista.
Ajattelin, kuinka rauhalliselta tuntui maata läheisellä kalliolla lumien sulattua ja katsoa valotikkurataan laskeutuvia koneita.
Ja ajattelin sinua. Laitoin viestin, mitä kuuluu, vaikka tiesin ystävyytemme olevan savua. Silloin vastasit minulle.

Puhuimme puhelimessa toista tuntia. Kuulin tarinoita, jotka hetkeksi räsäyttivät sieluni. Kuinka lähellä on raja, häilyvä ja silti suoraviiva.

Tänään tulit luokseni. Näit ensi kertaa lapseni. Kävimme kävelyllä. Tuntui kuin et olisi ollut päivääkään poissa, olimme samoja; puhuimme taiteesta, menneestä ja tulevasta, Jumalasta. Taivas repeili.

Lopuksi rukoilin sinulle ja olit siitä kiitollinen. Sanoit, että kesällä noustaan ilmaan. Katsotaan maailmaa toisesta perspektiivistä.

En halua enää pudota korkealta. Asetan itseni makaamaan kalliolle: entä jos kone ei nousekaan, jos on väreilevä kenttä. 
Tyyni.

5 kommenttia:

  1. Se on ihmeellistä, miten vuosien jälkeen tiet yhtäkkiä kohtaavatkin uudestaan. :)

    - Karo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Jumala järjestää asioita niin ihmeellisesti. :)

      Poista
    2. Ihmeellisestä järjestämisestä puheenollen täytyy kertoa, että minut on päästy jälleen kerran yllättämään. :D

      Muistat varmaankin edelleen "salaperäisen miehen". No minulla ainakin on ollut syviä vaikeuksia unohtaa hänet, mikä on varmasti käynyt viesteistäni selväksi. Reilu kaksi viikkoa sitten olin taas sellaisessa turhautuneisuuden tilassa, jossa en ymmärtänyt, miksi en pääse hänestä yli vaikka kuinka järkeä itselleni puhuisin. Ehkä pahinta oli toivon elättely, vaikka en olisi halunnut tuntea niin.

      Jostain syystä minulle tuli vahvasti sellainen olo, että minun pitäisi laittaa miehelle viestiä. Halusin selvittää välimme, jotta voisimme olla ns. "moikkailuväleissä". Miehestä ei sitten kuitenkaan kuulunut mitään, mikä ei oikeastaan edes haitannut minua. Laitoin viestiä lähinnä itseni takia. Sain jotenkin käytyä asiat läpi ja heitettyä viimeistäänkin kaikki toivon rippeet mäkeen.

      Eilen kuitenkin tapahtui jotain, jota en osannut enää edes odottaa. Mies vastasi viestiini sittenkin! En tiedä, kummasta olen enemmän häkeltynyt: siitä, että hän vastasi vai siitä, mitä hän vastasi. Hän kertoi, että oli lukenut viestiäni monia kertoja ja miettinyt omaa käytöstään. Ensimmäistä kertaa hän myönsi toimineensa ikävästi minua kohtaan. Hänellä oli kuulemma itselleen asiat silloin niin huonosti, ettei huomioinut sen takia minua tarpeeksi.

      En oikein tiedä, mitä tästä pitäisi ajatella, ja mitä hän nyt aikoo. Hän pyörii taas mielessäni. Vanhat tunteet ovat yhtä voimakkaat kuin silloinkin. Nyt minulla on onneksi enemmän järkeä päässä ja itsetunto kohdillaan. Ja ennen kaikkea, nyt haluan kuunnella Jumalaa. Olen rukoillut asiaa, joten uskon, että Isällä on asia käsissään. Olisin kiitollinen, jos sinäkin voisit huokaista asian puolesta. :)

      Jumala on muutenkin puhunut minulle viime aikoina paljon puolisoasiasta. Hän on esimerkiksi sanonut, että olen jo tavannut tulevan puolisoni. Toki näihin täytyy aina suhtatua varauksella, mutta aikahan sen näyttää. :)

      - Karo

      Poista
    3. Toki rukoilen puolestasi. :)
      Aika mielenkiintoinen käänne tässä jutussa. Kuulisin mielelläni, miten asiat jatkuvat. Vastasitko hänelle jotain?
      Annan vinkin, että anna hänen odottaa sinua. Jatkui juttunne sitten kaveripohjalta tai vähän enemmän. Hän on sen vähintään velkaa sinulle. :)

      Poista
    4. Juu, vastasin hänelle. Lähinnä kerroin, miltä minusta hänen viestinsä tuntui. Sen jälkeen hän vastasi jotain kuulumisten tapaista (mikä on elämäntilanne nyt). Ja minäkin sitten kerroin omani. Siihen hän ei ole vielä vastannut eikä ole edes nähnyt viestiäni. Tämä tapahtui siis maanantaina.

      Täytyy sanoa, että samaa olen itsekin ajatellut. Mietin tuossa pari päivää ihan ahdistuneena, mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä minun pitäisi tehdä. Onko hän muuttunut? Jos tästä tuleekin taas vain kamalasti sydänsuruja tms. Sitten tajusin, että ei minun tarvitse yrittää ymmärtää ja kontrolloida kaikkea. Jos mies on todella miettinyt omaa käytöstään, niin saa myös luvan osoittaa sen. Minä en aio enää tehdä mitään suhteemme edistämiseksi -se on täysin nyt hänestä kiinni, tapahtuuko mitään vai ei. Jotenkin helpottavaa, kun sain vihdoin tehtyä tän päätöksen irtipäästämisestä. Oon nyt hyväksynyt sen, että lopputulos voi olla mikä vaan ja niin on hyvä, koska mä haluan vihdoin olla rauhassa tän asian suhteen. :)

      Luulin aiemmin, että olisin valmis samaan hänet "hinnalla millä hyvänsä", mutta asia ei olekaan enää näin. En halua häntä, jos se olisi samanlaista kuin aiemmin. Siinä saa vain rikkinäisen sydämen.

      - Karo

      Poista

Jokainen sana on merkityksellinen.
Vastaan kommenteihin blogiini.